Parikymmentä vuotta sitten Veikko Pöyhönen perusti kirjallisuuspiirin, johon liittyi piispa, professori ja kaksi päätoimittajaa. Hän toivoo olevansa syksyllä vielä hengissä ja sellaisessa kunnossa, että pystyisi vielä osallistumaan piiriin Espoon piispa emeritus Mikko Heikan kodissa.
”Kristillinen toivo auttaa minua jaksamaan”, nopeasti edenneeseen haimasyöpään sairastunut opetusneuvos Veikko Pöyhönen sanoo
Opetusneuvos Veikko Pöyhönen on tehnyt pitkän elämänuran kirkon ja kasvatuksen parissa, josta osan eläkkeellä ja näkövammaisena. Hän aikoo elää täysillä sen ajan, joka hänellä on jäljellä.
Muistot antavat voimaa nykyhetkeen. Näin sanoo opetusneuvos Veikko Pöyhönen, joka juhli 90-vuotispäiviään 20. toukokuuta. Samalla vietettiin hänen elämäntyöhönsä liittyvän juhlakirjan Rajat ylittävä rakkaus (Väyläkirjat 2026) julkistamista.
Kirjassa on artikkeleita yhteiskunnan, kirkon, kasvatuksen ja kulttuurielämän vaikuttajilta, ja heitä osallistui runsas joukko myös juhliin. Syy tähän on se, että Pöyhönen on rakentanut kirkkoa ja yhteiskuntaa monenlaisissa rooleissa ja toiminut verkostojensa kautta myös merkittävänä taustavaikuttajana. Hän on tehnyt työtä kirkollisissa järjestöissä ja opetusministeriössä, ollut nykyaikaistamassa Kotimaa-lehteä ja toiminut kulttuurivaikuttajana.
Vaikka Pöyhönen joutui glaukooman vuoksi jäämään sairauseläkkeelle alle 60-vuotiaana, hän ei lopettanut yhteiskunnan ja kirkon asioiden seuraamista ja kannanottamista.
– Taustalla on vilpitön halu olla ajassa mukana ja antaa oma panos kulloinkin meneillään olevaan keskusteluun. En vuotta muista, mutta minulla oli silloin Hesarissa kymmenkunta mielipidekirjoitusta. Ottivat sitten sieltä yhteyttä, että voitaisiinko sopia, että harventaisin vähän tahtia. Minä lupasin niin tehdä. En silti kokonaan lopettanut.
Tässäkö minun elämäni nyt oli?
Haastatteluhetkellä Veikko Pöyhösellä on kaihoisa olo, koska takana on mielenkiintoinen elämähistoria, vuosia, joihin ei voi enää palata. Alkutalvesta hän vielä valmistautui juhliinsa hyvillä mielin ja ajatteli saavansa olla hyvinvoivana valmisteluissa mukana. Sitten tuli tieto, että hän sairastaa pitkälle edennyttä ja parantumatonta haimasyöpää, eikä elinaikaa ole enää paljon luvassa.
– Siitä on tarkkaan ottaen neljä kuukautta. Kyllähän se oli mykistävä tieto, joka sisälsi ison joukon miksi-kysymyksiä. Miksi juuri nyt tällainen kohtalo? Miksi juuri minulle? Ja tässäkö tämä minun elämäni nyt oli? Miten ehdin valmistautua kaikkeen, kun kuolema on niin lähellä? En ehdi tehdä mitään sen hyväksi, että jälkeenjäävillä olisi helpompaa, Pöyhönen kertoo tuntemuksistaan.
Se oli kyllä pommi, joka räjäytti tietoisuuden.
– Se oli kyllä pommi, joka räjäytti tietoisuuden. Mutta tälle ei ilmeisesti voi mitään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kuolema saattaa olla yllättävän lähellä, hän jatkaa.
Pöyhönen ajattelee, että tulevaisuutta on nyt jäljellä sen verran kuin on, koska ei muutakaan voi.
– Minun on suostuttava siihen, että elämäni voi päättyä hyvin lyhyen tai sitten vähän enemmän ajan kuluttua. Tämä on kyllä uskomattomalla tavalla virkistänyt rukouselämääni. Rukoilen läheisteni puolesta ja myös sen puolesta, että heillä riittäisi voimia olla tukenani. Rinnallani on jo 62 avioliittovuoden ajan kulkenut puoliso Airi, ja meillä on kolme tytärtä.
Pöyhönen on kristitty ja pappi. Mistä hän saa voimaa ja toivoa lähestyvän kuoleman edessä?
– Sillä, että olen pappi, ei ole tässä merkitystä. Se, että olen kristitty, antaa minulle voimaa ottaa vastaan tulevaisuuden sellaisena kuin se tulee. Kristillinen toivo auttaa minua jaksamaan, Pöyhönen sanoo.
Veikko Pöyhönen vietti nuoruudessaan vuoden keuhkoparantolassa, sairastui 57-vuotiaana glaukoomaan, menetti näkönsä ja sairastaa nyt haimasyöpää. Hän ei ole halunnut katkeroitua vastoinkäymisistä.
Ensin pitää määritellä katsomus
Veikko Pöyhönen on ollut vaikuttamassa niin koulujen uskonnonopetukseen kuin päivähoidon kasvatustavoitteisiin. Hän työskenteli opetusministeriössä 1970-luvulla. Entisen hallituksen opetusministeri Ulf Sundqvist ja uuden hallituksen ministeri Jaakko Itälä pyysivät häntä opetussuunnitelmakomitean toiseksi päätoimiseksi sihteeriksi. Hänestä haluttiin sitoutumaton porvarillinen vastapaino taistolaiselle sihteerille.
Vääntöä käytiin siitä, kasvatetaanko lapsia yhteiskunnan vai kotien ehdoilla, ja Pöyhönen kannatti jälkimmäistä vaihtoehtoa.
– Tahtomattanikin verkostoiduin aika laajasti silloisiin koulumaailman vaikuttajiin. Siitä oli sitten myöhemmin hieman hyötyä, kun päätöksiä valmisteltiin, Pöyhönen kertoo.
Lukiouudistuksen yhteydessä oli isoja paineita koko uskonnonopetuksen poistamiseen, mutta niin ei käynyt. Kirkko kuitenkin kehitti samalla omaa kasvatustyötään, ja Pöyhösellä oli siinä iso rooli.
Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada tietoa sekä omasta uskonnostaan että muista uskonnoista.
Päivähoidon kasvatustavoitteita Pöyhönen valmisteli yhdessä psykologian professori Lea Pulkkisen kanssa.
– Saimme tehtäväksi valmistaa mallin, miten kasvatuksen rakenteet määriteltäisiin. Teimme talon, jossa oli eri kerroksia. Talo edusti kasvatustavoitteiden hierarkiaa. Meidät lähetettiin Jyväskylään, jossa Pulkkinen toimi professorina, valmistelemaan esitystä ja sanottiin, että ette tule pois ennen kuin esitys on valmis. Mallin yhteydessä asetettiin varhaiskasvatukselle yhdeksi tavoitteeksi ekumeenisesti ymmärretty uskonnollinen kasvatus ja rauhankasvatus. Malli oli käytössä 30 vuoden ajan.
Pitäisikö kouluissa jatkossa uskonnon ja elämänkatsomustaidon sijaan olla yhteinen katsomusaine?
– Mielestäni jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada tietoa sekä omasta uskonnostaan että muista uskonnoista. Ja tämä käsite, katsomus, tarvitsisi tarkempaa määrittelyä, mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitetaan. Toivon, että valmistelussa otetaan huomioon niin uskontokuntiin kuuluvien lasten kuin niiden lasten oikeudet, jotka kokevat olemansa uskonnottomia, ja niiden oikeudet, jotka kokevat olevansa muuten aatteellisia. Pitäisi rakentaa kokonaisuus, joka tekisi tilaa kaikille. Tämä vaatii aikaa.
Juhlakirjansa esipuheessa Veikko Pöyhönen kirjoittaa rajat ylittävän rakkauden tarkoittavan kutsua elämäntapaan, jossa epäolennaisuudet saavat väistyä. Jeesus oli rajojen ylittäjä, ja rajoja ylittävä rakkaus on valinta, joka tähtää toisen hyvään ilman itsekkäitä lähtökohtia.
Pöyhönen toivoo kirkon toimivan entistäkin aktiivisemmin niiden lähimmäisten hyväksi, jotka tukea tarvitsevat. Konkreettisena esimerkkinä hän ehdottaa, että seurakunnat, seurakuntayhtymät ja kristilliset järjestöt perustaisivat havaintoryhmiä. Niissä seurattaisiin sitä, miten ihmisiä niiden alueella kohdellaan, ja puututtaisiin asiaan vaikka julkisuuden kautta, jos näyttää siltä, että ihmisarvoa loukataan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Koulujen uskonnonopetus voi muuttua kokonaan – professori: uudistus on välttämätön, jotta eri taustaiset oppilaat oppivat kohtaamaan toisensa
Ajankohtaista HengellisyysVaatimukset koulujen uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhdistämisestä yhdeksi aineeksi ovat voimistuneet, ja yhteistä katsomusaineiden opetusta kokeillaan jo kymmenissä kouluissa. Asiasta päätetään seuraavalla hallituskaudella.
