Uusi kolumnisti Paavi Johanna ei usko, että tuhoudumme kokonaan

Uusi kolumnisti Paavi Johanna ei usko, että tuhoudumme kokonaan

Piia Rytilä on sateenkaariperheen äiti, teologi ja ympäristöaktivisti, jonka ehdottomimmat päivät ovat takanapäin. Nyt hän on myös Paavi Johanna, Valomerkin uusi kolumnisti.

Tuskin maailma kokonaan tuhoutuu.

– Se on tosin astekysymys. Kyllähän ihmiset jo nyt kärsivät ja kuolevat ympäristötuhojen takia. Mutta en usko, että me kokonaan tuhoudumme, Piia Rytilä toteaa.

Rytilästä on moneksi. Hän on teologi ja ympäristöaktivisti, joka teki gradunsa ilmastonmuutoksen teologiasta. Hän on sateenkaariperheen tuore äiti. Hän on järjestöaktiivi ja Lauttasaaren seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattori.

Nyt Rytilä aloittaa kolumnistina Valomerkissä nimimerkillä, joka on mahtipontinen ja paradoksaalinen.

Saammeko esitellä: Paavi Johanna.

Protestantti voi leikkiä paaviudella

Piia Rytilä aikoo kirjoittaa maailmanparannuksesta, tasa-arvo- ja sukupuolikysymyksistä sekä kirkosta, seurakunnasta ja kristinuskosta. Nimimerkin takana on legenda naispuolisesta paavista, joka muun muassa synnytti lapsen.

– Nimimerkki on leikittelevä. Paavi on lähtökohtaisesti mies ja Johanna naisen nimi, ja siitä tulee jo hyvä ristiriita.

Teologian opinnot ovat hälventäneet ahdistusta, että pitäisi uskoa juuri tietyllä tavalla ollakseen kristitty.

Kitkaa voi nähdä myös siinä, että Rytilä on luterilainen ja paavit katolilaisia.

– Protestantti jos kuka voi leikitellä paavin tittelillä. Paavius ei koske meitä läheisesti, mutta olemme samaa traditiota.

Toisaalta luterilaisuuskaan ei ole Rytilälle erityisen oleellista. Hänelle on tärkeää nähdä kotikirkkonsa osana maailmanlaajuista kirkkoa. Kirkossa on kahdentuhannen vuoden ajan ollut jotain pysyvää ja luovuttamatonta, josta Rytilä haluaa olla osallinen.

– Minulla on kirkosta vaikka mitä sanottavaa, mutta jätän sen kolumneihin.

– Protestantti jos kuka voi leikitellä paavin tittelillä. Paavius ei koske meitä läheisesti, mutta olemme samaa traditiota, sanoo Valomerkin uusi Kolumnisti Paavi Johanna.

– Protestantti jos kuka voi leikitellä paavin tittelillä. Paavius ei koske meitä läheisesti, mutta olemme samaa traditiota, sanoo Valomerkin uusi Kolumnisti Paavi Johanna.

Maailma on Jumalan käsissä, mutta ei vain Jumalan käsissä

Tuskin maailma kokonaan tuhoutuu.

Piia Rytilän mielestä uskonnolla on ihmisille annettavaa ympäristötuhon vastaisessa kamppailussa.

– Ajattelen, että koska maailma on Jumalan luoma ja hän on siihen sitoutunut, me emme ole aivan yksin.

Gradututkimuksessaan Rytilä päätyi "hybridimalliin". Maailma on Jumalan käsissä, mutta ei vain Jumalan käsissä. Myös ihmisellä on vastuu toimia tuhoa vastaan.

– Uskolla on myös se psykologinen vaikutus, ettei lamaannu. Jumala antaa meille tulevaisuuden ja toivon, Rytilä selittää.

Jos on puoliso ja lapsi, ei voi ihan niin tarkasti keskittyä vain omiin ihanteisiinsa.

Rytilä ei ajattele, että kristinusko on ainoa totuus Jumalasta ja maailmasta. Hän on syntynyt kristinuskon piiriin ja se on hänelle luonteva tapa harjoittaa uskontoa.

– Teologian opinnot ovat hälventäneet ahdistusta, että pitäisi uskoa juuri tietyllä tavalla ollakseen kristitty. Kristinuskoon mahtuu kaikenlaista.

Kristinuskon perusasiat kuitenkin uppoavat Rytilälle. Jumalan rakkaus ja armo kaikkia ihmisiä kohtaan on hänen mielestään paras mahdollinen lähtökohta. Tärkeää on myös usko persoonalliseen Jumalaan, jota voi puhutella. Rytilä harjoitti monta vuotta zenbuddhalaista meditaatiota ja on yhä Helsingin Zen Centerin jäsen.

– Se on hyvä harjoituksen muoto, mutta olen huomannut, että minulle ei riitä valaistumisen tavoittelu tai tyhjyys, kuinka upea se onkaan.

Tässä on puitteet, joita voi käyttää

Vapaaehtoistoiminta ei ole kirkossa mikään uusi juttu. Maallikot ovat avustaneet messuissa iät ja ajat, ja kirkkokuorot keräävät väkeä.

Jotain uutta on kuitenkin ilmassa. Työssään vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina Piia Rytilä haluaa pitää seurakunnan ovet avoimina.

– Yritän välittää ihmisille viestiä, että meillä on nämä puitteet ja niitä voi käyttää.

Suurin osa kirkon toiminnasta pyörisi ilman vapaaehtoisiakin. Rytilän argumentti vapaaehtoisten puolesta on kuitenkin simppeli: kun mukana on vapaaehtoisia, toiminta on parempaa.

– Esimerkiksi riparin voisi hyvin vetää vain työntekijöiden voimin, mutta isoset tuovat leirille sen sielun.

Olen huomannut, että minulle ei riitä valaistumisen tavoittelu tai tyhjyys, kuinka upea se onkaan.

Ei kirkko toisaalta pyörisi ilman työntekijöitäkään. Pitkäkestoiset suunnittelutehtävät vaativat sellaista sitoutumista, jota harvalla vapaaehtoisella on tarjota. Vakituiset työntekijät takaavat sen, että asiat hoituvat.

– Seurakunta palkkaa ihmisiä tekemään tiettyjä asioita työajalla, jotta asiat tulevat tehdyksi, Rytilä tiivistää.

Vaikka Rytilä koordinoi vapaaehtoistoimintaa, hän ei pyöritä touhua yksin. Oleellista on, että työntekijät suhtautuvat vapaaehtoisiin kannustavasti.

– Siihen se ei ainakaan saa kaatua.

Ehdottomuus on hellittänyt

Tuskin maailma kokonaan tuhoutuu.

Vielä muutama vuosi sitten Piia Rytilä oli ehdottomampi. Hän ajatteli, että ihmisten pitäisi käyttää kaikki voimavaransa maailman parantamiseen ja itsensä kehittämiseen. Hän paheksui viihdettä, koska viihde turrutti ihmiset ajattelemasta maailman kauheuksia.

Nyt hän rakastaa Netflixiä.

– Ei se tietenkään ole mustavalkoista. En ole unohtanut maailman todellisia kysymyksiä. Ehdottomuudessa on myös jotain virkistävää. Se antaa voimaa, Rytilä pohtii.

Hellittämiseen on Rytilän mukaan vaikuttanut kaksi asiaa: vanheneminen ja perheellistyminen.

– Jos on puoliso ja lapsi, ei voi ihan niin tarkasti keskittyä vain omiin ihanteisiinsa, Rytilä toteaa.

– Ja eikö sitä sanota, että nuoret ovat kaikkein mustavalkoisimpia.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: