Moni tuntee saaneensa esirukouksesta apua terveysongelmiinsa, mutta myös hengellinen väkivalta esirukoustilanteessa on yleistä
Hengellinen väkivalta esirukoustilanteessa voi olla esimerkiksi syyllistämistä, uskon vähättelyä tai puhetta henkivalloista.
Esirukousta oman terveytensä puolesta pyytäneistä moni on kokenut saaneensa apua tilanteeseensa. Vaikka kyseessä ei olisikaan mikään ihmeparantuminen, monelle kokemus yhteisöllisyydestä, asian jakaminen jonkun kanssa, oli tärkeää.
Osa taas on kokenut pettymyksiä, jopa hengellistä väkivaltaa pyytäessään rukousapua sairauteensa. Eniten hengellistä väkivaltaa on esiintynyt helluntaiseurakunnissa, ilmenee Martti Keinäsen käytännöllisen teologian alan väitöstutkimuksessa.
Rukousta on pyydetty hyvin monenlaisiin terveyteen liittyviin asioihin, sekä kroonisiin että lyhytkestoisiin sairauksiin. Esirukoukseen voidaan turvautua myös mielenterveyteen liittyvissä asioissa tai etsiä siitä turvaa, kun hoidot pelottavat.
– Yleensä esirukousta pyydetään silloin kun kyse on vakavasta sairaudesta, mutta tutkimuksessa tuli esiin monenlaista flunssasta alkaen, Martti Keinänen kertoo.
Tutkimukseen osallistui 62 ihmistä eri puolilta Suomea. He olivat iältään parikymppisestä kahdensankymppiseen. Vastaajilla oli kokemusta hyvin erilaisista rukoustilanteista: esimerkiksi suurista rukoustapahtumista, rukouspiireistä sekä kahdenkeskisistä rukoushetkistä.
– Useimmilla oli kontakti johonkin seurakuntaan tai kirkkoon. Oli jokin tuttu pienryhmä, jossa rukoillaan, tuttu ihminen tai tieto siitä, että seurakunnassa on esirukousta. Joillakin vastaajilla oli kokemusta tunnetuista esirukoilijoista kuten Pirkko Jalovaarasta, Martti Keinänen kertoo.
Maallikkovetoisuus ja erilainen rukouskulttuuri voivat selittää tuloksia
Tulosten perusteella Martti Keinänen jakoi esirukousta sairauden vuoksi pyytäneet viiteen eri ryhmään. Suurimmalle osalle usko ihmeparantumiseen oli ensisijainen syy pyytää jotakuta rukoilemaan puolestaan. Sitä toivoneet edustivat monia erilaisia hengellisiä taustoja ja olivat itsekin osallistuneet aktiivisesti esirukoustoimintaan. Osa vastaajista taas koki tarvitsevansa ennen kaikkea tukea sairautensa kanssa. Näin ajattelevat kuuluivat yleensä evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Vastauksissa erottui myös ryhmä, jolle tärkeää oli esirukoukseen liittyvä kokemuksellisuus ja yhteisöllisyys. Heillä oli kokemusta erityisesti karismaattisista rukoustapahtumista.
Joidenkin uskoa oli vähätelty, annettu sellainen vaikutelma, että uskoa parantumiseen pitäisi olla enemmän.
Kokemastaan tai havaitsemastaan hengellisestä väkivallasta kertoi noin 40 prosenttia vastaajista. Se liittyi pääasiassa esirukoilijan auktoriteettiasemaan ja avunhakijan alisteiseen asemaan esirukoustilanteessa ja oli yleisempää helluntaiseurakunnissa kuin luterilaisen kirkon piirissä.
– Varmasti tässä on taustalla ainakin se, että vapaissa suunnissa toimii enemmän maallikoita. Asiaa voi selittää myös se, että helluntaiseurakunnissa ja muissa vapaissa suunnissa on määrällisesti enemmän esirukoustoimintaa kuin luterilaisissa seurakunnissa. Siellä ajatus parantumisesta rukouksen avulla korostuu.
Syyllistämistä, vähättelyä ja demonipuheita
Esirukouksessa on kyse hyvin intiimistä hetkestä, jossa on aseteltava sanansa tarkoin. Suurissa massatapahtumissa esirukoilija ei välttämättä tiedä kenen puolesta rukoilee tai pysty keskustelemaan ihmisen kanssa ennen varsinaista esirukousta, mutta tutun ihmisen tai ryhmän kanssa tilanne on erilainen. Hengellisen ja henkisen väkivallan riski on silti aina olemassa.
Hyvään esirukouskokemukseen liittyy ensinnäkin luotettavuus. Ryhmän ilmapiiri on luottamuksellinen tai rukousta pyytänyt kokee, että hänen puolestaan rukoillut on luotettava. Kokemus on usein myös yhteisöllinen ja ihminen on voinut jopa tuntea Pyhän Hengen vaikutuksen.
Hengelliseen ja henkiseen väkivaltaan liittyvissä tilanteissa kyse voi olla esimerkiksi ajatuksesta, että sairaus voi johtua jonkinlaisista henkivalloista tai demoneista. Joskus esirukoukseen voi liittyä myös syyllistämistä.
– Tällaiseen ajatteluun voi yhä törmätä, erityisesti silloin, jos kyse on mielenterveyden ongelmista. Oli myös sellaisia kokemuksia, että esirukousta pyytäneeltä oli kielletty lääketieteellisen avun hakeminen ja kehotettu vain rukoilemaan ja rukoilemaan. Joidenkin uskoa oli vähätelty, annettu sellainen vaikutelma, että uskoa parantumiseen pitäisi olla enemmän, Martti Keinänen sanoo.
Hengellistä väkivaltaa olisi torjuttava kirkossa ja hengellisissä yhteisöissä nykyistä enemmän ja pidettävä esirukoukseen ja sielunhoitoon liittyviä asioita esillä.
– Lisää koulutusta ja ohjausta tarvittaisiin, johtamisvastuuta. Työntekijöitten on huolehdittava siitä, että hengellistä väkivaltaa ei pääsisi syntymään, Keinänen toteaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helluntailiike ottaa hengellisen väkivallan vakavasti – useimmat seurakunnat edellyttävät työntekijöiltään valtakirjaa, johon liittyy turvakoulutus
AjankohtaistaHelluntaikirkon toiminnanjohtajan Esko Matikaisen mukaan mahdollista mainehaittaa ei pidä miettiä, vaan hengellisen väkivallan uhri on asetettava aina etusijalle.
