null Vantaa, Helsinki ja Espoo ovat nyt Reilun kaupan kaupunkeja

Kahvi on suosituimpia Reilun kaupan tuotteita Suomessa. Kuva: Didier Gentilhomme/Reilu kauppa ry.

Kahvi on suosituimpia Reilun kaupan tuotteita Suomessa. Kuva: Didier Gentilhomme/Reilu kauppa ry.

Ajankohtaista

Vantaa, Helsinki ja Espoo ovat nyt Reilun kaupan kaupunkeja

Myös eettisyys voi olla kriteeri kunnan hankinnoissa.

Vantaasta on tullut Reilun kaupan kaupunki. Helsinki ja Espoo haastoivat Vantaan tavoittelemaan Reilun kaupan kaupungin arvonimeä kesällä 2014, ja Vantaan kaupunginvaltuusto päätti arvonimen anomisesta lokakuussa 2014.

Espoo sai Reilun kaupan kaupungin arvonimen vuonna 2009 ja Helsinki vuonna 2013. Arvonimi myönnetään kaupungille, joka sitoutuu tekemään hankinnoissaan eettisiä valintoja ja edistämään Reilua kauppaa. Kriteereihin kuuluu myös esimerkiksi se, että mukaan on saatu alueen yhdistyksiä, yrityksiä ja seurakuntia ja että kaupungin tilaisuuksissa on käytössä ainakin Reilun kaupan kahvia ja teetä. Lisäksi kaupungissa toimii kannatustyöryhmä, joka koordinoi hanketta.
 

Reilun kaupan ideana on, että tuottajat saavat tuotteistaan kuten kahvista, teestä, ruusuista tai banaaneista aina takuuhinnan, vaikka maailmanmarkkinahinnat vaihtelisivat. Tuotannosta maksetaan myös Reilun kaupan lisää, jonka voi käyttää yhteisöä kehittäviin hankkeisiin. Reilun kaupan järjestelmä toimii myös lapsityövoiman käyttöä vastaan ja kannustaa ympäristön kannalta kestävään viljelyyn. Viljelijät toimivat yleensä osuuskunnissa.

– Reilussa kaupassa on kyse niistä asioista, jotka suomalaisille ovat itsestään selviä kuten omilla jaloilla seisominen, Reilun kaupan yhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen toteaa.

Tällä hetkellä Reilun kaupan kaupunkeja tai kuntia ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi Tampere, Joensuu, Pori, Lohja, Riihimäki, Lahti, Viitasaari, Utajärvi ja Kirkkonummi. Janne Sivonen uskoo, että Reiluun kauppaan sitoutuneiden kuntien määrä Suomessa kasvaa nopeasti, sillä nykyiset Reilun kaupan kaupungit ovat näyttäneet esimerkkiä ja hankintalaki mahdollistaa sen, että kuntien hankinnoissa voidaan painottaa myös eettisyyttä pelkän hinnan lisäksi. Maailmalla Reilun kaupan kaupunkeja on jo yli 1 500.


– Reilun kaupan kasvu ei kuitenkaan tule vain isoista asiakkaista, vaan myös kuluttajasektorilla Reilun kaupan tuotteiden myynti on kasvanut tällaisena aikana, jolloin kauppa ei juuri kasva. Suosittuja tuotteita Suomessa ovat kahvi, kukat, viinit ja banaanit, Janne Sivonen kertoo.

Seurakunnat ovat olleet suunnannäyttäjiä Reilun kaupan tunnetuksi tekemisessä. Kaikki Espoon seurakunnat ovat olleet Reilun kaupan seurakuntia vuodesta 2014, Vantaan seurakunnat ovat olleet Reilun kaupan seurakuntia vuodesta 2012. Helsingissä tavoitteena on, että kaikki seurakunnat olisivat Reilun kaupan seurakuntia vuonna 2017.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vantaan kaupunki ja seurakunnat ovat olleet viisi vuotta reiluja – tuottajamaissa Reilun kaupan lisillä torjututaan nyt myös ilmastonmuutosta

Ajankohtaista

Kun seurakunnissa on siirrytty Reilun kaupan tuotteisiin, merkitys on suuri. Esimerkiksi Vantaalla ”reiluja kahvikupillisia” saatetaan vuodessa juoda yli 100 000. 


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.