Sparrooabbán kertoo sisaruudesta, saamelaisuudesta, uskosta ja homoseksuaalisuudesta. Intiimi road trip -tarina on puheenvuoro suvaitsevaisuuden puolesta. Kuva: Sparrooabbán-elokuva
Tarina sisaruudesta rikkoo saamelaisia tabuja
Pohjoisen Suomen saamelaisyhteisössä homoseksuaalisuus on yhä tabu. Sisarestaan dokumentin tehnyt ohjaaja Suvi West tietää, ettei pelko saa estää vaikeista asioista puhumista.
Lapissa on kesä. On viileää ja vaaleaa, kädet kaipaavat lapasia. Saamelaisten oma Riddu Riddu -festivaali on kerännyt väkeä koko pohjoiselta kalottialueelta. Kamera seuraa kahta nuorta naista, joiden kasvoille on kulkeutunut epäröivä ilme. Heidän suunnitelmansa oli rohkea: tulla kotiseudulle, omiensa joukkoon ja puhua asiasta, joka on tabu. Homoseksuaalisuudesta. Se ei olekaan helppoa. Kun dokumentin aihe lopulta kerrotaan ääneen, on jo yömyöhä ja kuulijoina vain pari tuntematonta nuorta.
“En tiedä oikein mitä siellä tapahtui, jähmetyimme täysin”, Suvi West naurahtaa. “Idealistinen ajatukseni alun perin oli muuttaa maailmaa ja saada yhdellä keikalla kaikki ihmiset irti homofobiasta, mutta nopeasti tajusin etteivät muutosprosessit mene niin.”
“Toisaalta en myöskään halunnut pakottaa ihmisiä puhumaan kameran edessä. Ehkä siinä oli osittain sitä pelkoakin mukana, mutta myös kunnioitusta omaa kansaa kohtaan”, West aprikoi. “En halunnut tehdä elokuvaa, joka rikkoo enemmän kuin rakentaa.”
Ohjaaja Suvi West ja Sparrooabbán-dokumentin päähenkilö, Suvin pikkusisko Kaisa ovat saamelaisia Utsjoen Outakoskelta ja tietävät kyllä, miten vaiettu aihe homoseksuaalisuus yhteisössä on. Kaisa on ammatiltaan diakonissa ja naimisissa toisen naisen kanssa. Kotonaan hän on aina ollut hyväksytty ja rakastettu, mutta saamelaisyhteisössä asiasta ei juuri puhuta.
“Homoseksuaalisuus on saamelaisyhteisöissä yhä tabu”, Suvi West huokaa.
Avoimesti homoseksuaalille ei välttämättä löydy saamelaisyhteisössä sijaa. Dokumentissa Kaisa sanoo, että ajatus diakonissan työstä kotipaikkakunnalla on asenteiden jyrkkyyden takia mahdoton: “Haluan suojella itseäni. En usko, että kestäisin.”
Miten rikkoa vaikenemisen muuri?
Vanhaan aikaan rangaistuksista hirvein oli karkotus. Kun saamelainen on eri mieltä, hän on hiljaa. Hiljaisuus tiivistyy kaapista tulleen ympärille. “Ihmiset katosivat ympäriltä kuin vips vaan”, muistelee omaa historiaansa dokumentissa Pauliina Feodoroff.
Suvi Westin ohjaama dokumentti Sparrooabbán on tarina saamelaisuudesta, sisaruudesta, vähemmistönä elämisestä ja uskonnosta.
“Aiheeseen tarttuminen tuntui sekä ahdistavalta että toisaalta välttämättömältä”, West pohtii. “Mietin, että jos minä en puhu asiasta, niin kuka sitten? Miten voisin vaieta? Ja kun siskoni lähti dokumenttiin mukaan, alkoi tarina saada selkeämmän muodon.”
Elokuvan sävyissä näkyy aiheen henkilökohtaisuus. Elokuva on tehty hellästi ja kunnioittaen, eikä se varsinaisesti nouse ketään vastaan, vaan antaa tabulle ihmisen kasvot.
“Haen ymmärrystä, en hajotusta,” West toteaa.
Sparrooabbán näyttää miltä puhumattomuus ja homofobia tuntuu: se näyttää haavan, jonka syrjintä tekee.
“Ja miten tavallista elämää ja tavallisia ihmisiä me kaikki olemme, oli seksuaalinen suuntautuminen mikä hyvänsä,” West pohtii.
Onko elokuva suunnattu erityisesti saamelaisyhteisölle?
“Myös saamelaisille, tottakai. Toivon, että edes joku elokuvan nähtyään miettisi asiaa uudestaan. Tiedän, että monelle kyse on tunneperäisestä asiasta, jota mikään lisätieto tai tutkittu fakta ei muuta. Mutta ehkä tästä syntyy jokin kipinä… Tai jos joku nuori painii näiden samojen asioiden kanssa, voi siskoni tarina rohkaista ja tukea.”
Vahva usko on kaunis asia
Kaisa nojaa käteensä. Prosessin raskaus on yllättänyt hänet. Ääneen hän miettii sitä, miten ihmisten suhtautuminen muuttuu. “Toisaalta olen jo väsynyt häpeämään. Mutta sitten, toisaalta lykkään asiasta puhumista aina huomiseen.”
Kirkko on Westin sisaruksille tärkeä siitä huolimatta, ettei pohjoinen, lestadiolaisuuden sävyttämä uskonnollisuus suhtaudu homoseksuaalisuuteen kovinkaan hyväksyvästi. Erityisen tärkeä kirkko on Kaisalle.
“Vahva usko on kaunis asia”, Suvi West sanoo. “Moni saamelainen on syvästi uskossa. Äitini oli diakoni ja olen nähnyt miten paljon ihmiset saavat uskostaan voimaa ja toivoa.”
Saamelaisten lujan uskon West arvelee nousevan luonnonuskon aikakaudesta.
“Usko oli meille tärkeä elementti jo ennen kristinuskoa. Saamelaisten suhde luonnonuskoon oli voimakas ja lojaali. Näkisin, että sittemmin lestadiolaisuus sai saamelaisilta samanlaisen antautuvan rakkauden.”
Siitä huolimatta, että kirkon jälki saamelaisten historiassa on ollut raju.
“Se on totta. Oli aika, jolloin koko kulttuurimme ja vanha uskontomme pyrittiiin kirkon ja valtion toimesta pyyhkäisemään pois”, West kertaa. “Paljon perintöämme katosikin lopullisesti, mutta tärkeä juttu on se, että kirkko on pyytänyt toimiaan anteeksi. Valtio voisi ottaa asiasta oppia.”
Suvi West uskoo asenteiden saamelaisyhteisöissä muuttuvan, mutta hitaasti.
“Ihmiset tarvitsevat barrikadeille puolestapuhujia. Homojen oikeuksia tulisi vaatia myös heteroiden ja saamelaisten oikeuksia tulisi vaatia myös suomalaisten. Jatkuvassa polttopisteessä on väsyttävää elää, “ West miettii.
“Itsekään en jaksaisi aina olla esimerkki saamelaisuudesta.”
|
Saamelaisuus on Suvi Westille vuosi vuodelta vain tärkeämpää. Erityisen paljon perinteiden säilymistä hän on ajatellut sen jälkeen, kun tuli äidiksi. "Helsingissä saamen kieltä ja kulttuuria on paljon vaikeampaa ylläpitää", hän toteaa. Kuva: Sari Saaristo. |
Oksanhaarassa
Miten saamelaiset suhtautuivat homoseksuaalisuuteen ennen kristinuskoa? Siitä ei tunnu löytyvän tietoa. Jotain kuitenkin: sana sieltä, sana täältä. Siitä tulee elokuvan nimikin, Sparrooabbán. Sparru on tukipuu, kaksihaarainen oksa. Ennen oli olemassa saamenkielinen sana, jolla viitattiin naista rakastavaan naiseen, sparronisuun.
Oabban tarkoittaa sisareni.
“Kuvauksissa tuli vastaan pysäyttävä hetki, jolloin tajusin, että tämä tarina kertoo paitsi vähemmistöseksuaalien asemasta vähemmistökansan keskuudessa, mutta myös, ja ehkä kaikkein väkevimmin, sisaruudesta.”
West miettii ihmisyyttä.
“Ketään ei voi muuttaa ulkopuolelta, ei niitä kenen kanssa olet eri mieltä, tai niitä joita haluat suojella.“
Se Westille kuvausten aikana kirkastui.
“Mutta voit kertoa oman näkemyksesi ja oman kokemuksesi. Siitä voi syntyä uutta rakentava keskustelu.”
Dokumentin lopussa maailmaan syntyvät lapset vievät ihmisyyden ja identiteetin kysymyksiä aivan ihoa liki.
“Olen miettinyt asiaa paljon. On paljon vaikeampaa ylläpitää saamelaista identiteettiä, kun ei asu saamenmaalla,” West tuumii. “Lapsen myötä oman kielen ja kulttuurin merkitys vain korostuu.”
Lapsi on silti oma itsensä, alusta alkaen.
“Viime kädessä he päättävät sitten itse, mitä kulttuuristamme haluavat omaksua.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Teologi Helga West yllättyi tutkiessaan kirkon ja saamelaisuuden suhdetta – ”Todellisuus oli murskata minut”
Hengellisyys Hyvä elämäSaamelaisten kristillistäminen tuhosi ison osan saamelaista kulttuuria. Silti Helga Westiä kiinnostaa sovinnon mahdollisuus.
