Mielipide: Saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa tulee parantaa – eutanasia ei ole vaihtoehto
Eduskunta keskusteli 5.9. eutanasian laillistamista vaativasta kansalaisaloitteesta. Vastustan eutanasiaa jyrkästi enkä pidä sitä ratkaisuna kärsivien auttamiseen. On äärimmäinen ihmisarvon loukkaus tarjota kuolemaa vaihtoehdoksi saattohoidon kehittämiselle.
Eutanasian tai lääkäriavusteisen itsemurhan sallimista perustellaan usein itsemääräämisoikeudella, sietämättömällä kärsimyksellä ja lainsäädännön tarkkarajaisuuden korostamisella. Käytännön tasolla mikään näistä ei päde.
Lopullisen ratkaisun, arvioinnin ja vastuunkannon joutuu aina tekemään potilaan sijaan lääkäri. Kipu ei tutkimusten mukaan ole pääsyy toivoa eutanasiaa, vaan muun muassa masennus ja toivottomuus. Kipuja pystytään lähes jokaisessa tapauksessa lievittämään. Yksi tehokas keino on sedaatio, jossa potilas rauhoitetaan tai vaivutetaan kevyeen uneen.
Aukotonta lainsäädäntöä ei pystytä luomaan subjektiivisten kokemusten perustalle, ja eutanasian hyväksyneissä maissa on väistämättä nähty eutanasiaoikeuden laajenemista, virhearvioita ja raportoinnin ongelmia. Esimerkiksi Alankomaissa eutanasiaoikeus laajennettiin viime vuonna koskemaan 1–12-vuotiaita lapsia. Eikä useissa maissa perusteeksi enää tarvita edes fyysistä sairautta, vaan eutanasia on myönnetty myös mielenterveyspotilaille.
Lääkäriliitto vahvisti negatiivisen kantansa keväällä kattavan selvitystyön pohjalta. Liitto tiedotti vastustavansa eutanasian laillistamista sekä sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on edistää ja nopeuttaa potilaan kuolemaa. Liiton tekemän kyselyn mukaan suurin osa lääkäreistä ei myöskään olisi valmis itse suorittamaan eutanasiaa.
Olen samalla linjalla Lääkäriliiton kanssa. Suomen tulee hallitusohjelmaan kirjatun mukaisesti varmistaa elämän loppuvaiheen arvokkuus ilman kärsimystä ja yksilölliset tarpeet huomioiden sekä korjata alueelliset ja laadulliset erot saattohoidossa ja palliatiivisessa hoidossa. Tätä koskeva lainsäädäntö tulisi saada pikaisesti säädettyä.
Minkä viestin me siis haluamme välittää sairaille ja vanhuksille? Heidän tulisi kokea, että heitä ymmärretään, kunnioitetaan ja autetaan kaikin mahdollisin keinoin. Eutanasiaa puolustamalla viestisimme, että heidän elämällään ei ole merkitystä.
Ihmisarvoa ja elämän pyhyyttä ei saa unohtaa. Arvokas ja hyvä kuolema on jotain aivan muuta kuin eutanasiaa, eikä eutanasiaa tule siksi laillistaa.
Kaisa Garedew
kansanedustaja (PS)
Jaa tämä artikkeli: