Paavi Johanna: Olen tolkun ihminen, ja se hävettää minua
Tolkun ihmisiksi kutsutaan niitä, jotka katsovat hiljaa sivusta. Minäkin olen sellainen, eikä se ole mikään ansio.
Aloitetaan käsitteenmäärittelyllä. Kuumissa yhteiskunnallisissa aiheissa, kuten juuri nyt turvapaikanhakijoita koskevissa kysymyksissä, on usein ”ääripäät” ja niiden välissä ”järkevät tolkun ihmiset”. Yleisin tulkinta lienee, että ääripäillä on äärimmäiset mielipiteet, ja suuri massa tolkun ihmisiä on siinä välissä, eli ajattelee monipuolisesti ja maltillisesti. Mutta mitä jos käsitteet määrittelisikin seuraavasti:
Ääripäät = ihmiset, jotka harjoittavat kansalaisaktiivisuutta.
Tolkun ihmiset = ihmiset, jotka katsovat hiljaa sivusta.
Perustelen tätä määritelmää sillä, että emmehän tiedä mitään sivustakatsojien mielipiteistä, koska he eivät niitä ilmaise tai toimi niiden pohjalta. Ja aktiivisten toimijoiden mielipiteitä pidämme luultavasti yksiulotteisempina kuin ne todellisuudessa ovat, koska tulkitsemme niitä vain uutiskynnyksen ylittävien asioiden perusteella. Olennainen ero on siis toiminnan tasossa, ei mielipiteessä.
Tällä määritelmällä minä olen tolkun ihminen. Katson sivusta kun toiset toimivat. Minulla on mielipiteitä, mutta en pane niitä käytäntöön. Ulospäin olen varmaan kohtuullinen keskitien kulkija. Sen täytyy olla viisas, joka pitää ajatuksensa omana tietonaan.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en ole aikeissa ryhtyä välittömästi toimeen.
Mutta ei keskitie ole hyvä paikka tai rooli ihmisen olla, ei ainakaan millään muotoa ihanteellinen. Minusta ihmisellä on velvollisuus elää niin, että edes yrittää jättää jälkeensä vähän paremman maailman. Arvostan suuresti kansalaisaktiivisuutta. Ei ole mikään ansio pysyä siitä sivussa.
Puolustelen tolkun ihmisyyttäni tietysti sillä, että ei ole aikaa. Olen työssäkäyvä pikkulapsiperheen äiti. Olisi moraalitonta omistautua maailmanparantamiselle ja laiminlyödä perhettään. Vetoan myös siihen, että turvapaikanhakijoiden asia ei ole minun taisteluni. Koen kutsumusta ensisijaisesti ympäristökysymyksiin, ja on ihan ok, että kaikki eivät voi kohdistaa energiaansa kaikkeen.
Nämä ovat oikeita ja hyviä syitä, joihin sietääkin vedota. Mutta syvällä sisimmässäni minua hävettää, koska tiedän, että siinä ei ole kaikki. En suinkaan vietä kaikkea liikenevää aikaani ilmastonmuutosta vastaan taistellen. Lapseni tai työni eivät ole poikkeuksellisen vaativia. Minun elämäni resursseissa on viipale, jonka osalta voin valita vapaasti. Mutta silti katson sivusta, vaikka kyse on elämästä ja kuolemasta.
Enkä tiedä mitä tehdä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en ole aikeissa ryhtyä välittömästi toimeen. Vaikka näen puutteellisuuteni, en halua tehdä parannusta.
Ensimmäinen ja vähin velvollisuuteni on pitää tästä häpeästä kiinni. Jos painan sen itseltänikin piiloon, olen kokonaan menetetty tapaus.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Paavi Johanna: Kieltäydyn äänestämästä pormestarinvaaleissa!
PuheenvuorotPaavi Johanna sekaantuu politiikkaan, koska rakastaa äänestämistä ja vastustaa kuntavaalien naamioimista henkilövaaliksi.
