null Urbaani satutäti Veera Salmi on ajassa kiinni

Veera Salmen kirjat sijoittuvat Helsinkiin, esimerkiksi Pasilaan, Kallioon ja Hakaniemeen. Puluboi ja Poni -kirjoista tehdään nyt elokuvaa. Kuva: Paula Lehto

Veera Salmen kirjat sijoittuvat Helsinkiin, esimerkiksi Pasilaan, Kallioon ja Hakaniemeen. Puluboi ja Poni -kirjoista tehdään nyt elokuvaa. Kuva: Paula Lehto

Hyvä elämä

Urbaani satutäti Veera Salmi on ajassa kiinni

Veera Salmen kirjailijanura lähti lentoon, kun hän kysyi lapsilta, mitä hyvässä kirjassa pitää olla.

Tyttö, joka haluaisi olla poni, ärrävikainen pulu, Heippakamun päiväkodissa hoidossa oleva huonotuulinen Rebekka, Pasilassa asuva Mauri-poika, jolla on vähä-älypuhelin. Kirjailija Veera Salmen päässä on syntynyt muutaman vuoden aikana aikamoinen hahmogalleria.

Pitkään kirjoittaminen oli Salmelle harrastus. Sosionomiksi opiskellut Salmi työskenteli päiväkodissa ja opiskeli kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opistossa. Käsikirjoitukset eivät päätyneet julkaistuiksi lastenkirjoiksi.

– Kustantamoista vastattiin aina, että kiitos, mutta liian tavanomaista, Salmi kertoo.

Lopulta toimivan lastenkirjan resepti löytyi läheltä. Salmi kyseli päiväkodin lapsilta, millaisia kirjoja he haluaisivat lukea. Vuonna 2012 ilmestynyt ensimmäinen Puluboi ja Poni -kirja oli suorastaan mittatilaustyö.

– Lapset toivoivat, että kirjassa olisi mainoskatkoja, ja ettei se olisi liian pitkä. Sitten toivottiin kakkavitsejä ja yllättävän klassisiakin juttuja kuten sitä, että kirjassa on surullinen tyttö, josta tulee lopussa iloinen.

Lapset saivat sen, mitä olivat pyytäneet, mainoskatkoja myöten. Onhan Puluboi sentään toripulu, jolle myynti ja markkinointi on tuttua ja mainostaminen harrastus.

Lapsen ääni kuuluu

Myös Mauri-kirjat saivat innoituksensa päiväkotimaailmasta. Veera Salmi kertoo viettäneensä synkän syksyn erityislastentarhanopettajana Pasilassa ja seuranneensa alueen lasten elämää. Hänen mielessään alkoi elää Mauri-poika, joka on alakouluikäinen, kahdessa kodissa asuva ajattelija Pasilasta.

– Mauri pohdiskelee maailmanmenoa. Sitä se oli sinä syksynä, lapset pohtivat sotia ja turvattomuutta.

 

Olen aina asunut Helsingissä. Olen yrittänyt luoda tarinaa muuhun ympäristöön, mutta ei siitä tule hyvä.

 

Salmi ei koe, että hänen olisi erityisen vaikea asettautua vaikkapa pienen pojan nahkoihin, vaan tekstiä on syntynyt melko luontevasti.

– Minä vaan jotenkin kuulen vahvana sen lapsen äänen. Saatan mielessäni kysellä Maurilta kaikenlaista ja saan vastauksia.

Hahmot elävät jo omaa elämäänsä

Veera Salmi asuu Helsingin Kalliossa. Hänen kirjoilleen on ominaista, että tarinat sijoittuvat Helsinkiin, jossa ympäristö on monikulttuurinen ja perheitä monenlaisia. Kirjat ovat myös tiukasti ajassa kiinni – esimerkiksi Maurin koululla vierailee Musta Barbaari puhumassa kuntoilusta.

– Olen aina asunut Helsingissä. Olen yrittänyt luoda tarinaa muuhun ympäristöön, mutta ei siitä tule hyvä.

– Kirjoitan lapsille, jotka elävät täällä ja tässä ajassa. Haluan, että kirjoissa on yksityiskohtia.

Kirjoissa on hulvatonta huumoria, mutta myös vakavia sävyjä. Siitä Salmi tahtoo pitää kiinni, että loppu on aina onnellinen.

– Maailma ei saa olla lohduton, hän painottaa.

Salmen kirjat ovat alkaneet jo omaa elämäänsäkin. Niiden pohjalta on tehty näytelmiä, kuunnelmia ja tv-sarjaa Pikku Kakkoseen. Parhaillaan Salmi viimeistelee Puluboi ja Poni -elokuvan käsikirjoitusta. Se, että voi elää vain kirjoittamalla, on Salmelle unelmien täyttymys, mutta toisinaan hän huomaa myös kaipaavansa päiväkotimaailmaa.

– Kaipaan sitä energiaa, mikä lapsiryhmissä on. Onneksi kirjailijana saa tehdä koulu- ja kirjastokeikkoja.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Muistatko kolme kapinallista kestosatuhahmoa? Esittelyssä Peppi Pitkätossu, 79 vuotta, Katto-Kassinen, 69 vuotta, ja Vaahteramäen Eemeli, 61 vuotta

Hyvä elämä

Kesälomalla on aikaa tarttua Astrid Lindgrenin klassikkosatukirjoihin ja lukea niistä lapselle tai lapsenlapselle vaikka monta lukua peräkkäin. Kirjojen tapahtumat voivat johtaa naurunpurskahduksiin ja mielenkiintoisiin keskusteluihin.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.