null Mielipide: Kellonummen kappelia voisi käyttää monipuolisemmin

Puheenvuorot

Mielipide: Kellonummen kappelia voisi käyttää monipuolisemmin

Espoon seurakuntayhtymä hoitaa Kellonummen hautausmaata erinomaisesti, mutta kappelia ei ole ”hyödynnetty” sen ansaitsemalla tavalla. Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelemasta kappelista kerrotaan, että ”... tiloissa voidaan järjestää muitakin toimituksia. Ison salin alttariseinä avautuu luontoon.”

Kappeli tarjoaisi loistavan mahdollisuuden järjestää kansalaisia innostavia tapahtumia ja tilaisuuksia. Vaikka rakennus on kunnostuksen tarpeessa, moni voisi haluta joskus hiljentyä siellä hetken, ehkä sytyttää kynttilän. Saliin voisi järjestää esimerkiksi musiikkia, yhteislaulua tai kahvitilaisuuden. Etenkin lapsiperheille mieluisa voisi olla valaistu joulupolku.

Koska Kellonummi sijaitsee hieman syrjässä, se ei ole kaikille tuttu, ellei hautausmaalle ole siunattu jotakuta läheistä. Alueen Green Award -tunnustuksesta on uutisoitu Kirkko ja kaupunki -lehdessä, mutta tieto ei luultavasti ole tavoittanut laajaa yleisöä.

Uskon, että ihmiset kuulisivat huolipuheen ja rahapulan sijaan mielellään enemmän toivosta ja yhdessä olemisen ja tekemisen merkityksestä. Peruskorjaus vaatii rahaa, mutta kaikki toiminta ei vaadi suuria summia. Rahaakin yleensä löytyy, kun arvot ja prioriteetit on ensin tarkistettu. Alue vetoaa sen tunteviin myös siksi, että sieltä lähtevät hyvät ulkoilureitit Pirttimäkeen ja moneen muuhun luontokohteeseen.

Irma Talonen

Espoo

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.