Onko mieleesi noussut joskus ajatus, että kunpa tuo tai tuo pahantekijä kuolisi? Kunpa salama iskisi koulukiusaajiin, kunpa kuolema korjaisi diktaattorin? Et ole yksin ajatuksinesi.

Kuoro laulaa Johann Sebastian Bachin Matteus-passiossa vapaasti suomennettuna näin: ”Avaa tulinen nielusi, helvetti, hajota, tuhoa, nielaise, murskaa hurjalla raivolla petollinen kavaltaja...”

Passion laulaja toivoo kuolemaa ihmiselle, joka on tehnyt vääryyttä. Vääryyden tekijä on passiossa Juudas, joka on kavaltanut Jeesuksen.

Tunne sinänsä ei ole paha tai väärä. Se on viesti, joka on syytä käsitellä. Tämän ja monen muun tunteen käsittelyyn Bach tarjoaa passioissaan mahdollisuuksia.

Passio on Jeesuksen kärsimyshistoriasta kertova oratorio. Oratorio on hengellinen ooppera ilman näyttämötoimintaa. Kun näyttämöä ei ole, kuulija oivaltaa ehkä oopperaa helpommin, että asiat tapahtuvat hänen sisällään. Minussa ovat Juudas, Pilatus, Jeesus, kansanjoukot.

Pietari vakuuttaa seuraavansa Jeesusta vaikka kuolemaan. Hetkeä myöhemmin Jeesus vangitaan eikä Pietari uskalla myöntää olevansa tämän opetuslapsia.

Rohkeus oli yksi antiikin hyveistä. Pietarilla, kieltäjällä, rohkeus petti. Juudas, kavaltaja, kompastui ehkä ahneuteen tai oikeamielisyyden puutteeseen.

Juudean prokuraattori Pontius Pilatus on Bachin tulkitsemana melkeinpä sympaattinen. Evankeliumien mukaan Pilatus kävi sisäistä kamppailua. Pilatus piti Jeesusta syyttömänä, mutta ylipapit ja kansa vaativat tätä ristille.

Asetelma on tuttu: puuttuisinko vääryyteen vai ohittaisinko sen, koska puuttumisesta saattaa seurata minulle ongelmia? Pelko ja oikeudentunto käyvät kamppailua, ja valitettavan usein pelko voittaa.

Pilatus päätti surmauttaa syyttömän saarnaajan, jotta isommalta hälinältä vältyttäisiin. Kuinka pahoin hän erehtyikään.

Lapsena kuuntelin harmaasta kasettisoittimestani Beethovenia, Tšaikovskia, Chopinia, Mozartia. Tunsin musiikin lievittävän yksinäisyyttäni. Musiikki sai aikaan tunteen, että olen jonkun kanssa ja että joku ymmärtää sisäisen kuohuntani. Musiikin kautta kanavoin tunteita ja rakensin minäkuvaa.

Bachin Matteus-passio oli äänitetty kolmelle C-kasetille. Jostain syystä mieleen on jäänyt bassoaaria Gebt mir meinen Jesum wieder.

Aariassa Juudas – joka tosin on jo riistänyt hengen itseltään – katuu tekoaan ja vaatii ylipappeja antamaan Jeesuksen takaisin. Juudas on itsenäinen toimija ja syyllinen. Toisaalta myöhempi kristillisen teologia antaa ymmärtää, että hän oli pelastussuunnitelman välttämätön osa. Kuten olivat myös Pilatus, ylipapit ja kansanjoukot.

Katumusaaria tuo mieleeni uhmaikäisen, joka vaatii korjaamaan sen, minkä on itse hetki sitten rikkonut. Mutta paluuta ei ole, armahdus ei yllä enää Juudakseen.

Passioiden katujista tunnetuin on Pietari. Hän vakuutti seisovansa Jeesuksen rinnalla hamaan kuolemaan saakka. Kun Jeesus on vangittu, Pietarilta kysytään, eikö hänkin ole nasaretilaisen opetuslapsia. Pietari kieltää tuntevansa Jeesuksen, ja katuu tekoaan.

Matteus-passion katumusaariassa Erbarme dich laulaja on murtunut ja rukoilee polvillaan armahdusta. Johannes-passion vastaavassa aariassa Ach, mein Sinn epätoivo on ulospäin suuntautunutta, melkein aggressiivista.

Aarioissa tiivistyy myös Matteus- ja Johannes-passioiden keskeinen ero. Matteus-passio katsoo enemmän sisäänpäin ja mietiskelyyn, Johannes-passio ulospäin ja toimintaan.

Yksittäisen ihmisen erehdystä seuraava syyllisyys on yksi asia. Isompi teema kristinuskossa on yleinen syyllisyys, johon Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen katsotaan salatulla tavalla vastaavan.

Evankeliumitekstit syyttävät Jeesuksen kuolemasta Juudasta ja juutalaisia. Bachin luterilaisuudessa syyllinen kuolemaan on ihmiskunta, sinä, minä, me kaikki. Tätä yhteistä syyllisyyttä pohditaan etenkin passioiden koraaleissa.

Yleinen syyllisyys – kristinuskon kielellä perisynti – kuuluu ihmisenä olemisen pakettiin. Olemme syyllisiä, vaikka kaikki eivät syyllisyyttä itsessään tunnistaisikaan. Syyllisyys liittyy läheisesti moraaliin.

”Voidaan väittää, ettei moraalia voi lainkaan olla ilman syyllisyyden käsitettä tai ainakaan ilman mahdollista kokemusta syyllisyydestä”, kirjoittaa filosofi Sami Pihlström kirjassaan Ota elämä vakavasti. Elämä on pysyvä eettinen ongelma, koska olemme mahdollisesti syyllisiä koko ajan, kaikissa toimissamme, ilman erityisiä tekojakin, hän jatkaa.

Evankelista Matteuksen mukaan kansanjoukot sanovat, että hänen verensä saa tulla heidän ja heidän lastensa päälle. Tästä kohdasta tuli sittemmin yksi kristillisen antisemitismin tukipilareista.

Kansanjoukkojen suuhun pannussa huudossa on jälkiviisauden makua. Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu vasta vuonna 70 tapahtuneen Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen.

Mikä tai kuka on se syytön, jota minä tai me vaadimme ristille? Keitä ovat rikolliset, joita huudamme vapaiksi?

Yksi ilmeinen asia liittyy käsillä olevaan ympäristökriisiin. Elämme itsetuhoista elämää, joka perustuu ekologiseen velkaan, jota emme aio koskaan maksaa takaisin. Tuhoamme elämämme ehdot, hävitämme elinympäristöjä, saastutamme meren ja maan. Lukemattomat eliölajit katoavat peruuttamattomasti. Ei tarvitse olla profeetta ymmärtääkseen, että heidän verensä on tuleva meidän ja meidän lastemme päälle.

Ne rikolliset, joita huudamme vapaiksi, voisivat olla ihmisiä, joiden menestystä ihailemme ja jotka kuluttavat aivan liikaa luonnonvaroja.

Jo antiikin aikaan ajateltiin, että tunnetilojen läpikäymisellä on katarttinen, puhdistava vaikutus. Passioissa Bach kuljettaa kuulijaa tunnetilasta toiseen. Ja kuten kelpo tragediassa ainakin, passioissa sukelletaan tunnealtaan syvään päätyyn.

Latinan säveltäjää merkitsevä sana compositor tarkoittaa myös järjestäjää. Passion jälkeen asiat ovat vähän paremmin järjestyksessä. Kuulijan moraalista kompassia on kalibroitu. Hän kykenee kenties hieman paremmin ymmärtämään itseään ja toisia. Hän on ehkä vahvistunut hyveissä ja valmiimpi kohtaamaan maailman sellaisena kuin se on.

Bachin musiikki on psykologisesti uskottavaa. Otetaan esimerkiksi Matteus-passion loppu. Barokin aikaan mollisoinnun pientä terssiä pidettiin niin epäpuhtaana, että se oli siivottava sävellyksen lopussa duurisoinnuksi. Bachin aikalainen, urkuri Johann Buttstett, yhdisti duurikolmisoinnun Jumalaan, mollikolmisoinnun ihmiseen.

Matteus-passio päättyy mollisointuun, ihmisen alueelle. Jumala on kuollut eikä ylösnousemuksesta ole tietoa. Bach antaa musiikillisen ilmaisun toivottomuudelle, näköalattomuudelle ja Jumalan poissaololle. Monille meistä nämä ovat enemmän totta kuin toivo, tulevaisuudenusko ja kokemus Jumalan läsnäolosta.

Kirjoittaja on tietokirjailija ja musiikkitieteilijä.

Artikkelissa soi Matteus-passio BWV 244, osa 2: 68. Wir setzen uns mit Tränen nieder. Äänitetty keväällä 2020 Cantores Minores -kuoron harjoituksissa.

Artikkelin taustakuvat ovat Bachin alkuperäisestä Matteus-passion käsikirjoituksesta. Kuvat Wikimedia Commons.