Tiskaamisen ohella on ratkaistava kysymys Jumalan olemassaolosta, sanoo runoilija Pauli Tapio
– Kaikki, mitä me olemme, on lähtöisin luonnosta. Olemme täysin erottamaton osa sitä, Pauli Tapio sanoo.

– Kaikki, mitä me olemme, on lähtöisin luonnosta. Olemme täysin erottamaton osa sitä, Pauli Tapio sanoo.

Tiskaamisen ohella on ratkaistava kysymys Jumalan olemassaolosta, sanoo runoilija Pauli Tapio

Usko on monelle palkitun runoilijan kaverille yhdentekevä asia. Pauli Tapio taas ei voi olla ajattelematta sitä.

Suurin osa ihmisen elämästä on arkista ja pientä. Mutta vaikka suurin osa elämästä on arkista ja pientä, ihminen ei välttämättä koe, että elämä rajoittuu arkiseen ja pieneen.

– En minä ainakaan koe. Minä koen, että tiskaamisen ohella on ratkaistava kysymys Jumalan olemassaolosta, Pauli Tapio sanoo ja naurahtaa.

Tapio on kielenkääntäjä, tutkija ja runoilija, jonka esikoisteos Varpuset ja aika voitti marraskuussa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. HS:n mukaan teoksen puhuja "tekee tarkkoja havaintoja niin ihan lähipiiristään kuin mereen vajoavista pakolaisista ja sivilisaatiomme historian julmista yksityiskohdista".

Sen lisäksi Varpusissa ja ajassa tehdään tarkkoja havaintoja uskosta. Teos hyppää arkisista hetkistä fysiikan ja tähtitieteen kautta metafysiikan ja Jumalan maailmoihin. Tiskaamisen ohella on ratkaistava kysymys Jumalan olemassaolosta. Runoilija Tapio ei aivan ole ratkaissut kysymystä, mutta viisari osoittaa tiettyyn suuntaan.

Ohje nyky-yhteiskunnalle: epävarmuus pitää hyväksyä

Pauli Tapion mielestä runoudessa on hienoa se, että se on vaikeaa. Runo on mysteeri, joka haastaa lukijansa näkemään jotain, mitä ei ennen ole nähnyt.

– Runouden lukeminen on kasvamista kohti yhä uudenlaisten ymmärtämistä. Runouden parissa näkökulmaa pitää koko ajan laajentaa.

Yksi teema, johon Tapio pureutui esikoisteoksessaan, on kärsimys. Samaan aikaan, kun Helsingissä eletään turvallista ja ennakoitavaa elämää, Välimereen hukkuu pakolaislapsia. Varpusten ja ajan Inferno-luku esittelee vuorotellen historiallisia kidutustekniikoita ja sitä, miten tekstin kertoja käy kaupassa ja matkustaa raitiovaunulla.

Ajattelin, että no niin, nythän se on todistettu, tämä on ihan selkeä juttu.

Lukijalle tulee olo, että oma kiva arki nollaantuu, koska toisten ihmisten ruumis ja psyyke tuhoutuvat. Tapio halusi kirjoittaa tuhosta ja kärsimyksestä juuri siksi, että se ahdistaa. Hänen tarkoituksensa ei kuitenkaan ole syöstä lukijaa masennukseen tai nihilismiin. Pahuus on totta, mutta se ei tarkoita, etteikö hyvyyskin olisi.

– En kiellä näiden asioiden todellisuutta, mutta en myöskään anna ahdistuksen musertaa itseäni tai sulkea mieltäni. Yritän tasapainotella epävarmuudessa ja hyväksyä sen.

Juuri niin ihmisten tulisi Tapion mukaan elää nyky-yhteiskunnassa: pitäisi hyväksyä, että asiat ovat äärimmäisen epävarmoja ja uhkaavia, kestää huojunta ja yrittää pysyä pystyssä. Helpot ratkaisut ovat useimmiten huonoja.

– Että maahanmuuttajat pitää potkia pois ja ilmastonmuutos pitää pysäyttää kieltämällä sähkö.

Viime vuonna Pauli Tapio kävi Ursan järjestämällä tähtitaivaan peruskurssilla Helsingin observatoriolla. Osa muistiinpanoista päätyi hänen esikoisteokseensa.

Viime vuonna Pauli Tapio kävi Ursan järjestämällä tähtitaivaan peruskurssilla Helsingin observatoriolla. Osa muistiinpanoista päätyi hänen esikoisteokseensa.

"Että niinku kristitty"

Helsingin Sanomien haastattelussa Pauli Tapio kertoi, että inhimillisen ahdistuksen käsittelyssä häntä auttaa kristillinen maailmankatsomus.

Kohta hän alkoi saada haastattelupyyntöjä kristillisiltä medioilta. Sana-lehden haastattelussa Tapio totesi, että yhteydenotot stressasivat häntä. Hän ei tiennyt, mitä uskosta voisi sanoa.

– Kristinusko on minulle tärkeää ja läheistä, mutta se on myös hyvin yksityistä. Kun Helsingin Sanomien Suvi Ahola sai sen minusta esiin, mietin vain, että onko se nyt jokin leima, joka isketään. Että niinku kristitty, Tapio kertoo.

– Ihmisillä liittyy niin vahvoja oletuksia siihen, että mitä kristillisyys tarkoittaa.

Oletan kyllä, että varpuset ja muut linnut ovat myös ahdistuneita, mutta ehkä eri tavalla kuin ihmiset.

Tapiolla on aina ollut tarve lukea, keskustella ja ottaa selvää uskonnollisista asioista. Monet hänen ateistikaverinsa ovat sanoneet, että aihe on heille yhdentekevä eivätkä he ajattele sitä lainkaan.

– Minä taas en pysty olemaan ajattelematta sitä, Tapio sanoo.

Pääosan elämästään Tapio on ollut vähintään agnostikko, jonka heiluva viisari on mennyt vähän uskon puolelle. Epäilys ja suhteen muuttuminen kuuluvat hänen mielestään pakettiin.

Parikymppisenä Tapio yritti olla ateisti. Hän luki Bertrand Russelin esseen Why I am not a Christian ja totesi, että ateistifilosofin todisteet Jumalan olemassaoloa vastaan olivat selvät.

– Ajattelin, että no niin, nythän se on todistettu, tämä on ihan selkeä juttu. Se tuntui minusta ratkaisulta kaikkiin uskonnollisen ajattelun esittämiin kysymyksiin.

Löytö tuntui huikealta. Sitten se alkoi tuntua vähemmän huikealta. Nyt se tuntuu Tapiosta naiivilta.

– Mutta silloin olin 20-vuotias enkä osannut ajatella asioita kovin monisyisesti. Myöhemmin olen ollut pakotettu kyseenalaistamaan yksinkertaiset ja mustavalkoiset selitykset ja hyväksymään sen, että ei näitä asioita voi tietää.

Kaikki, mitä olemme, on lähtöisin luonnosta

Varpusten ja ajan sivuilla lentelee lintuja. Ne tuntuvat olevan vastakohta ihmiselle, joka kyselee asioita ja ahdistuu ajatuksistaan:

puukiipijä, tuntematon lintu, kaivaa kaarnan alta tuntemattoman hyönteisen, ei kysy, mitä tämä on, on aina liikkeessä, ei kysy, mikä olet sinä, erisnimellinen, sekava olento

– Oletan kyllä, että varpuset ja muut linnut ovat myös ahdistuneita, mutta ehkä eri tavalla kuin ihmiset. Ainakaan en pysty olettamaan, että ne eivät olisi, Pauli Tapio sanoo.

Ihmiset ovat ympäröineet itsensä abstrakteilla käsitteillä, joiden mukaan he toimivat: on moraalia, yhteiskuntaa, rahaa ja parisuhteita. Niiden olemassaolo perustuu siihen, että ihmiset ovat päättäneet pelata niiden mukaan.

Ihminen on kuitenkin osa suurempaa maanpäällistä kokonaisuutta, jossa osakekurssit, demokratia ja juhlapyhät eivät päde. Siksi Tapio viettää paljon aikaa luonnossa, usein tunnistusoppaiden kanssa.

– Kaikki, mitä me olemme, on lähtöisin luonnosta. Olemme täysin erottamaton osa sitä. Kaiken lähtökohta on yhdessä jakautuvassa solussa, josta miljardien vuosien saatteessa kehittyy ihminen.

Tapio ajattelee, että kasvuympäristö määrittelee ihmisen jotakuinkin täysin. Kun hän on ollut poissa Suomesta, hän on kokenut olevansa poissa itsestään.

– Poissaolo on hedelmällinen tila kirjoittamiselle, koska itsestä löytää silloin uusia puolia.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi