Helsingin tuomiokirkon julkisivua aletaan remontoida – toiminta kirkon sisällä jatkuu normaalisti
Myös kaikki koristeet, reliefit, puu- ja metalli-ikkunat, puuluukut, julkisivujen peltiverhoukset ja koristeelliset ulkovalaisinpylväät kunnostetaan ja maalataan.
Helsingin tuomiokirkossa toteutetaan julkisivujen huoltokorjauksia kesäkausina 2024 ja 2025. Ensimmäisessä vaiheessa kunnostetaan pohjois- ja länsipuolen julkisivut sekä päätorni. Saneeraustyöt alkavat 26. helmikuuta 2024 työmaa-aidan rakentamisella sekä telinetöillä kirkon länsi- ja pohjoisjulkisivulla.
Varsinaiset julkisivun korjaustyöt pääsevät alkamaan säiden lämmettyä. Kesällä 2025 kunnostusvuorossa ovat Tuomiokirkon etelä- ja itäpuoli sekä kappeli- ja tapulirakennusten julkisivut. Urakoitsijana toimii Etelä-Suomen Julkisivupalvelu Oy.
Työn ensimmäisessä vaiheessa vierailijoiden kulku kirkkosaliin tapahtuu eteläiseltä Senaatintorin puolelta. Julkisivuremontti ei vaikuta Tuomiokirkon sisäpuolella tapahtuvaan toimintaan.
Tuomiokirkon julkisivut peruskorjattiin laajasti vuonna 1998. Sen jälkeen julkisivuja ylläpidettiin jatkuvien huoltokorjausten periaatteella, ja sillä pyrittiin myöhentämään ja pidentämään isompia noin 50 vuoden välein tulevia peruskorjaussyklejä. 2010-luvulla julkisivuja on huoltomaalattu neljänä kesänä, pala palalta edeten. Viimeisin huoltomaalaus tehtiin vuonna 2016 kirkon lounaissivulla.
Tämä periaate johti siihen, että kirkon julkisivuilla oli muutaman vuoden välein kesän parhaimpaan turistiaikaan aina työmaa, telineet ja huputukset. Myös jatkuvien työmaiden yleiskustannukset suunnitteluineen ja kilpailutuksineen nousivat suhteellisen korkeiksi. Seurauksena on ollut myös se, että kirkko ei ole koskaan kokonaisuudessaan korjatun näköinen, peruskorjauspäätöstä perustellaan Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston lokakuisessa päätöksessä.
Remontissa kaikki julkisivut, koristeet, reliefit, puu- ja metalli-ikkunat, puuluukut, julkisivujen peltiverhoukset ja koristeelliset ulkovalaisinpylväät kunnostetaan ja maalataan. Ensimmäistä kertaa kirkon historiassa isojen pylväiden valurautaverhotut alaosat on tarkoitus avata koeluonteisesti ja tehdä sen jälkeen johtopäätökset korjauksista. Koko remontin kustannusarvio on 5,9 miljoonaa euroa.
Korjaustyön etenemistä voi seurata Helsingin tuomiokirkon Instagram-tilillä (@helsinkicathedral).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin helmi kirkastuu – puolet Tuomiokirkon julkisivuremontista tehdään tänä vuonna
AjankohtaistaRemontti jatkuu ensi keväänä Senaatintorin puolella ja sivurakennuksissa.