Vapauden kauhun Sillanpirtin demoesitys. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Hyvä elämä

Vankien vapauden kauhua puretaan teatterissa

Kansallisteatterin harjoitustilaan kokoontuu värikäs joukko iloisia teatteriharrastajia. Porttiteatteri ei ole kuitenkaan ihan tavanomainen teatteriryhmä, sillä suuri osa sen jäsenistä on vapautuneita tai juuri vapautumassa olevia vankeja.

05.05.2015 13:56
Heidi Horila

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön ja Porttiteatterin taiteellisella suunnittelijalla Jussi Lehtosella on jo vuosien kokemus vankilateatterityöskentelystä. Hän on vienyt esityksiä vankiloihin ja muihin laitoksiin vuodesta 2006 lähtien, ja nähnyt, miten vapauden kaiho muuttuu siviiliyhteiskuntaan palaavilla vangeilla usein vapauden kauhuksi.

"Minulle on monesti kerrottu, miten vapautuminen pelottaa. Kaikilla on joku käsitys vangeista ja vankiloista, se lyö ihmiseen vahvan leiman. Voidaan kysyä esimerkiksi, haluaisitko ex-vangin naapuriin tai lähtisitkö treffeille sellaisen henkilön kanssa", Lehtonen lataa.

Porttiteatteri työstää tätä vankeudesta vapautumiseen siirtymisen problematiikkaa. Syksyllä 2014 toteutettiin neljä työpajaa Vapauden kauhu -projektin tiimoilta. Yksi Kylmäkosken vankilassa ja kolme vankilan ulkopuolella ex-vankien yhteisöissä. Ideana oli lähestyä vapautumisaihetta sekä vankilasta että sen ulkopuolelta käsin. Kevään toiminnan pohjalta syksyllä 2015 saa ensi-iltansa dokumentaarinen Vapauden kauhu -esitys.

Taidetta, ei terapiaa

Porttiteatterissa taiteellinen työryhmä astuu vankien asemaan, koittaa kokea sitä, miten vaikeaa vapautuminen ja paluu siviilielämään monelle vangille on. Vankilakierteessä on saatettu olla vuosia, eikä aikuisiän kokemusta vapaudessa elämisestä tai tavallisesta työelämästä välttämättä edes ole. Lehtosen mielestä teatteri tarjoaa vaihtoehdon rikollisidentiteetille.

"Kaikki lähtee luottamuksen rakentamisesta ja vuorovaikutuksesta. Jokainen Porttiteatteriin osallistuva on mukana vapaaehtoisesti ja motivaation taso on aika korkea."

Vapauden kauhun Kylmäkosken demoesitys. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Suomessa on vähitellen herätty vankilateatteri-ideaan, jolla on perinteitä mm. Skotlannissa ja Englannissa. Siellä Lehtonen onkin käynyt tutustumassa sikäläiseen vankilateatterikulttuuriin. Vaikka suomalaisella vankilateatterilla on yhteiskunnallisia ja sosiaalisen työn ulottuvuuksia, kiistää Lehtonen, että Porttiteatteri olisi terapeuttista toimintaa.

"Me teemme taidetta ja teatteria, emme lupaa parantumista vangeille. Porttiteatterilla ei voi korvata terapiaa. Mutta taiteella ja sitä kautta saaduilla onnistumisen kokemuksilla on häkellyttävän voimaannuttava vaikutus. Niitä kokemuksia toivomme tietysti porttiteatterilaisille", täsmentää Lehtonen.

Kyse asenteista

Lehtonen ei tiedä, millaisia rikoksia Porttiteatterin jäsenillä on tilillään. Niitä ei ole selvitetty eikä tulla selvittämään. Lähtökohta on, että teatterissa kaikki voivat taustatekijöistä huolimatta kohdata mahdollisimman tasa-arvoisesti. Ainoa ehdoton kriteeri osallistumiselle on päihteettömyys.

"Kaikki porttiteatterilaiset kuuluvat joko NA- tai AA-ryhmään. He ovat tehneet radikaalin ratkaisun katkaistessaan välit entiseen elämäänsä täysin", Lehtonen kertoo.

Mukana Porttiteatterin harjoituksissa

Porttiteatteri jakaantuu alkukokoontumisen jälkeen kolmeen ryhmään. Ryhmissä tehdään pieniä demoesityksiä, jotka lopuksi esitetään yhdessä koko ryhmälle. Myös Kiertuenäyttämön taiteellinen työryhmä on paikalla.

Seuraan Jussi Lehtosen ryhmän harjoitusta, jossa kohtauksen nimi on ”Häät vankilassa”. Kohtausten aiheet nousevat teatterilaisten omista kokemuksista, enimmäkseen tietysti vankilaelämästä. Säveltäjä Sanna Salmenkallio kajauttaa pianolla häämarssin sopivassa kohdassa. Nauru on herkässä, mutta harjoituksissa painiskellaan silti aika isojen asioiden parissa.

"Tässä uidaan joskus aika syvissä vesissä, ja toisinaan täytyy miettiä, kannattaako ihan niitä synkimpiä kokemuksia tuoda työstettäviksi. Totta kai tämä on riskinottamistakin, mutta tarkoitus ei ole ohjata sinne pimeimpään suuntaan", Lehtonen selittää.

Lehtosen ryhmä jatkaa edellisviikkoista harjoitustaan. ”Häät” on Frankin, eli Karin, omia kokemuksia. Hän on omien sanojensa mukaan mennyt kahdesti naimisiin vankilassa. Kansallisteatterin näyttelijä Jani Karvinen esittää Frankia, joka tapaa ensi kertaa tulevan morsiamensa. Lehtonen kehuu morsiamen rooliin eläytyvän Annikan hyvää intuitiota ja kehottaa jatkamaan samaan tyyliin. Andy on vanginvartija, jota Lehtonen komentaa pysymään tiukempana.

"En mä osaa olla tyly vartija", Andy tokaisee huvittuneena.

Piia Vallenius esittää vankilapappia. Hän kertoo olleensa kymmenisen vuotta vankilakierteessä, kunnes kolme vuotta sitten sai riittää. Silloin sulkeutui Hämeenlinnan Vanajan vankilan ovi viimeisen kerran, eikä paluuta Valleniuksen mukaan enää ole.

"Kyllästyin kaikkeen siihen päihteidenkäyttöön ja pettämiseen ja mustasukkaisuuteen, joita koin silloisen miesystäväni kanssa, Vallenius kertoo.

Vallenius löysi tiensä Porttiteatteriin Vantaan kaupungin vankisosiaalityön kautta. Hän on aiemminkin harrastanut teatteria ja tunsi entuudestaan muita porttiteatterilaisia. Vallenius käy psykoterapiassa, mutta kokee Porttiteatterinkin omalla tavallaan terapeuttiseksi.

"Tämä auttaa sietämään ja käsittelemään hankalia tunteita ja mielestäni niitä avataan ja puretaan täällä oikealla tavalla", Vallenius hymyilee.

Harjoitusten jälkeen kaikki kokoontuvat yhteen isoon harjoitussaliin ja ryhmät esittävät kohtauksensa. Jokaisesta annetaan palaute, jokainen pääsee ääneen. Myös minä. Tunnelma on keskittynyt ja kannustava, kaikkia kuunnellaan. Esitykset ja aihepiirit selvästi osuvat läsnäolijoihin.

Lisätietoja Kiertuenäyttämöstä ja Vapauden kauhu -projektista