null Tikkurilan uuden kirkon nimi Tikkurilan kirkko ehdolla vuoden nimeksi

Tikkurilan rakenteilla oleva uusi kirkko näytti syyskuussa tältä kaupungintalolta päin katsottuna.

Tikkurilan rakenteilla oleva uusi kirkko näytti syyskuussa tältä kaupungintalolta päin katsottuna.

Ajankohtaista

Tikkurilan uuden kirkon nimi Tikkurilan kirkko ehdolla vuoden nimeksi

Valinta tehdään Nimistöntutkimuksen päivillä 29.10. Uuden kirkon nimi ratkaistiin Vantaalla nimikilpailulla, jossa selkein vaihtoehto sai eniten ääniä.

Nimistöntutkimuksen päivät on vuotuinen kohtaamispaikka suomalaisille nimistöntutkijoille, nimien parissa työskenteleville sekä nimistä muuten vain kiinnostuneille.

Tapahtumassa pidetään esitelmiä henkilön-, paikan- ja eläinten nimistä, kaupallisesta nimistöstä sekä kirjallisuudessa esiintyvistä nimistä. Koronan vuoksi etäyhteyksin ja yksipäiväisenä pidettävässä tapahtumassa valitaan myös vuoden nimi.

Yksi ehdokkaista on ensi tammikuussa käyttöön otettava Tikkurilan uusi kirkko. Sen nimestä järjestettiin Vantaalla äänestys, johon tuli yli 270 vaihtoehtoa.

Osa ehdotuksista liittyi rakennuksen muotoihin, kuten Kolmiokirkko ja Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Toisissa mielikuvitus oli lähtenyt lentoon, sillä nimeksi ehdotettiin muun muassa Hiippaa, Tixin temppeliä ja Jeesuksen tetraa.

Kirkkoherran mukaan nimi on selkeä

Ehdotusten joukosta yleisöäänestyksessä eniten ääniä sai yksinkertaisin ja ilmeisin vaihtoehto, johon myös Vantaan yhteinen kirkkoneuvosto 2.9. päätyi. Tammikuussa 2020 seurakuntalaiset löytävät ainakin nimen perusteella helposti tiensä uuteen kirkkoon.

– Nimi on selkeä, arvioi Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast asian Kirkko ja kaupungin haastattelussa.

Ehdokkaaksi on päätynyt myös Espoon kaupunginosa Finnoo, josta on pitkään käytetty myös nimeä Suomenoja.

Vuoden nimi -ehdokkuuden perusteluissa nimen Tikkurilan kirkko sanotaan sopivan hyvin suomalaiseen nimiperinteeseen. Siinä kirkkojen nimet ovat usein neutraaleja, sijaintiaan kuvaavia, vaikka joillakin kirkoilla on myös suojelupyhimysten mukaan annettuja rinnakkaisnimiä. Tällainen on esimerkiksi Vantaan Pyhän Laurin kirkko eli Helsingin pitäjän kirkko.

Ehdokkuuden perusteluissa todetaan, että vaikka nimikilpailut voivat parhaimmillaan olla oiva tapa kerätä ideoita ja kartoittaa kansalaisten nimiin liittyviä mielipiteitä, ei jokaisen julkisen paikan tai tahon nimeä ole tarpeen valita kilpailulla.

Jos Tikkurilan kirkon nimeksi olisi valittu Jeesuksen tetra, olisi tuo tetra arkkitehtitoimiston kuvan perusteella tullut sisältä päin näyttämään tältä. Kuva: Arkkitehtitoimisto OOPEAA.

Jos Tikkurilan kirkon nimeksi olisi valittu Jeesuksen tetra, olisi tuo tetra arkkitehtitoimiston kuvan perusteella tullut sisältä päin näyttämään tältä. Kuva: Arkkitehtitoimisto OOPEAA.

Tuomioistuinlaitos, Finnoo, Taiteen talo, Hiisi, Horna, Muu ja Oikia

Vuoden nimeksi on ehdolla toinenkin hyvin selkeä nimi eli Tuomioistuinlaitos. Siitä ehdokkaat asettanut raati toteaa: "Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittanut Tuomioistuinvirasto eli Domstolsverket hoitaa moninaisia Suomen tuomioistuinten hallinnointiin ja valvontaan liittyviä tehtäviä." Raadin mukaan viraston nimi kuvaa sen toimialuetta selkeällä ja helposti ymmärrettävällä tavalla molemmilla kotimaisilla kielillä. Se on myös esimerkki onnistuneesta viranomaisen nimestä.

Ehdokkaaksi on päätynyt myös Espoon kaupunginosa Finnoo, josta on pitkään käytetty myös nimeä Suomenoja. Nyt kaupunki on päättänyt luopua jälkimmäisestä. ”Muutos on tervetullut, sillä kahden nimen käyttö on aiheuttanut sekaannusta. Finnoo on luonteva valinta suomenkieliseksi nimeksi, sillä se on nimivarianteista selvästi vanhempi, eikä Suomenoja ole välttämättä oikea käännösvastine Finnolle”, ehdokkuutta perustellaan.

Muut ehdokkaat ovat suomalaisten valitsemat eksoplaneetan ja tähden nimet Hiisi ja Horna, liha-alan yritys Poutun lanseeraama lihaa korvaavien kasvisruokatuotteiden sarja nimeltä Muu sekä sipsivalmistaja Real Snacksin uusi nimi Oikia. Ehdokkaiden joukossa on myös Helsingissä sijaitseva Tanssin talo, joka valitsi tämän nimen englanninkielisen Formin sijasta.

Viime vuonna vuoden nimeksi valittiin Liisankatu – Elisabetsgatan. Voittaja valitaan Nimistöntutkimuksen päivillä äänestyksessä, johon voivat osallistua tapahtuman osallistujat.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.