Varo hengellistä väkivaltaa!
Vallan otteessa. Väärinkäytösten takana ovat yksilöt, mutta yhteisön vastuuta ei sovi vähätellä, sillä tietyt opit ja toimintakulttuurit mahdollistavat väkivallan. Vinoutuneet vallankäyttäjät ja yhteisöt toistavat usein samoja virheitä ja toimintamalleja.

Vallan otteessa. Väärinkäytösten takana ovat yksilöt, mutta yhteisön vastuuta ei sovi vähätellä, sillä tietyt opit ja toimintakulttuurit mahdollistavat väkivallan. Vinoutuneet vallankäyttäjät ja yhteisöt toistavat usein samoja virheitä ja toimintamalleja.

Varo hengellistä väkivaltaa!

Toimittaja ja terapeutti Janne Villa vastaa Kirkko ja kaupunki -lehden kysymyksiin hengellisestä väkivallasta. Mistä tunnistan manipuloinnin? Missä liikkeissä ilmiötä esiintyy? Kuinka väkivallasta voi toipua?

Teksti Janne Villa
Kuva Hans Eiskonen

Suurin osa suomalaisesta kristillisyydestä on terveellä pohjalla. Useimmat uskonyhteisöt ja seurakunnat tarjoavat turvallisen Jumalan ja ihmisten kohtaamisen paikan. Mutta hengellinen väkivalta ja vääristynyt uskonnollisuus voivat riistää mielenrauhan rippeetkin.

Miten hengellinen väkivalta eroaa tavallisesta väkivallasta ja henkisestä nitistämisestä?

Hengellinen väkivalta on yleisimmässä muodossaan henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Tekijä käyttää kristillistä sanastoa tai uskonyhteisön suomia hurskaita kulisseja toisten alistamiseen ja hallitsemiseen omien mielihalujensa mukaisesti. Tätä kuvaa myös sanonta ”lyödä Raamatulla päähän”.

Uskonnon varjolla harjoitetun henkisen kiusaamisen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi pelottelu, painostaminen, pakkokäännyttäminen, armoton syyllistäminen, yhteisöstä eristäminen ja jäsenten uskon ja elämän äärimmäisen tiukka kontrollointi.

Uhrin alistamiseen tai hyväksikäyttöön pyrkivä tekijä voi osoittaa valtaansa myös fyysisellä tai seksuaalisella väkivallalla. Uskonyhteisö on suoraan tai välillisesti syynä väkivaltaan. Uskonto on väkivallan käyttäjän väline.

Väärinkäytösten takana ovat yksilöt, mutta yhteisön vastuuta ei sovi vähätellä, sillä tietyt opit ja toimintakulttuurit mahdollistavat väkivallan. Vinoutuneet vallankäyttäjät ja yhteisöt toistavat usein samoja virheitä ja toimintamalleja.

Voidaan puhua rakenteellisesta väkivallasta, kun tietyt yhteisöt ja uskonsankarit tuottavat paljon tai toistuvasti uhreja.

Mistä hengellisen väkivallan tunnistaa?

Hedelmistään puu tunnetaan. Väkivaltaa sisäänsä kätkevä yhteisö tuottaa jäsenilleen henkistä pahoinvointia ja psyykkisiä ongelmia, ahdistusta ja masennusta tasapainon, ilon ja rauhan sijasta.

Kristinuskon vapauttavan ja hyvän sanoman sekä turvallisuutta luovan uskon, toivon ja rakkauden sijasta uskonto on valjastettu väkivallantekijöiden valtapyrkimysten toteuttamiseen tai luonnehäiriöiden ja vääristyneiden viettien kanavointipaikaksi.

Moni lapsi ja aikuinenkin on ottanut uskonnollisen auktoriteettinsa uhkaukset ja jatkuvat helvetillä pelottelut tosissaan ja kärsinyt pelkotiloista ja painajaisista. Jumalan rangaistuksella pelottelijan tarkoituksena on esimerkiksi painostaa liittymään uskonnolliseen liikkeeseen tai estää siitä eroaminen.

Syyllistäminen ”Pyhän Hengen pilkasta” on raskas lyömäase, sillä se voi tarkoittaa joutumista sekä seurakunnan että pelastuksen ulkopuolelle. Erottaminen saattaa merkitä sosiaalista katastrofia. Erotettu on kuin kuollut ja näkymätön niille, jotka olivat ennen hänen tärkein tukiverkkonsa, pahimmillaan myös perheenjäsenilleen.

Uskonnon uhrin kontrollointi voi ulottua kaikkiin elämänalueisiin pukeutumisesta, seurustelusta ja avioitumisesta lähtien.

Missä uskonyhteisöissä väkivaltaa erityisesti esiintyy?

Uskonnon väärinkäyttäjät vaikuttavat etenkin sellaisissa yhteisöissä, joissa on tukahdutettu terveen ja kriittisen järjen ääni, eikä apostoli Paavalin ohjeesta ole otettu vaarin: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.”

Riski joutua uhriksi on huomattavasti suurempi fundamentalistisissa lahkoissa, joissa on voimakas karismaattinen johtaja. Gurujen ja tähtisaarnaajien valta-asema voi muodostua suhteettoman suureksi ja altistaa väärinkäytöksiin.

Uskontojen uhrien tukiryhmiin on ollut paljon tulokkaita Jehovan todistajien, mormonien, lestadiolaisten sekä pienehköjen lahkojen joukosta. Espoolaisista ongelmayhteisöistä tunnettu on Koivuniemen kultti, jonka kymmenet jäsenet ovat joutuneet terapiaan.

Maltillisessa valtavirtaluterilaisuudessa ei juuri esiinny rakenteellista hengellistä väkivaltaa. Kritiikille on tilaa ja palautemekanismit ovat kunnossa. Kirkolla on keinoja tarttua väkivallantekijöihin, jotka eivät saa gurun asemaa.

Miksi uskonto pystyy sitomaan ihmisen?

Vääristynyt yhteisö alistaa ihmisen armottomaan ikeeseen. Se vetoaa johonkin julmaan jumalaan, guruun tai uskonnolliseen tulkintaan.Uhri painostetaan antamaan auktoriteetilleen hallinta omasta ajattelusta, uskosta, elämäntavasta, taloudesta tai seksuaalisuudesta.

Hengellinen ylpeys ja omahyväisyys johtavat tiukkaan ryhmäkontrolliin ja kriittisten jäsenten eristämiseen. Kohta kontrolloidaan myös vapaa-aikaa, rahankäyttöä ja ihmissuhteita.

Sairas uskonnollisuus sitoo ihmisen Jumalan sijasta toisiin ihmisiin. Omalle vastuulle ja valinnoille ei jää tilaa. Aikuisen täytyy tyytyä kuuliaisen lapsen osaan. Vallankäyttäjä saa ihmisen sielun, mielen ja ruumiin haltuunsa kokonaisvaltaisesti.

Milloin hengellinen väkivalta täyttää rikoksen tunnusmerkit?

Juridiset arviointikriteerit ovat hengellisen väkivallan kohdalla samat kuin henkisessä, fyysisessä ja seksuaalisessa väkivallassa. Väkivaltaan liittyvä uskonnollinen ulottuvuus ei tee rikoksesta yhtään sen hyväksyttävämpää.

Suomen lakia joutuvat noudattamaan kaikki yhteisöt. Suomessa on laaja positiivinen uskonnonvapaus, mutta se ei oikeuta minkäänlaisiin rikoksiin, väkivaltaan, hyväksikäyttöön tai ihmisoikeusloukkauksiin.

Vuosituhansien takaisissa Sananlaskuissa sanotaan, että ”joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan”. Kristillinen 2000-luvun kulttuurimme ja yhteiskuntamme ei kuitenkaan hyväksy tätä tekosyyksi lasten fyysiselle kurittamiselle saati pahoinpitelylle, vaikka jotkut lahkojohtajat ovatkin eri mieltä.

Lain mukaan on mahdollista tuomita myös uskonnon nimissä tapahtuvasta henkisestä pahoinpitelystä ja kiusaamisesta, josta aiheutuu uhrille sairauksia tai merkittävää haittaa.

Etenkin lahkoissa ja epäterveissä uskonyhteisöissä kriittisiin jäseniin ja uskonnon uhreihin sekä lähtemistä suunnitteleviin ”luopioihin” ja ex-jäseniin saatetaan kohdistaa julmaa henkistä väkivaltaa.

Ihmisen mustamaalaaminen ja halventavien valheiden tai yksityiselämään liittyvien loukkaavien tietojen levittäminen voi täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Käytännössä yksittäinen jäsen kokee olevansa yleensä heikoilla kokonaista yhteisöä ja sen voimakasta johtajaa vastaan, joten voimia kiusaajien haastamiseen ei ehkä ole.

Taloudelliset ja seksuaaliset väärinkäytökset, joissa uskontoa on käytetty välineenä, kuuluvat myös rikoslain piiriin. Jos uskonnollinen johtaja onnistuu vaikkapa huijaamaan joltakin perinnön tai suuren omaisuuden, voidaan asiaa käsitellä lain edessä petoksena.

Miten hengellisestä väkivallasta pystyy irtautumaan ja toipumaan?

Toipujan kannattaa käyttää hyväkseen kaikkia auttamiskanavia, jotka hän kokee tilanteeseensa sopiviksi. Ensiarvoisen tärkeää on, ettei uhri jää nuolemaan haavojaan yksin, vaan jakaa kokemuksensa jonkun luotettavan ja turvallisen ihmisen kanssa.

Vakavan väkivallan uhrin tulee ottaa yhteyttä viranomaisiin, mikäli väkivalta täyttää rikoksen tunnusmerkit. Uhrin kannattaa yleensä hakeutua myös terapiaan tai terveydenhuollon piiriin. Suomessa on lukuisia auttajatahoja erilaisiin ongelmiin.

Kirkon perheneuvonnan ammattilaiset auttavat ihmisiä katsomuksesta ja kirkkoon kuulumisesta riippumatta. Monien yhteisöjen sisältä löytyy myös kokeneita sielunhoitajia, esimerkiksi pappeja ja diakoneja, jotka voivat auttaa väkivallan usein tuottamassa hengellisessä kriisissä.

Myös omien perheenjäsenten ja ystävien kanssa voi jakaa taakkojaan, kunhan muistaa, etteivät he ole terapeutteja. Joskus sekä läheiset että uskonyhteisö ovat pikemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua, jolloin apua kannattaa etsiä ulkopuolelta.

Monen uhrin kokemus on, että myös usko, rukous ja Jumala auttavat hädän hetkellä.

Vertaistuki on kullanarvoista. Sitä voi löytää myös muualta kuin uskontojen tai väkivallan uhrien järjestäytyneistä tukiryhmistä. Samanlaista väkivaltaa kokeneet voivat jakaa keskenään selviytymiskeinojaan ja kipeitä kokemuksiaan, joita ulkopuolisten on ehkä vaikeaa ymmärtää.

Rohkaisevaa on, että myös moni vakavan väkivallan uhri on selviytynyt kauhistuttavien kokemustensa jälkeen normaaliin, hyvään elämään ja henkiseen tasapainoon.

Ihmiset ovat sitkeämpiä ja taitavampia selviytymään kuin uskovatkaan, kun he vain valjastavat kaikki kykynsä ja voimavaransa käyttöön ja tekevät tukijoidensa avulla voitavansa vapautuakseen väkivallan ikeestä.

Janne Villa: Hengellinen väkivalta. Kirjapaja 2013.

Jaa tämä artikkeli: