null Hyvää pyhää: Lepopäivä on hengähdystauko tekemiseen ja huoleen

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Lepopäivä on hengähdystauko tekemiseen ja huoleen

Ainakin luonto kiittäisi, jos kerran viikossa hellittäisimme.

Yksi Raamatun kymmenestä käskystä on ”muista pyhittää lepopäivä”. Tällä käskyllä oli alkuaan syvä ihmisen ja luonnon hyvinvointiin liittyvä sanoma. Viikossa tuli olla yksi päivä, jolloin ei tehty töitä: ei käyty kauppaa, valmistettu tavaroita tai rakennettu. Silloin levättiin ja annettiin lepopäivä myös muille. Se on yhä radikaali ajatus. Ainakin luonto kiittäisi, jos kerran viikossa hellittäisimme.

Ajan oloon tämä lepoon kutsuva käsky oli johtanut kuitenkin suorittamiseen. Levon, siunauksen ja vapauden päivästä oli tullut moninaisten sääntöjen ja niiden tiukan valvomisen päivä. Tästä esimerkkinä olivat oppineet miehet, jotka puuttuivat viljan tähkäpäiden katkomiseen. Ei sallittua sapattina, he muistuttivat Jeesusta ja tämän oppilaita ja vaativat selitystä, miksi nämä viljapellon laitaa kulkiessaan olivat niitä kuitenkin noukkineet.

Jeesus vastasi heille terävästi: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” Näin sanoessaan hän ei mitätöinyt sapattia, oman kansansa tärkeää päivää, vaan muistutti sen alkuperäisestä tarkoituksesta.

Sapatti oli määrätty ihmisen ja luonnon parhaaksi. Se oli pyhä päivä, jonka oli tarkoitus tuoda hengähdystauko kaikkeen tekemiseen ja huoleen, ei lisätä niitä.

Maailma alkaisi näyttää toiselta, jos oivaltaisimme, että vuodessa on 52 päivää, joina voisimme katsoa elämää muutenkin kuin työn, kuluttamisen ja suorittamisen näkökulmasta.

Raamatun alussa kerrotaan, että luomisen seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikesta työstään, ja siunasi sen päivän. Niin ihmisenkin tulisi tehdä. Sapatti oli alkujaan levon ja ilon päivä, jolloin katseltiin kaikkea Jumalan luomaa hyvää ja kiitettiin siitä. Sellaista päivää me tarvitsemme yhä.

Lepopäivän mietiskely

Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstä ja siunasi ja pyhitti sen päivän.

Istahda hetkeksi ja mieti, mistä sinä tarvitset lepoa ja mistä haluat vapaata.

Minkälainen päivä toisi sinulle levon?

Mille haluisit ”pyhittää” päivän? Mistä iloitset, mistä kiität, mitä siunaat?

22.9.

Sunnuntain evankeliumissa (Mark. 2:23–28) Jeesus kulkee ­oppilaineen sapattina viljapellon laitaa. Kulkiessaan he katkovat tähkäpäitä, mistä fariseukset arvostelevat heitä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.