null Urheiluvälineitä kirppikseltä

Urheiluvälineitä kirppikseltä

Sarjassa tarkastellaan 47-vuotiaan, osa-aikatyötä tekevän naisen ja hänen kahden kouluikäisen lapsensa arkea. Naisen nettopalkka on 900 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi hän saa asumistukea ja lapsilisät.

En harrasta oikeastaan mitään. On vaikea edes ajatella, mitä voisin harrastaa itsekseni. Pystyn ajattelemaan vain, mitä voisin tehdä perheen kanssa. Ratsastusta tai seinäkiipeilyä haluaisin harrastaa lasten kanssa siitä huolimatta, että minulla on korkean paikan kammo. En tiedä, voisinko seinäkiipeilyssä päästä kammostani, mutta haluaisin yrittää.

Olen aina lukenut paljon, nykyään lähinnä hengellistä kirjallisuutta. Kirjat ostan tarjouksesta tai nettidivarista, joskus myös saan tai lainaan kirjoja. Parhaita kirjoja luen uudelleen ja lainaan ystäville. Turhaudun siitä, että kirjat pölyyntyvät hyllyssä. Kirjat ovat aivan liian tärkeitä esineitä olemaan käyttämättä, kun ne voisivat olla jollekin tarpeen herättelemään tai selventämään ajatuksia. Mielestäni kirjojen pitäisi olla käytössä koko ajan.

Lasten harrastuksissa törmään aina rahakysymykseen. Onneksi olen saanut ostettua urheiluvälineitä kirppikseltä ja netistä. Yhdet sukset ovat riittäneet, ja koulustakin on voinut lainata suksia. Tänä talvena on edessä luistinten osto, kun edelliset ovat jääneet pieniksi: ei muuta kuin kirppikselle etsimään!

Kun pitää silmät auki, pääsee kokeilemaan uusia juttuja. Kävimme esimerkiksi sähköyhtiön asiakasillassa Heurekassa, muuten sinne meneminen olisi kallista. Joskus kävin siellä ja minusta tuntui pahalta, kun tiesin, että pääsylippuihin meni niin paljon rahaa.”

Jaa tämä artikkeli: