Toivo Meriläiseltä virpominen sujuu seitsemän vuoden kokemuksella.

Virvon varvon

Toivo Meriläinen osaa leikata virpomisvitsoihin oikeanpituisia suikaleita.

28.03.2012 10:03
Nina Riutta
Jani Laukkanen

Toivo Meriläinen, 9, istuu sohvalla. Tai oikeastaan korsolaisen kodin sohvalla istuu noita, joka on valmistautunut kertomaan siitä, minkälaista on virpominen. Tällä pojalla on siitä kokemusta, sillä hän on isänsä muistin mukaan virponut jo kaksivuotiaasta lähtien, eikä yhtään palmusunnuntaita ole tainnut jäädä väliin.

—Jos olen virponut kaksivuotiaasta lähtien, olen sitten ollut virpomassa seitsemän kertaa, laskee Toivo.

Sitä Toivo ei muista, kun hän virpoi kaksivuotiaana, mutta neljä–viisivuotiaan touhuista hänellä on jo muistikuvia.

— Kun asuimme vanhassa kodissa, kävin aina virpomassa naapuritaloissa, tutuissa ja tuntemattomissa. Nykyään käyn paljon tuntemattomissa taloissa, Toivo kertoo.

Varhaisimmat virpomismuistot ovat Laukaasta, jossa Toivo asui ennen pääkaupunkiseudulle muuttoa. Edellinen, ”vanha koti” oli Päiväkummussa.

Korsossa Toivo on ehtinyt virpoa jo kahtena palmusunnuntaina. Siilitiellä ja Näätäpuiston päiväkodin läheisyydessä on tuttuja virpomispaikkoja.

Kavereiden kanssa

Virpomispäivä on perinteisesti palmusunnuntai, josta pääsiäispäivään on viikko. Toivo Meriläinen valmistautuu virpomiseen yleensä äidin ja isän avustuksella. Joskus hän on ollut synttäreillä, joilla on tehty virpomisvitsoja.

— Virpomisvitsaoksat ovat meillä sellaisia, että niissä on pajunkissoja. Kun haemme oksia äidin tai iskän kanssa, otamme mukaan puutarhasakset, joilla leikkaamme niitä, Toivo selvittää.

Vitsoja koristellaan kotona. Koristelut vähän vaihtelevat, mutta ikinä Toivo ei tee sellaista oksaa, jossa olisi vain samanvärisiä koristeita. Virpomisvitsat ovat värikkäitä.

— Osaan leikata kartongista oikeanpituisia suikaleita, joita taitellaan sillä tavalla päällekkäin, että niistä tulee sellaisia värikkäitä paperijousia. Sitten silkkipapereita teippaillaan oksaan, ja lisätään vielä höyheniä ja sulkia.

Ennen Toivo virpoi pikkusiskonsa kanssa, mutta nykyisin naapurikierrokselle lähdetään kavereiden kanssa. Yleensä liikkeellä on ollut kaksi tai kolme poikaa. Joskus kun toiset eivät enää ole jaksaneet kiertää, Toivo on käynyt vielä yksin virpomassa. Viime vuonna Toivolla oli yllään musta viitta, päässään noidan hattu ja kädessään luuta. Tänä vuonna hän virpoo huivi päässä.

Suu makeaksi

Virpomisreissulla ovikellon soittamisen jälkeen Toivo Meriläistä jännittää, aukeaako ovi. Niinkin on käynyt, ettei se aukea.

— Joko ihmiset eivät ole olleet kotona tai he eivät tykkää, että virvotaan, siksi ovea ei avata. Jos joku ei halua virpomista, me sanomme, että hyvää päivän jatkoa ja vaihdamme taloa, Toivo kertoo.

— Se, että joku ei halua virpomista, ei ole maailman kivoin asia, mutta ei maailma siihen kaadu, ei se ole niin vakavaa.

Pojat eivät kierrä lähinaapurustoa järjestyksessä vaan poikkeavat sinne tänne soittamaan ovikelloa. Ensimmäiseksi kysytään, saako virpoa.

— Jos saamme virpoa, sanomme virpomislorun: ”Virvon varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.”

Ja sitten saadaan karkkeja.

Palkat laitetaan koriin. Karkkien joukosta löytyy myös pääsiäismunia ja keksejä. Karkit ovat Toivolle mieluisin palkka. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt mansikkainen makuelämys.

— Täällä niitä ei saa, mutta vanhan kodin läheisyydessä monestakin kämpästä sai pussillisen tikkarimansikkakarkkeja, jotka eivät olleet tikuissa. Ne olivat tosi hyviä. Jos oikein tarkkaan ajattelen, niin muistan vieläkin, miltä ne maistuivat.

Kannon nokassa

Karkit ovat Toivo Meriläisen mielestä parasta virpomisessa. Mutta sekin on mukavaa, kun haetaan pajunoksia metsästä, sillä hän viihtyy luonnossa. Kodin vieressä on metsä, jossa Toivo käy mielellään yksin.

— Etsin metsästä jonkun hyvän kannon nokan, jonka päällä istun, ja siinä mietin syntyjä syviä enkä paljon enempää tee, Toivo toteaa.

Kerran Toivo melkein astui rusakon päälle.

— Nyt minusta on tullut jänishousu. Aina kun näen jäniksen juoksevan, niin pelästyn.

Toivo on nähnyt metsässä myös oravia ja lintuja. Koulumatkallaan metsän ohi tai kautta kulkiessaan hän on kuullut usein palokärjen nakutusta.

Toivo Meriläinen kiertää virpomassa palmusunnuntaina 1.4. Korsossa.