– Läheisten kuolemien yhteydessä olen käsitellyt paljon myös omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Pintaan on noussut laaja kirjo tunteita: vihaa, pettymystä, häpeää ja kriittisyyttä tehtyjä valintoja kohtaan, Marianne Heikkilä sanoo.
”Ilman surua olisimme koneita, joilla ei ole tunteita” – jouluna Marianne Heikkilä sytyttää kynttilän kaksi vuotta sitten kuolleelle pikkuveljelleen
Veljen kuoleman jälkeen Marianne Heikkilälle lohtua ovat tuoneet tuntemattomien sanat, toiminta seurakunnassa ja usko.
1. Pappi, Marttojen pääsihteeri Marianne Heikkilä, kenelle sytytät kynttilän tänä jouluna?
– Sytytän kynttilän pikkuveljelleni Markolle, joka kuoli yllättäen kaksi vuotta sitten. Opin huolehtimaan veljestäni jo varhain vanhempieni erottua. Marko oli poikani kummi ja minä hänen poikiensa kummi. Veljeni elämänpolku ei ollut aina helppo, ja välillä pidimme yhteyttä, välillä emme.
– Marko opetti minulle, miten tärkeää on olla rehellinen ja oma itsensä. Veljeni halusi usein tehdä hyvää ja etsi omia tapojaan muistaa läheisiä. Hän rakasti visuaalisuutta ja muotia, jotka tulivat perintönä äidiltä.
2. Miten surusi voi nyt?
– Suru on asettunut jonnekin syvälle osaksi todellisuuttani. Se muuttaa muotoaan päivittäin ja viikoittain erilaisissa elämäntilanteissa, kuten hiljaisissa yksinäisyyden hetkissä ja ehtookellojen aikaan lauantai-iltana. Välillä veljen ikävä tulee uniini, tai saatan liikuttua, kun keskustelen hänen kuolemastaan. Töiden jälkeen pistäydyn usein hautausmaalla. Silloin suru tulee kohti.
– Suru kertoo siitä, että olemme rakastaneet. Ikävä ja kaipaus osoittavat, kuinka vaikeaa on luopua rakkaasta, jonka kanssa on elänyt koko elämänsä. Suru osoittaa, kuinka hauras, lyhyt ja hetkistä rakentuva elämämme on. Ilman surua olisimme koneita, joilla ei ole tunteita. Surun sisällä on koko valtameri: myrsky ja tyyni, laineet ja pisarat.
3. Onko veljesi kuolema muuttanut asennettasi elämään?
– Veljeni kuolema on tehnyt konkreettiseksi sen, että unelmat, haaveet ja toiveet pitää toteuttaa nyt, koska huomenna voi olla liian myöhäistä. Ei pidä myöskään jättää huomiselle sitä, minkä voi sanoa jo tänään.
– Minusta on tullut entistä herkempi toisten surulle, kaipaukselle ja menetyksille. Katseet riittävät kertomaan, että olemme kokeneet läheisen menetyksen, joka on laittanut meidät polvillemme ja repinyt sisuskalut ulos. Tämä uusi herkkyys on sekä mahdollisuus että taakka.
– Suru on asettunut osaksi omaa todellisuutta. Lapsuuden muistoesineet, valokuvat ja jotkut tuoksut tuovat veljen lähelle, Marianne Heikkilä kertoo.
4. Mistä asioista olet löytänyt lohtua surun keskellä?
– On ollut lohduttavaa kuulla esimerkiksi joogassa, kaupassa tai somessa veljeni tunteneilta ihmisiltä hyviä asioita hänestä. Olen todella kiitollinen kaikista viesteistä ja yhteydenotoista. Surussa on auttanut myös vertaistuki, sillä niin moni on menettänyt samanikäisen siskonsa tai veljensä. Olemme jakaneet tuntojamme tänne jääneinä.
– Olen hakeutunut kirkkoihin, messuihin, konsertteihin ja erilaisiin pienryhmiin, joissa saa olla kosketuksissa elämän rajallisuuden kanssa. On ollut lohdullista toimia seurakunnassa vapaaehtoisena ja luottamushenkilönä – ja ylipäänsä toimia.
– Suurin lohdun lähde on minulle aina ollut uskon kautta tuleva toivo siitä, että kerran vielä kohtaamme kuolleet rakkaamme. Ortodoksisen pääsiäisliturgian tropari eli säkeistö ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi” tuo suurta lohtua.
5. Mikä sinulle on pyhää?
– Pyhää minulle ovat Jumalan luoma luonto, ihminen ja hänen arvonsa sekä lapsen syntymä ja ensimmäinen parkaisu.
– Pyhää on katsoa saunan verannalla veteen laskevaa ilta-aurinkoa ja kuulla kuikan huuto. Pyhää ovat myös rukous ja viimeinen ehtoollinen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naatus: Jos tunteiden kanssa on vaikeaa, joulunpyhinä niiden kanssa on erityisen vaikeaa
PuheenvuorotJouluna Jeesuksen lisäksi kaikki muutkin ovat lapsia. Joulun tunteet tulevat vuosien ja vuosikymmenten takaa, ja niiden kannattaa antaa tulla.
