Vastine: Näin Tapiolan kirkkoherran valintaprosessi eteni – ”Mitään laillista perustetta kirkkoherran esteellisyydelle ei ole ollut”
Tapiolan seurakunnan kirkkoherran valintaprosessia koskevassa kirjoituksessa ”Onko eettisesti ja moraalisesti oikein, että kirkkoherra on valitsemassa seuraajaansa” on valitettava asiavirhe. Toisin kuin kirjoituksessa annetaan ymmärtää, äänestys henkilöarviointiin lähetettävistä hakijoista ei ratkennut kirkkoherran äänellä.
Mikäli kirkkoherra Päivi Linnoinen olisi esimerkiksi äänestänyt tyhjää, lopputulos olisi ollut sama kuin nyt. Jos äänestys olisi päättynyt tasatilanteeseen, seurakuntaneuvoston puheenjohtajan ääni olisi ratkaissut, ja tämä ääni oli pohjaesityksen kannalla. Tapiolan seurakuntaneuvostossa puheenjohtajana toimii luottamushenkilö, ei kirkkoherra.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseisestä äänestyksestä tuodaan esiin se virheellinen tieto, että kirkkoherran ääni olisi ratkaissut äänestyksen. Asiaa selvennettiin seurakuntaneuvostolle myös heti äänestyksen jälkeen.
Koen velvollisuudekseni tuomiokapitulin nimeämänä valmistelijana tuoda esille sen, että Tapiolan kirkkoherra on toiminut kyseisessä kokouksessa ja koko vaaliprosessissa vallitsevan lainsäädännön ja virkavelvollisuuksiensa mukaisesti. Kun seurakuntaneuvosto on asettunut välillisen vaalin kannalle ja se on valittu tavaksi toteuttaa uuden kirkkoherran valinta, on nykyisen kirkkoherran velvollisuus johtaa osaltaan prosessia sekä tuoda esittelijänä pohjaesitys seurakuntaneuvostolle uuden kirkkoherran valintaa koskevissa asioissa.
Mitään laillista perustetta kirkkoherran esteellisyydelle ei ole ollut eikä nykyinen kirkkoherra siis ole ollut jäävi.
Antti Malinen
Olarin seurakunnan kirkkoherra, Tapiolan kirkkoherran vaalin valmistelija
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee