Harras hetki: Perheaterioista on tullut Marianne Heikkilälle entistä arvokkaampia
Marianne Heikkilän esikoinen on jo muuttanut omilleen. Niinpä ne hetket, jolloin koko perhe syö yhdessä, tuntuvat nyt erityisen merkityksellisiltä.

Marianne Heikkilän esikoinen on jo muuttanut omilleen. Niinpä ne hetket, jolloin koko perhe syö yhdessä, tuntuvat nyt erityisen merkityksellisiltä.

Harras hetki: Perheaterioista on tullut Marianne Heikkilälle entistä arvokkaampia

Marttaliiton pomon ruokapöydässä ei ole hiljaista, mutta jotakin pyhää yhdessä syömisessä on.

Kun lapset olivat vielä pieniä, Marianne Heikkilän perheessä ruoanlaittovastuussa oli usein aviomies Ismo, joka nauttii kokkaamisesta. Mariannen juttu taas on ollut kattaminen, maistelu, kaupassakäynti ja raaka-aineiden valinta.

Lasten kasvaessa ruoanlaitosta tuli enemmän yhteistä tekemistä. Perheestä muodostui ikään kuin tiimi, jossa jokainen tiesi, että ei voi vain tulla valmiiseen pöytään ja yhdessä tekemällä ateria syntyy nopeammin. Vähän "pakotettuina" lapset toimivat vieläkin, mutta eivät haluaisi syödä eineksiäkään.

Nykyään Marianne Heikkilä laittaa ruokaa noin kerran, pari viikossa. Usein hän tekee jotakin edellispäivien jämistä. Varsinkin ne hetket, jolloin esikoinen tulee naapurista lätkätreenien jälkeen nälkäisenä syömään ja koko perhe on koolla, ovat merkityksellisiä. Niissä on Marianne Heikkilälle jopa jotakin pyhää.

Heikkilän perheen ruokapöydässä ei istuta hiljaa, vaan jaetaan päivän kuulumiset, puidaan maailman menoa ja joskus jopa luetaan Helsingin Sanomia. Kännykän saa kuitenkin kaivaa esiin vain erityisluvalla. Puheenaiheina ovat normaalit arkiasiat, työt ja koulut, harrastukset ja viikon muut menot. Aina kaikki eivät halua puhua, mutta Heikkilän mielestä mökötykseenkin on oltava oikeus. Joskus ruokapöydässä on myös kiistelty.

Ateriat jättävät jälkensä ja luovat muistoja, joihin voi myöhemmin palata.

Työssään Marttaliiton pääsihteerinä Marianne Heikkilä on tottunut puhumaan ruoanlaitosta ja yhdessä tekemisestä. Häntä harmittaa, että suomalaiset syövät niin paljon yksin. Heikkilä uskoo siihen, että yhdessä syömisestä tulee tapa, kun siitä pidetään sitkeästi kiinni.

Ateriat jättävät jälkensä ja luovat muistoja, joihin voi myöhemmin palata. Ne myös sitovat ihmisiä sukuun tai kehen tahansa, joka samaan pöytään istahtaa. Heikkilän lapset ovat kertoneet heistä tuntuvan, että perheen ruokapöytä on avoin muillekin. Syömässä on ollut kavereita, serkkuja ja kummilapsia.

Kerran Marianne Heikkilä osallistui neljän sukupolven ruokatreffeille. Se sai miettimään, miksi sellaisia tilanteita ei ole kaupungissa enemmän, sillä ruokaseura on tärkeää kaiken ikäisille. Pöydässä voi puhdistua, saada anteeksi ja jakaa päivän murheet ja kuormat.

Vuosisatojen ajan ihmiset ovat kokoontuneet yhteiseen pöytään myös ehtoollisella, se on yhdistänyt ja myös erottanut eri uskontokuntia. Voisiko yhteinen ruokapöytä olla moderni "ekumeeninen pyhäpöytä" arjen keskellä, Marianne Heikkilä pohtii. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi