Urkujen pauhu muistuttaa kirkon vallasta
Urkujen koskettimissa käytetään usein mustaa eebenpuuta. Kuvan urut sijaitsevat Vanhassakirkossa. Kuva: Esko Jämsä

Urkujen koskettimissa käytetään usein mustaa eebenpuuta. Kuvan urut sijaitsevat Vanhassakirkossa. Kuva: Esko Jämsä

Urkujen pauhu muistuttaa kirkon vallasta

Urut maksavat paljon, sillä jokainen soitin valmistetaan käsityönä.

Urkujen jyly herättää kunnioitusta. Siksi ei ole ihme, että urut ovat olleet vallankäyttäjien suosiossa. Sirkussoitin pauhasi Colosseumilla ja muissa amfiteattereissa jo kaksi tuhatta vuotta sitten.

– Urut olivat vallan symboli. Kun Rooman keisari valloitti uuden alueen tai kaupungin, paikalle rakennettiin urut, kertoo Keravan seurakunnan kanttori, urkutaiteilija ja Suomen kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja Eero Annala.

Hän arvelee, että kirkko kiinnostui uruista noin tuhat vuotta myöhemmin soittimen symboliarvon vuoksi. Urut saattoivat lietsoa jumalanpelkoa ja lisätä kirkon valtaa.

– Pieni ihminen astui katedraaliin, jossa valaistus oli hämyisä ja urut pauhasivat. Se oli kova juttu.

Annalan mukaan ensimmäiset kirkkourut rakennettiin tiettävästi nykyisen Italian ja Etelä-Saksan alueelle. Varsinkin benediktiinit suhtautuivat soittimeen myönteisesti. Pienet kirkkourut sijoitettiin usein kirkon eteiseen. Vasta 1500-luvulla soitinten suurennuttua urut siirtyivät alttarin vastapäiselle parvelle.

Aluksi urkujen tehtävänä oli lähinnä avustaa jumalanpalvelusta. Urut antoivat kuorolle oikean äänen, ja niillä soitettiin alku- tai päätössoittoja. Virsiä alettiin säestää vasta keskiajan loppupuolella.

 

Urut ovat puukauppiaan unelma

Eero Annalan mukaan urut ovat aina herättäneet suuria intohimoja puolesta ja vastaan. Vastustus liittynee rahaan.

Urut valmistetaan käsityönä kirkkotilaan, minkä takia soittimet poikkeavat aina toisistaan. Käsityön osuus hinnasta on noin 80 prosenttia. Tänä päivänä urkujen yksi äänikerta maksaa 20 000 euroa, joten esimerkiksi 25-äänikertainen soitin on 500 000 euron arvoinen.

– Urut ovat puukauppiaan unelma, sillä soittimessa on niin monenlaista puuta.

 

Kuulijaa kiehtoo teknisesti äärimmäisen monimutkainen esine, joka soi kauniisti.

 

Soittimen ulkopuoli saattaa olla mäntyä tai saarnia, ja urkujen koneistossa käytetään valkopyökkiä, vaahteraa ja pähkinäpuuta. Myös urkupillit voivat olla puisia, mutta usein ne valmistetaan tinan ja lyijyn sekoituksesta.

Soittimen korkean hinnan takia rikkaat suvut ovat saattaneet lahjoittaa kotikirkkonsa urkurahat.

Mikä uruissa viehättää?

– Kuulijaa kiehtoo teknisesti äärimmäisen monimutkainen esine, joka soi kauniisti.

Tekniikka kiinnosti jo 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua Aleksandriassa elänyttä Ktesibiosta. Keksijää pidetään ensimmäisenä urkujenkaltaisen soittimen rakentajana.

1900-luvulla sähkö elektronisoi urkujen toimintaa, mutta muuten soitin kehittyi nykyiseen muotoonsa jo keskiajalla.

– Euroopassa on 500–600 vuotta vanhoja urkuja, jotka ovat edelleen soittokunnossa.

Annala arvelee, että urkujen soitto- ja rakentamistaito ovat periytyneet isältä pojalle ja mestarilta kisällille käsityöläisammattien tavoin. Soittimet ja musiikki kehittyivät rinnakkain.

– Urkujenrakentajat ja urkuri-säveltäjät istuivat yhdessä iltaa ja suunnittelivat urkuja, joilla voisi soittaa halutunlaista musiikkia.

 

Urkumusiikin festivaali Urkukesä jatkuu Helsingin keskustan kirkoissa 31.8. saakka. Konsertteihin on vapaa pääsy. Ohjelmisto: www.urkukesa.fi

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: