Tuuli käy

Tuuli käy

Jos pitäisi kuvata kaislikkoa, kivi tuskin olisi ihan itsestäänselvin materiaalivalinta. Mutta niin vain kuvanveistäjä Laila Pullinen on taivuttanut raskaan, mykän ja kovan graniitin tuulessa aaltoileviksi ja kohiseviksi kaisloiksi.

Pullisen veistos Kaislat tuulessa hankittiin vuonna 1997 Hakunilan kirkon kupeessa sijaitsevalle muistopihalle. Pullinen on paitsi kotimaisten kuvanveistäjien kärkeä, myös vähän kuin oman kylän tyttö. Pullisen Nissbackan kartano, jonka veistospihalla hänen töihinsä voi tutustua, sijaitsee Hakunilan seurakunnan alueella Sotungissa.

Veistoksen jalustaan on kaiverrettu Psalmin 103 sanat ”Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole”. Psalmi ja veistoksen luja kivi muistuttavat, että vaikka ihmisen kukoistus on lyhyt kuin kedon kukkien, jotain pysyvääkin on: ”Herran armo pysyy ajasta aikaan”.

Väillä levottomankin lähiön alueella muistopiha rehevine istutuksineen on kuin pieni, hiljainen keidas. Siellä voi istahtaa hetkeksi vaikka miettimään katoavaisuutta ja kuuntelemaan tuulta. Pihan muurissa on hyllyjä, joille voi halutessaan tuoda kynttilän kuolleen läheisen muistoksi. Pyhäinpäivän ja joulun aikoihin hyllyt täyttyvät.


Hakunilan kirkko

Hakunilantie 48

  • Vuonna 1976 valmistunut rakennus on arkkitehti Pauli Halosen suunnittelema. Alun perin se oli Hakunilan seurakuntatalo.
  • Vuonna 1994 rakennusta laajennettiin ja peruskorjattiin ja se vihittiin kirkoksi.

Jaa tämä artikkeli: