Vantaankosken seurakunta teki ison säästöohjelman
Kirkkoherra Hannu Pöntisen mukaan Myyrmäen kirkko on perusteellisen korjauksen tarpeessa.

Kirkkoherra Hannu Pöntisen mukaan Myyrmäen kirkko on perusteellisen korjauksen tarpeessa.

Vantaankosken seurakunta teki ison säästöohjelman

Martinristin seurakuntakeskuksesta luovutaan. Toimintaa keskitetään Myyrmäen ja Kivistön kirkkoihin, jotka halutaan korjata.

Vantaankosken seurakuntaneuvosto päätti 8.5. seurakunnan tiloja ja henkilöstöä koskevasta uudistuspaketista, jonka tavoitteena on tuoda kolmen vuoden aikana yli puolen miljoonan euron säästöt. Kirkkoherra Hannu Pöntisen mukaan uudistuksilla varaudutaan talouden kiristymiseen, johon vaikuttavat verotulojen pieneneminen jäsenmäärän vähenemisen myötä ja seurakuntien yhteisövero-osuuden korvaaminen valtionavulla.

– Myös toimintakulttuuri on muutoksessa, sillä jäseniä kohdataan yhä useammin viestinnän keinoin ja muualla kuin seurakunnan tiloissa, Pöntinen sanoo.

Uudistuksilla on tarkoitus vähentää 4–5 henkilötyövuotta. Irtisanomisia ei ole tulossa, vaan asia hoidetaan eläkkeelle siirtymisten ja muiden järjestelyjen avulla. Seurakunta pyrkii myös siihen, että määräaikaisista viroista luovuttaisiin ja tilalle saataisiin pysyviä virkoja ja toimia. Tällä hetkellä Vantaankosken seurakunnalla on 53 työntekijää.

Seurakuntaneuvosto päätti luopua Martinristin seurakuntakeskuksesta kesään 2015 mennessä. Tilat sijaitsevat Martinkeskuksessa, joka puretaan joka tapauksessa muutaman vuoden sisällä.

– Meillä on Vantaan seurakunnista suurimmat kiinteistökulut. Olemme jo luopuneet kahdesta kerhotilasta, ja Martinristi on ainoa, josta nyt voidaan säästää, Pöntinen sanoo.

Hänen mukaansa toimintaa Martinlaakson alueella ei lopeteta, vaan esimerkiksi kerhoille ja piireille etsitään korvaavia tiloja. Säännölliset jumalanpalvelukset, joissa on ollut muutamia kymmeniä kävijöitä, kuitenkin loppuvat.

– Mutta Myyrmäen kirkkoon on lyhyt matka, Pöntinen huomauttaa.

Seurakunnan toimintaa on tarkoitus keskittää Myyrmäen ja Kivistön kirkkoihin. Molemmat ovat korjauksen tarpeessa. Myyrmäen kirkon julkisivujen tiilisaumoja uusitaan parhaillaan, niin että kallista julkisivuremonttia voitaisiin lykätä vielä ainakin kymmenen vuotta.

Pöntisen mukaan suurempi kiire on sisätilojen korjaamisella. Kirkossa on jo pitkään ollut sisäilmaongelmia ja monet työntekijöistä ovat oireilleet. Myös tilamuutoksia toivottaisiin. Remontin laajuus ja toteutus arvioidaan syksyllä ja se olisi tarkoitus toteuttaa viimeistään ensi keväänä.

Vantaankosken seurakunta haluaa korjauttaa myös Kivistön kirkon ja esittää, että asia lisättäisiin Vantaan seurakuntien investointiohjelmaan. Myös Kivistössä on ollut sisäilmaongelmia ja esimerkiksi lämmitysjärjestelmä kaipaisi uusimista.

– Tarkoitus ei olisi tehdä mitään hienoa, vaan mahdollisimman halvalla mahdollisimman hyvät tilat perustoimintaan, Pöntinen linjaa.

Hän muistuttaa, että Kivistöstä kasvaa lähivuosina parinkymmenentuhannen asukkaan kaupunginosa. Kirkolle olisi käyttöä jumalanpalveluselämän lisäksi varsinkin lapsi- ja perhetyössä sekä nuorisotyössä.

Jaa tämä artikkeli: