Nuorisotyössä Miska Larinen pystyy hyödyntämään rakasta harrastustaan biljardia.
Tuuliajolta paikalleen
Miska Larisella aikuistuminen ja oman alan löytäminen veivät aikaa.
Jotkut tietävät jo lapsena, mitä haluavat tehdä isona. Miska Larinen, 30, ei kuulu heihin. Hän ei muista haaveilleensa kouluvuosinaan mistään ammatista, eikä oikein pärjännyt koulussa. Ysiluokan hän kävi kahdesti.
– Koulussa oli tylsää. Liikuntatunneista tykkäsin, mutta pänttääminen ei sujunut. Olen sellainen tyyppi, joka oppii tekemällä.
Yläasteen jälkeen Miska haki ja pääsi ammattikouluun auto- ja kuljetusalalle. Siellä olivat olleet isoveli ja -siskokin.
– Se jäi kesken. Ala ei oikeasti kiinnostanut, enkä tullut toimeen opettajien kanssa, Miska kertoo.
Kesken jäi myös armeija, kahden ja puolen kuukauden jälkeen. Oli mentävä töihin.
– Tein erilaisia varastotöitä ja olin raksallakin, Miska kertoo.
Niistä töistä sai elannon, mutta hän tahtoi elämäänsä jotakin muuta.
– Raha ei mulle ole tärkein juttu. Työn pitää olla mieluista.
Välillä Miska Larinen oli vain kotona, tekemättä mitään.
– Jälkikäteen ajateltuna on hyvä, etteivät ne vaiheet olleet kovin pitkiä. On tosi huono juttu, jos jää vain kotiin. Se alkaa masentaa ja siinä vaan laiskistuu entisestään.
Osa kavereista eli Miskan mukaan aikamoista hulttioelämää ja lähipiirissä oli huumeidenkäyttöä. Oli keksittävä jotakin, ettei oma suunta olisi sama.
Eräänä päivänä sosiaalityöntekijä soitti ja ehdotti Miskalle Koppi-hankkeen starttiryhmää, joka tarjosi kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille.
– En ollut pitkäaikaistyötön, mutta ajattelin, että mikäs siinä, ei siitä varmaan haittaakaan olisi.
Ryhmä osoittautui hyödylliseksi. Hankkeessa työskennellyt projektityöntekijä Ira Mattila kannusti Miskaa eteenpäin. Hän sai Miskan hakemaan koulutukseen, jossa voisi suorittaa trukkikortin ja työturvallisuuspassin. Sieltä tuli kieltävä vastaus – onneksi.
– Se oli jonkinlainen käännekohta. Tajusin, että tykkään olla nuorten kanssa, ja kun olen itsekin nähnyt ja kokenut paljon, minulla voisi olla heille paljon annettavaa. Halusin nuorisotyöhön.
Nyt Miska Larinen on kuntouttavassa työtoiminnassa Havukosken nuorisotalolla. Ensi vuonna hän aikoo jatkaa samassa paikassa ja opiskella nuorisotyöntekijäksi oppisopimuksella.
– Olen tykännyt olla täällä. Ei ota koskaan päähän tulla töihin.
Nuorisotalolla Miska kohtaa myös sellaisia nuoria, joilla on vaikeaa kotona tai koulussa. Mitä hän sanoisi nyt itsensä kaltaiselle nuorelle miehelle, jota koulu ei kiinnosta eikä elämässä tunnu olevan suuntaan?
– En ole sellainen, että patistaisin tai potkisin persauksille. Juttelen ja mietin asioita mieluummin kahden kesken. Yritän löytää positiiviset asiat, motivoida.
Miska tietää, että joillakin oman paikan löytäminen kestää ja oppi tulee vasta erehdysten kautta.
– Luulen, että aikuistuin vasta joskus 25-vuotiaana, hän sanoo.
– Nyt toivon, että saisin ammatin ja työtä. Ymmärrän myös sen, ettei voi luovuttaa joka kerta kun tulee vaikeita hetkiä.
Jaa tämä artikkeli: