”Covid-19-pandemia on aikamme suurin koulutusta koskeva kriisi” – Seurauksena voi olla jopa 15 miljoonaa ei-toivottua raskautta
Kasvomaskia käyttävä ugandalainen poliisi valvoi ulkonaliikkumiskieltoa pääkaupunki Kampalassa huhtikuussa 2020.

Kasvomaskia käyttävä ugandalainen poliisi valvoi ulkonaliikkumiskieltoa pääkaupunki Kampalassa huhtikuussa 2020.

”Covid-19-pandemia on aikamme suurin koulutusta koskeva kriisi” – Seurauksena voi olla jopa 15 miljoonaa ei-toivottua raskautta

Ruoantuotanto, talous ja lasten koulutus ovat kriisissä monissa kehittyvissä maissa. Jos tytöt eivät pääse kouluun, usein vaihtoehtona on lapsiavioliitto.

Vuosien työ terveyssektorilla saattaa valua hukkaan, pelkää Suomen Punaisen Ristin terveydenhuollon neuvonantaja Rea Nopponen.

Nopponen oli yksi Kirkon Ulkomaanavun järjestämän etäseminaarin puhujista. Seminaari käsitteli koronapandemian vaikutuksia kehittyviin maihin.

Nopposen mukaan maailmanlaajuisella Punaisella Ristillä ja Punaisella Puolikuulla on käynnissä kaikkien aikojen mittavin operaatio.

Pandemian vastaista työtä vaikeuttaa se, että oikeaa tietoa on tarjolla vähän. Nopposen mukaan esimerkiksi monissa Afrikan maissa kiertää huhuja, että koronatautia ei oikeasti ole olemassa tai että se tarttuu vain rikkaisiin ihmisiin. Tartunnan saaneet taas pelkäävät leimautumista.

Ruoantuotanto ja talous ajautuvat ongelmiin

Koronapandemia ei ole ainoastaan terveydenhuollon kriisi, vaan se vaikuttaa esimerkiksi talouteen ja ruoantuotantoon.

Suomen Pakolaisavun maajohtaja Tarja Saarela-Kaonga kertoi esimerkkejä Ugandasta. Maassa on verrattain vähän koronatartuntoja, ja tautiin on kuollut vain 12 ihmistä.

Viruksen eteneminen saatiin aisoihin heti maaliskuussa, kun Ugandan valtio määräsi tiukkoja rajoitteita. Maan sisäinen liikenne lakkautettiin, ulkorajat suljettiin, koulut ja virastot suljettiin ja ulkona liikkuminen yöaikaan kiellettiin. Sittemmin rajoitteita on lievennetty.

– Rajoitusten vaikutuksesta Ugandassa etenkin maataloussektori on kärsinyt, Saarela-Kaonga sanoi.

Koronapandemian vuoksi 1,6 miljardia lasta on joutunut olemaan poissa koulusta. Se on 88 prosenttia maailman kouluikäisistä.

Myös palvelualat, kuten hotelli- ja ravintolatoiminta, joutuivat ongelmiin. Maan talous on heikentynyt ja köyhien määrä on kasvanut etenkin kaupungeissa.

Rajoitteista ovat kärsineet etenkin Ugandassa elävät pakolaiset. Pakolaistalouksista 60 prosenttia kertoo tulojensa vähentyneen. Vain 15 prosentilla on ollut säästöjä. 40 prosentilla ei ole ruokavarastoja.

– Monille on kertynyt velkaa, koska he ovat joutuneet ostamaan ruokaa tai muita tarvikkeita luotolla, Saarela-Kaonga kertoi.

– Kaikki tämä on johtanut siihen, että ruokaa on vähemmän.

Samanlaiset ongelmat riivaavat seminaarin puhujien mukaan esimerkiksi Kongon demokraattista tasavaltaa, Zimbabwea ja Tansaniaa. Rajoitteet hankaloittavat kaupankäyntiä ja maanviljelystä, ruoan hinta on noussut ja ruoka-annoksia on jouduttu pienentämään.

Jos tyttö ei mene kouluun, vaihtoehto on avioliitto

Koronapandemian vuoksi 1,6 miljardia lasta on joutunut olemaan poissa koulusta. Se on 88 prosenttia maailman kouluikäisistä.

– Covid-19-pandemia on aikamme suurin koulutusta koskeva kriisi, sanoi Kirkon Ulkomaanavun opetusalan erityisasiantuntija Minna Peltola.

Peltolan mukaan pandemian jälkeenkin on odotettavissa, että koulua käyvien lasten määrä putoaa. Tytöillä ja nuorilla naisilla on poikia suurempi riski jäädä pois koulusta.

– Mitä kauemmin koulut ovat suljettuina, sitä suurempi riski on, että moni lapsi tai nuori ei palaa kouluun, Peltola sanoi.

YK:n arvion mukaan koronapandemiasta voi seurata jopa 15 miljoonaa ei-toivottua raskautta.

Planin humanitaarisen avun päällikkö Merja Färm totesi omassa puheenvuorossaan, että monissa maissa tyttölapsilla on kaksi vaihtoehtoa: koulu tai avioliitto. Kun koulut ovat kiinni kuukausitolkulla, monille tytöille avioliitto on ainoa vaihtoehto.

Niinpä koronpandemian odotetaan kasvattavan lapsiavioliittojen määrää.

– Tyttölapsen naittaminen voi olla hyväksytty selviytymisstrategia, Färm sanoi.

YK:n arvion mukaan koronapandemiasta voi seurata jopa 15 miljoonaa ei-toivottua raskautta. Useissa maissa juuri ovensa sulkeneet koulut tarjosivat seksuaalikasvatusta ja ehkäisyvälineitä. Moni maa on ajanut perhesuunnittelupalvelunsa alas, koska koronapandemiaa vastaan taistelemista pidetään tärkeämpänä.

Färm korosti, että kun pandemia hellittää, myös naimisiin menneiden ja raskaana olevien nuorten naisten saaminen takaisin kouluun olisi tärkeää.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi