Kristinusko ei ole Tiina Kristofferssonille katulampuin valaistu tie, vaan polku, jota rämmitään. Kuva: Sirpa Päivinen
Tiina Kristofferssonille usko on kuin maksa
Lapsuutensa kristillisyyden mukaan Tiina Kristoffersson on kerettiläinen. Nyt hän on löytänyt armon.
Edvard Iston maalaus Hyökkäys on pyörinyt Tiina Kristofferssonin mielessä. Vuonna 1899 valmistuneessa teoksessa Venäjän kaksipäinen kotka yrittää riistää lakikirjaa Suomi-neidon käsistä.
– Voin katsoa tätä kuvaa ja kysyä, onko se totta. Totta kai se on, etenkin sen ajan ihmisille, mutta ei siten, että joku nainen olisi oikeasti rannalla ja kotka hyökkäisi hänen kimppuunsa, Kristoffersson selittää.
Sama pätee hänen mielestään moniin Raamatun kertomuksiin.
– Minua kiinnostaa etsiä vastausta sille, mikä kristillisessä perinteessä on nykyaikana totta meille.
Kristoffersson on kulttuuri- ja bisnesmaailman moniosaaja, musiikkiteatteri Kapsäkin tuore toiminnanjohtaja ja kirjallisuusagentuuri Stiltonin perustaja. Aina kysymykset kristinuskosta eivät ole häntä kiinnostaneet.
Mikä kristinuskosta puuttuu?
Uutenavuonna 2014 Tiina Kristoffersson lupasi kieli poskessa olla eroamatta kirkosta. Hän kirjoitti Facebookissa tekevänsä niin helpon lupauksen, ettei sitä tarvitsisi miettiä.
– Asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Olin ollut koko ikäni kirkon jäsen, mutten kokenut kirkkoa läheiseksi. Aloin miettiä, miten voin luvata olla eroamatta jostain, mitä en tunne.
Kristinusko on vaikea uskonto.
Samaan aikaan moni Kristofferssonin lähipiiristä kiinnostui joogasta, mindfulnessista ja muista tekniikoista, joiden alkuperä ei ollut kristinuskossa. Kirkko oli Kristofferssonin mielikuvissa ihmisen henkiselle kehitykselle ennemminkin rasite. Hän jäi pohtimaan, mitä sellaista itämaisissa uskonnoissa on, mikä kristinuskosta puuttuu.
– Minulle oli jostain jäänyt mieleen, että myös kristinuskossa on voimallinen mystinen perinne, Kristoffersson kertoo.
Hän ryhtyi perehtymään kristilliseen mystiikkaan, ja pikkuhiljaa eteen avautui polku, jota hän ryhtyi rämpimään. Samalla hän rupesi käymään kirkossa.
– Kyse on nimenomaan rämpimisestä, koska tämä ei ole mikään katulampuin valaistu tie. Ymmärtämiseen menee loppuelämä, Kristoffersson toteaa.
Järjen, tunteen ja kokemuksen paini
Kristinusko on vaikea uskonto. Tiina Kristofferssonin mukaan kristillinen teologia ja kristilliset käsitteet aiheuttavat nykyihmiselle päänvaivaa.
– Kristinuskon laajuus, syvyys ja ristiriidat ovat kuin mosaiikki. Jos jää tuijottamaan yhtä sirpaletta, menettää kokonaiskuvan, mutta kun katsoo kokonaiskuvaa, ei enää näe yksityiskohtia, Kristoffersson selittää.
Lapsuuteni kristillisyyden mukaan olen kerettiläinen, joka ei suunnilleen saa istua kirkon penkissä.
Usko on jatkuvaa järjen, tunteen ja kokemuksen painia. Ihminen, joka haluaa päästä helpolla, lukkiutuu helposti fundamentalistiseen yksinkertaisuuteen. Siitäkin Kristofferssonilla on kokemusta. Kun hän oli ala-asteella, hänen äitinsä kuului jonkin aikaa tiukkaan salolaiseen vapaakirkkoon. Kristoffersson kävi vapaakirkon pyhäkoulua ja oli joskus äitinsä mukana torilla julistamassa. Vaihe kesti vain pari vuotta, mutta jätti Kristofferssoniin jäljen.
– Olen vasta aikuisena ajatellut, että se jälki ei ollut kovin kaunis.
Ehkä siksi Kristoffersson haluaa välttää karismaattista hihhulointia. Hänen löytämänsä mystiikka on hiljaista ja vähäeleistä.
Teini, jonka uhmaa kirkko ei kestä
Kun Tiina Kristoffersson alkoi perehtyä kristinuskoon, kaikki meni uusiksi. Hänen lapsuutensa Jumala-kuva ja tapa lukea Raamattua romahtivat. Kun hän etsi uusia rakennuspalikoita, luterilaisesta kirkosta niitä ei löytynyt. Hän perehtyi historiallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen ja osallistui kotiseurakuntansa toimintaan, mutta koki tulevansa torjutuksi.
Kristoffersson on alkanut suhtautua luterilaiseen kirkkoon kuin vanhukseen.
– Ymmärrän, että uusien asioiden oppiminen on kirkolle vaikeaa, ja toivon, että se saisi vain kuolla onnellisena, hän selittää naurahtaen.
En voi ajatella, että muiden uskontojen edustajat olisivat pelastuksen ulkopuolella.
Kristoffersson kuvaa itseään teiniksi, jonka uhmaa kirkko ei kestä. Omanhenkisiään ihmisiä hän on löytänyt körttiläisyydestä, joka korostaa ihmisen pienuutta ja Jumalan kaipuuta. Joulukuussa hän sai puhujakutsun ensi kesän herättäjäjuhlille.
Muita matkakumppaneita Kristoffersson on löytänyt kirjoista. Erityisen tärkeäksi ovat tulleet vuosi sitten kuolleen yhdysvaltalaisen raamatuntutkijan Marcus J. Borgin teokset.
– Borg on progressiivisen kristillisyyden keulakuvia. Se on vastapuheenvuoro amerikkalaiselle evankeliselle kristillisyydelle.
Löydettyään Borgin Kristoffersson tajusi, että hän saa kutsua itseään kristityksi, vaikkei esimerkiksi usko neitseestäsyntymiseen biologisena tosiasiana.
– Lapsuuteni kristillisyyden mukaan olen kerettiläinen, joka ei suunnilleen saa istua kirkon penkissä, mutta Borgilta koin armon.
Portti Jumalan luo
Tiina Kristofferssonille usko on kuin maksa.
– Miksi kristinusko kiinnostaa minua? Koska olen tällainen ihminen ja minulla on tällainen kaipaus ja taipumus. Koska se on minussa, hän toteaa.
Kristoffersson voisi kuvitella olevansa ateisti ja sellaisena luultavasti ihan onnellinen, mutta jokin elimellinen osa hänestä puuttuisi.
– Siksi voisit yhtä hyvin kysyä, mikä minua kiinnostaa siinä, että minulla on maksa.
Kristinusko ei kuitenkaan ole Kristofferssonille pelkkää kulttuuria. Kristus on hänelle portti Jumalan luo. Samalla hän uskoo, että muiden uskontojen parissa on omat porttinsa.
– Tämä on ehkä radikaali lause monille kristityille, mutta en voi ajatella, että muiden uskontojen edustajat olisivat pelastuksen ulkopuolella. Mutta onneksi tuomiovalta ei olekaan minulla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rukoushelmet ovat enemmän kuin kaunis stressilelu – tavoita sisäinen rauha paikasta riippumatta
HengellisyysRukousnauhat ja -helmet ovat ikiaikaisia apuvälineitä hiljentymiseen ja keskittymiseen.
