Pyhäinpäivä on Marianne Heikkilälle yksi vuoden rakkaimmista juhlapyhistä.
Nuorena Marianne Heikkilä ajatteli, että elämän rajallisuus koskettaa vain vanhoja ihmisiä – ”Mutta ei meillä kenelläkään ole niin kovasti aikaa”
Elämän hauraus on tullut tutuksi Marianne Heikkilälle. ”Pyhäinpäivänä saa käsitellä sitä, miten elämän kiertokulkuun kuuluvat myös sairaudet, suru, ikävä ja menetykset.”
Viimeisen viiden vuoden aikana Marttaliiton pääsihteeri ja pappi Marianne Heikkilä on menettänyt isäpuolensa, veljensä, appensa ja kaksi rakasta ystävää. Perheenjäsenet ja toisen ystävistään hän on saanut siunata hautaan.
Osa kuolemista tapahtui niin yllättäen, ettei tilaisuutta selvittää välejä tai jättää hyvästejä enää tullut. Heikkilä on miettinyt paljon anteeksiantoa.
– Haluaisin sanoa läheisilleni: anteeksi, jos satutin sinua. Ja toisaalta myös: välimme ovat selvät. Annan sinulle anteeksi kaiken, mikä välillemme jäi hiertämään.
Hän kokee, ettei aina muistanut kertoa toiselle, kuinka tärkeä tämä oli.
– Se tuntuu kaikkein kipeimmältä. Olisi hienoa voida vielä sanoa, että olisin halunnut viettää enemmän aikaa yhdessä, ja kertoa, kuinka paljon häntä arvostin jo silloin, kun hän vielä oli täällä ja lähelläni.
Viimeiseksi Heikkilä haluaisi kertoa, kuinka paljon hän rakkaitaan kaipaa.
– Tahtoisin sanoa heille jokaiselle: Sinun rakkautesi tai ystävyytesi elää minussa, vaikka et ole enää täällä. Puhun sinulle edelleen ja toivon, että kuulet minut.
Pyhäinpäivä on Heikkilälle yksi vuoden rakkaimmista juhlapyhistä.
– Pyhäinpäivänä saa käsitellä sitä, että elämän kiertokulkuun kuuluvat myös hauraus, sairaudet, suru, ikävä ja menetykset. Silloin saa itkeä ja surra kaikkea, mikä on mielen päällä.
Heikkilällä on tapana mennä pyhäinpäivänä perheensä kanssa Hietaniemen hautausmaalle sytyttämään kynttilän muualle haudattujen läheisten muistopaikalle. Vuodesta 2020 hautausmaalla on ollut myös Heikkilän sukuhauta, jonne hänen veljensä on haudattu.
Pyhäinpäivänä on hyvä pysähtyä pohtimaan myös omaa elämää.
– Läheisten menettäminen ja se, että hoidan nyt päälle kahdeksankymppistä, sairasta äitiäni, ovat saaneet minut huomaamaan myös oman elämäni rajallisuuden. Nuorempana sitä ajatteli, että elämän äärellisyys koskee vain vanhoja ihmisiä, mutta eihän meillä kenelläkään ole niin kovin paljon aikaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun suru tulee kylään, sille pitää antaa tilaa”, sanoo läheisiään kaipaava Mimosa Lankinen
Hyvä elämäMimosa Lankinen menetti veljensä ja äitinsä alle nelikymppisenä. Hän toivoisi, että surusta puhuttaisiin avoimesti muulloinkin kuin pyhäinpäivänä.
