Teatterin tekeminen auttaa entisiä vankeja pääsemään irti rikoksista
Kari Wiippola ja Hilu Merilaita esiintyivät Porttiteatterin Armo(a)-näytelmässä.

Kari Wiippola ja Hilu Merilaita esiintyivät Porttiteatterin Armo(a)-näytelmässä.

Teatterin tekeminen auttaa entisiä vankeja pääsemään irti rikoksista

Rikostaustaiset ihmiset kiipeävät teatterin lavalle ja panevat itsensä likoon. Esitys pohjautuu näyttelijöiden omiin kokemuksiin.

Paavalinkirkkoon on jono. Tuo jono on kertynyt portaille puoli kuudelta jo parina iltana. On alkamassa kolmas ja samalla viimeinen Porttiteatterin Armo(a)-esitys.

Osa kirkkokansasta on saapunut paikalle katsomaan tuttunsa esiintymistä. Ilmassa on odotusta.

– Ovi auki! Ovi auki!!

Joukko ihmisiä kääntyy alttarin edestä piiristä ulos ja lähtee kävelemään kohti kirkon ulko-ovea.

Minä tajuan vinkin – väärin – ja avaan kirkon oven. Suljen sen saman tien, kun korviini kantautuu ohjaaja Tuija Minkkisen napakka ääni: Ei vielä.

Avaamishuuto oli näyttelijöiden viimeinen karjahdus ennen hetken päästä alkavaa näytöstä. Minä olen yksi vapaaehtoisista lippuja repimässä.

Pian alkavassa näytöksessä katsoja saatellaan elämän rosoisuuteen ja enkeleiden todellisuuteen. Syvyyttä esitykseen tuo tieto näyttelijöiden taustasta. Kaikki esiintyjät ovat vapautuneet vankilasta tai ovat koevapaudessa, ja tekstit ovat näyttelijöiden omaa tuotantoa.

Niin pimeä korpi ja kivinen tie

Näytelmässä ihminen elää kompuroiden elämäänsä, ja jokaisen oma enkeli kulkee vierellä.

– Ja sen katse, kun se luottavaisena katsoi pyssyn piippua pitkin. Luuli pääsevänsä metsälle. Metsästyskoira. Missä olit silloin enkeli?

Iso mies levitetyin kourin itkee tappamaansa koiraa.

Tuo koiraansa itkevä mies on näyttelijä Kari Wiippola, joka on ollut Porttiteatterissa alusta lähtien. Muisto koirasta elää.

– Olin vankilassa, kun pääsin mukaan Kansallisteatterin Vapauden kauhu -projektiin, josta muodostui Porttiteatteri. Teatteri avasi solmuja ja siinä oppi löytämään itsestään asioita, jotka olivat jääneet vankilassa piiloon, sanoo Wiippola.

Wiippolan mukaan merkityksellistä vankien tekemässä teatterissa on se, että sillä on vaikutusta rikoksista irti pääsyyn.

– Jos yksikin vanki löytää tätä kautta uutta mielekkyyttä elämäänsä, olen silloin onnistunut. Olen samalla löytänyt itselleni uutta sisältöä. Porttiteatterin porukka on yhteen hitsautunut, sillä kaikilla on samankaltaisia kokemuksia.

Jos yksikin vanki löytää tätä kautta uutta mielekkyyttä elämäänsä, olen silloin onnistunut."

Kari Wiippola

Tässä teatterissa ei hymistellä

Armo(a) on korkeatasoista teatteria eikä hymistelevää sosiaalityötä. Porttiteatterin taustalla on järjestöjä ja yksityishenkilöitä. Helsingin Diakonissalaitos on tehnyt diakoniatyötä jo 150 vuotta. Yhtenä osana sitä on työ vankilasta vapautuneiden kanssa.

Tänä päivänä vertaistuen ja taiteen merkitys korostuu.

– Porttiteatterissa tärkeää on merkityksellisyyden löytyminen elämään. Taide puhkoo ikkunoita, oli kyse sitten muistisairaista tai vankilasta vapautuneista, sanoo yhteisökoordinaattori Kirsti Rinta-Panttila, joka toimii Porttiteatterin taustajoukoissa.

– On mahtavaa olla mukana hetkessä, jolloin ihminen löytää itsestään luovuutta ja uusia väyliä.

Taustayhteisön tehtävänä on tukea ja mahdollistaa merkityksellisyyden löytäminen. Porttiteatteriin tulee uusia näyttelijöitä samalla, kun vanhemmat jättäytyvät syrjään.

Taide kuuluu kaikille.

Mikä on Porttiteatteri?

Porttiteatteri on rikostaustaisten ihmisten harrastajateatteri, jonka ohjauksesta vastaavat ammattilaiset. Teatteriin kuuluu 12–15 näyttelijää ja se on perustettu vuonna 2015 vankilasta vapautuneiden tukemiseksi.

Porttiteatterin taustayhteisönä on yksityishenkilöitä ja vankeja lähellä olevia järjestöjä. Porttiteatterin Armo(a)-näytelmä esitettiin Paavalinkirkossa ennen pääsiäistä 2017. Porttiteatterin jäseneksi voi liittyä kuka tahansa kiinnostunut.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi


Minuutissa mystikoksi

Villi city