null Jouluradio ja Sanoma sopivat kumppanuudesta

Näin kesäkuumalla moni varmaan jo odottelee Jouluradiota. Jouluradio on pääosin luterilaisten seurakuntien rahoittama kanava. Se alkaa soida marraskuun alussa. Kuva: Jouluradio

Näin kesäkuumalla moni varmaan jo odottelee Jouluradiota. Jouluradio on pääosin luterilaisten seurakuntien rahoittama kanava. Se alkaa soida marraskuun alussa. Kuva: Jouluradio

Ajankohtaista

Jouluradio ja Sanoma sopivat kumppanuudesta

Jouluradio saa isolta mediatalolta muun muassa teknistä tukea. Päätösvalta musiikista ja muusta sisällöstä säilyy Jouluradiolla itsellään.

Jouluradio ja Sanoma Media Finland Oy ovat tehneet kaksivuotisen kumppanuussopimuksen.  Kumppanuudella vahvistetaan Jouluradion teknistä ja taloudellista pohjaa sekä lisätään kanavan näkyvyyttä. Sanoma hoitaa jatkossa Jouluradion kumppanuusmyynnin.

Jouluradio jatkaa edelleen itsenäisenä brändinä ja voittoa tavoittelemattomana pelkästään joulumusiikkiin keskittyvänä kanavana. Jouluradio on osa pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko ja kaupunki -mediaa ja pääosin luterilaisten seurakuntien rahoittama radio.

Jouluradio on hyvin suosittu joulutunnelman luoja. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien kustantama joulumusiikkimedia oli viime joulukuussa Suomen neljänneksi  kuunnelluin ja kolmanneksi tavoittavin radiokanava. Jouluradion FM-taajuuksien kuuluvuusalueilla asuu 4,4 miljoonaa kuuntelijaa.

Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola kertoo, että kirkollisverovarojen vähetessä Jouluradio on joutunut pohtimaan uusia ansaintakeinoja. Suurin osa Jouluradion rahoituksesta tulee edelleen seurakunnilta, mutta Jouluradio avasi jo viime kaudella ovensa kaupalliselle yhteistyölle.

– Seurakuntien mahdollisuudet rahoittaa Jouluradiota eivät ole ainakaan kasvaneet viime vuosina, joten olemme etsineet uusia yhteistyökumppaneita ja tapoja rahoittaa Jouluradiota. Iloitsemme kumppanuudesta Sanoman kanssa. Jouluradio saa tuekseen ison mediatalon, Ketola sanoo.

– Jouluradio on ainutlaatuinen ja hieno brändi suomalaisessa radiokentässä. Olemme innoissamme yhteistyöstä. On hienoa liittyä matkaan jota on kestänyt jo yli kaksikymmentä vuotta, kertoo Nelonen Median Total Audion johtaja Jussi Suvanto.

Jouluradion vastaavan tuottajan Katri Ketolan mukaan yhteistyö Sanomien kanssa vahvistaa kanavan asemaa joulumusiikin äänenkannattajana. Kuva: Jani Laukkanen/Jouluradio

Jouluradion vastaavan tuottajan Katri Ketolan mukaan yhteistyö Sanomien kanssa vahvistaa kanavan asemaa joulumusiikin äänenkannattajana. Kuva: Jani Laukkanen/Jouluradio

Jouluradio jatkaa itsenäisenä toimijana

Tulevalla kaudella Sanoma myy Jouluradion pääkanavalle rajatun määrän sponsorimainoksia, jotka sopivat kanavan tunnelmaan ja istuvat Jouluradion arvoihin.

– Jouluradio on osa ihmisten joulun rakentamista ja jouluun virittäytymistä, ja kuuntelijat viihtyvät sen parissa pitkiäkin aikoja. Siksi Jouluradiossa soivat mainokset ovat sponsorityyppisiä. Niitä on vain pari minuuttia tunnissa ja ne rakennetaan Jouluradion tunnelmaan sopiviksi, Katri Ketola kertoo.

Jouluradion tärkeimpänä tehtävänä on tuoda ihmisille joulun rauhaa, tunnelmaa ja iloa joulumusiikin kautta. Jouluradiolla on päätoimittajavastuu ja kanavan sisällöistä päättää yksin Jouluradion toimitus. Päätoimittajana toimii Kirkko ja kaupungin päätoimittaja Pauli Juusela.

– Sanoman rooli yhteistyössä on kumppanuusmyynti sekä markkinointi, jolla halutaan kasvattaa jo entisestään hyviä kuuntelijalukuja. Päätuote nettiradioineen on jo nyt loistavassa sisällöllisessä iskussa ja kohtahan tässä itsekin tulee virittäytyä joulutunnelmaan, hehkuttaa Suvanto.  

Marras–joulukuussa soivan Jouluradion kanavaperheeseen kuuluu kahdeksan erityylistä nettikanavaa, jotka löytyvät tulevalla kaudella Jouluradio.fi-sivuston lisäksi myös Suplasta.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Jouluradio ja Aito Iskelmä käynnistävät joululaulukilpailun

Ajankohtaista Hyvä elämä

Tuomaristo valitsee finalistit, joista yleisö äänestää voittajan. Voittajakappale pääsee Jouluradion ja Aito Iskelmän soittolistalle.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.