Koulujen uskonnonopetus voi muuttua kokonaan – professori: uudistus on välttämätön, jotta eri taustaiset oppilaat oppivat kohtaamaan toisensa
Vaatimukset koulujen uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhdistämisestä yhdeksi aineeksi ovat voimistuneet, ja yhteistä katsomusaineiden opetusta kokeillaan jo kymmenissä kouluissa. Asiasta päätetään seuraavalla hallituskaudella.
Seuraavan hallituksen muodostavat puolueet joutuvat ottamaan kantaa siihen, siirrytäänkö peruskouluissa ja lukioissa kaikille yhteiseen katsomusopetukseen. Nykyisessä katsomusaineiden opetuksessa oppilaat osallistuvat joko oman uskontokuntansa mukaiseen uskonnonopetukseen tai elämänkatsomustiedon opetukseen.
Maaliskuun alussa opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä jätti opetusministeri Anders Adlercreutzille (r) loppuraportin, jonka mukaan nykyisistä uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineista tulisi luopua ja tulevaisuuden peruskoulussa olisi kaikille yhteinen katsomusaine. Samaa vaadittiin maaliskuun alussa kolmen vasemmistoliiton kansanedustajan jättämässä lakialoitteessa.
Helsingissä on jo runsaasti kouluja, joissa oppilaat saavat yhteistä katsomusaineen opetusta. Erityisesti vihreät ovat ajaneet sitä, että malli tulisi kaikkien koulujen käytettäväksi.
Nyt olemme tilanteessa, jossa lapsille ja nuorille opetetaan etiikkaa eri lähtökohdista.
Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan professori Arto Kallioniemi toivoo, että kaikkiin Suomen kouluihin saadaan yhteinen katsomusaine mahdollisimman pian. Kallioniemi mainitsee, että Suomen uskonnonopettajain liitto kannattaa yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä, ja moni katsomusaineiden opettaja on muutoksen kannalla. Hän ei kuitenkaan uskalla veikata, miten poliittisessa prosessissa lopulta käy.
– Emme tiedä, ketkä istuvat seuraavassa hallituksessa ja millaisen kannan se ottaa tähän asiaan. Jos uudistamista ei nähdä tarpeellisena tai siinä ei onnistuta, se on minusta vaarallista ja uhkarohkeaa. Jos yhteistä katsomusainetta ei saada toteutettua, katsomusopetus voi ajautua marginaaliin ja menettää merkitystään.
Yhteistä oppiainetta perustellaan myös säästöillä
Professori Arto Kallioniemi perustelee katsomusopetuksen uudistamista maailmankatsomusten kasvavalla kirjolla ja sillä, miten se muuttaa yhteiskuntaa. Hänen mukaansa kouluihin tarvitaan välttämättä yhteinen oppiaine, joka antaa valmiudet maailmankatsomukselliseen yleissivistykseen, uskonnollisten ja katsomukseen liittyvien symbolien lukutaitoon ja eri tavalla uskovien kohtaamiseen.
Yhteisen oppiaineen tarvetta on perusteltu myös säästöillä tilanteessa, jossa ikäluokat pienenevät ja kustannukset oppilasta kohtaan kasvavat. Kallioniemi kuvaa nykyisen mallin ”monenlaista hankaluutta” kertomalla koulusta, jossa opetetaan kuutta eri katsomusainetta.
– Samaa koulua käyvät lapset hajaantuvat luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kristinuskon oppitunneille, elämänkatsomustiedon tunneille sekä islamin ja buddhalaisuuden opetukseen. Näiden katsomusopetuksen muotojen välillä ei ole minkäänlaista dialogia tai yhteisöllisyyttä.
Kallioniemi nostaa esiin toisen ongelman: toisistaan erillisten katsomusaineiden oppitunneilla käsitellään eettisiä kysymyksiä kunkin maailmankatsomuksen mukaisista lähtökohdista.
– Katsomusaineen tulisi antaa oppilaille eväät eettiseen ajatteluun, mutta nyt olemme tilanteessa, jossa lapsille ja nuorille opetetaan etiikkaa eri lähtökohdista. Eri uskontojen oppitunneilla etiikkaa opetetaan niiden omien perinteiden pohjalta ja elämäkatsomustiedossa opetetaan humanistisesti orientoitunutta etiikkaa.
– Erilaisista taustoista tulevat lapset eivät saa keskustella eettisistä kysymyksistä toistensa kanssa ja harjoitella aitoa dialogia.
Kallioniemen mukaan katsomusopetuksen kirjon kasvattaminen nykyisestä ei ole enää mahdollista. Suomessa on tehty opetussuunnitelmat kolmentoista eri uskonnon kouluopetusta varten, mutta tällä hetkellä kaikkia niitä ei opeteta. Islaminuskoisten oppilaiden uskonnonopetus on ”yleisislamia”, vaikka todellisessa maailmassa sellaista ei ole olemassa, vaan on erilaisia islamin suuntauksia, kuten shiialaisuus ja sunnalaisuus.
– Jos shiiamuslimit haluaisivat oman uskonsa mukaista uskonnonopetusta tai joku haluaisi Moskovan patriarkaatin mukaista ortodoksisen uskonnon opetusta, meillä ei olisi perusteita vastustaa sitä. Periaatteessa tarvitaan kolme oppilasta, joiden vanhempien pitää pyytää opetusta. Sen jälkeen Opetushallitus ryhtyy laatimaan opetussuunnitelman perusteita.
Professori Arto Kallioniemi varoittaa koulujen katsomusopetuksen menettävän merkitystään, jos yhteisestä oppiaineesta ei synny poliittista päätöstä.
Oppilaiden yhdenvertaisuus ja opettajien motivaatio vaarassa
Katsomusopetuksesta tehtyjen selvitysten mukaan opetuksen nykymalliin sisältyy merkittäviä yhdenvertaisuusongelmia.
Evankelis-luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat lapset ovat velvoitettuja osallistumaan oman kirkkokuntansa mukaiseen uskonnonopetukseen. Muilla oppilailla on mahdollisuus valita evankelis-luterilainen tai ortodoksinen opetus, elämänkatsomustieto tai oman uskontonsa mukainen opetus.
Pieniin vähemmistöuskontoihin kuuluville ei aina pystytä järjestämään yhtä tasokasta opetusta kuin muille. Osa lapsista ei käy minkään uskontokunnan oppitunnilla, vaan saa opetusta omissa yhteisöissään.
Emme voi lähteä siitä, että katsomusyhteisöt määräävät, mitä kouluissa opetetaan.
Myös yhteiskunnan maallistuminen tuo haasteita uskonnonopetuksen järjestämiseen. Alakouluissa evankelis-luterilaista uskonnonopetusta antavat tavallisesti luokanopettajat. Aikaisemmin oli tavallista, että luokanopettajat olivat entisiä seurakuntanuoria, mutta Arto Kallioniemen mukaan nuoremman polven opettajat eivät välttämättä tunne kristinuskon perusasioita.
– Monille luokanopettajille uskonnon opettaminen on haasteellista, koska heidän koulutuksensa antaa siihen vain vähäiset valmiudet. Käytännössä he opettavat uskontoa yleisten pedagogisten valmiuksien ja lukiossa opittujen tietojen varassa.
– Kun aineenhallinta ei ole kovin hyvä, se vaikuttaa motivaatioon. Silloin uskonnosta tulee yhteisten asioiden oppitunti, jossa kierrätetään ja harrastetaan luonnonsuojelua, kestävää kehitystä ja sen tyyppisiä asioita.
Piispojen näkemykset jakautuvat – ”siilipuolustukselle” kritiikkiä
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on antanut tukensa yhteiseen katsomusaineeseen siirtymiselle, mutta asia jakaa piispojen mielipiteitä. Tällä viikolla Helsingin Sanomat julkaisi Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalon, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elian ja katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrolan mielipidekirjoituksen, jonka mukaan uskonnonopetusta ei pidä lopettaa vaan kehittää niin, että oman uskonnon opetukseen lisätään yhteisiä sisältöjä lukiossa ja mahdollisesti yläkoulussa.
Myös Suomen ekumeeninen neuvosto on ottanut kantaa nykyisen oman uskonnon opetuksen puolesta. Arto Kallioniemeltä ei heru ymmärrystä nykyisen järjestelmän ”siilipuolustukselle”. Hän epäilee, että evankelis-luterilaisen kirkon ja muiden kirkollisten piirien vaikuttajat eivät näe, kuinka maallistunut suomalainen yhteiskunta on.
– Nyt olisi viimeinen hetki ymmärtää, että tämä uudistus on välttämättä tehtävä. Muuten on suuri mahdollisuus siihen, että yhteinen katsomusaine rakentuu yksinomaan nykyisen elämäkatsomustiedon pohjalle ja sen profiilin määrittävät jotkut muut kuin uskonnonopetuksen asiantuntijat. Tällöin uskontojen tarkastelu voi jäädä oppiaineessa hyvin vähäiseksi.
– Uskonnolliset yhdyskunnat ovat tärkeitä sidosryhmiä, joita voidaan kuulla, kun opetusta suunnitellaan, mutta emme voi lähteä siitä, että katsomusyhteisöt määräävät, mitä kouluissa opetetaan.
Kallioniemi kysyy myös, missä lasten ja nuorten ajatellaan oppivan maailmankatsomusten välistä dialogia, jos koululaiset jaotellaan eri ryhmiin katsomuksen mukaan.
– Jotkut nykyisen mallin puolustajat sanovat, että katsomusdialogi pitää opettaa muualla kuin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksessa. Ajatus on kuolleena syntynyt. Olisi aika erikoista, että katsomusaineiden opettajat, joilla on paras mahdollinen koulutus dialogin opettamiseen, suljettaisiin katsomusdialogin opetuksen ulkopuolelle.
”Oma uskonto” ei enää kuvaa monimuotoisia perheitä
Puhe uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen perustuvasta ”omasta uskonnosta” ei Arto Kallioniemen mielestä vastaa nykyistä todellisuutta. On esimerkiksi yhä tavallisempaa, että perheet eivät ole maailmankatsomukseltaan yhtenäisiä yksikköjä.
– Monissa perheissä katsomuksellinen tausta on moninainen. Isä voi olla uskonnoton ja äiti kristitty, toinen vanhempi voi olla luterilainen ja toinen ortodoksi tai katolilainen, ja niin edelleen. Uusperheessä saman perheen lapset voivat kuulua eri uskontokuntiin.
Alkuopetusryhmissä oppilaiden lähtökohdat ovat hyvin erilaisia: kaikki kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat lapset eivät ole saaneet uskonnollista kasvatusta, eikä omaa uskontoa välttämättä eletä todeksi kotona.
Taistelemme tuulimyllyjä vastaan, jos yritämme pitää sitkeästi kiinni nykyisestä mallista.
Kallioniemi nostaa esiin myös uskontotutkijoiden havainnot arjen uskonnollisuudesta ja henkisyydestä, joka ei pitäydy uskontojen vakiintuneisiin rakenteisiin.
– Eri elämänpiireissä ja ikävaiheissa saman ihmisen uskonnollisuuden aste voi olla erilainen. Elettyyn uskonnollisuuteen voi liittyä erilaisia maailmankatsomuksia, joita eletään joustavasti todeksi eri tilanteissa. Tämä on sellainen asia, jota pitäisi käsitellä yhteisessä katsomusaineessa.
Kolmen kirkonjohtajan mielipidekirjoituksessa ehdotettu oman uskonnon opetuksen ja yhteisen katsomusopetuksen hybridimalli ei Kallioniemen mielestä poistaisi nykyisiä ongelmia, vaan saattaisi jopa syventää niitä.
– Koulutasolla oman uskonnon mukaisen ja yhteisen opetuksen järjestäminen olisi vaikeaa. Vähemmistöuskonnoissa ryhmät jäävät pieniksi, ja siellä joudutaan turvautumaan yhdysluokkaopetukseen, johon osallistuu lapsia useilta luokka-asteilta. Tämä ei edesauta dialogin toteutumista oppitunneilla.
Professori Arto Kallioniemi on tehnyt opetussuunnitelman Helsingin eurooppalaiseen koulun kaikille yhteiseen uskontotiedon oppiaineeseen.
Kunnat tekevät omia ratkaisujaan, jos konsensusta ei löydy
Yhteisen katsomusaineen kehittäminen edellyttää Arto Kallioniemen mukaan poliittista konsensusta siitä, millainen oppiaine on lasten, nuorten ja yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta mielekäs ja merkityksellinen. Hän arvioi, että lainsäädäntöprosessi voi kestää joitakin vuosia, kun uudistusta käsitellään eduskunnan eri valiokunnissa.
– Jos seuraava hallitus ottaa tämän asian ohjelmaansa, valmista voisi tulla noin vuonna 2032. Katsomusopetuksen uudistamisen yhteydessä saattaa nousta tarve koululakien lisäksi uskonnonvapauslain avaamiseen, ja siihen voi liittyä myös luterilaisen ja ortodoksisen kirkon asemaa koskevia perustuslaillisia kysymyksiä.
Jos yhteisestä katsomusaineesta ei synny yksimielisyyttä, vaarana on Kallioniemen mukaan kuntien karkaaminen opetuksen järjestämisessä omille teilleen. Helsingin normaalikouluissa kokeillaan parhaillaan katsomusopetuksen osittaista yhdistämistä, ja monissa peruskouluissa yhdistämisessä on menty jo kokeilukouluja pitemmälle. Helsingin eurooppalaisessa koulussa opetetaan kaikille yhteistä uskontotietoa, ja Ahvenanmaalla uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus on yhdistetty.
– Suomessa on jo useita kymmeniä kouluja, joissa katsomusaineen opetusta annetaan ainakin osittain integroidusti. Taistelemme tuulimyllyjä vastaan, jos yritämme pitää sitkeästi kiinni nykyisestä mallista. Nykyinen katsomusopetuksen malli ei sovi peruskoulun ideologiaan, joka korostaa yhteisöllisyyttä ja sitä, että eritaustaiset lapset tulevat samaan opetukseen.
Näistä aineksista uusi katsomusaine syntyisi
Kriitikot pelkäävät, että yhteinen katsomusaine olisi joko oppilaiden enemmistön mukaista luterilaista opetusta uudella nimellä tai sekulaarin maailmankatsomuksen mukainen oppiaine. Professori Arto Kallioniemi painottaa, että uuden oppiaineen kehittäminen vaatii pitkää kypsyttelyä ja harkintaa.
– Itse toivoisin, että yhteisen katsomusaineen kehittäjät voisivat kokeilla erilaisia opetussuunnitelmia, eivätkä tyytyisi siihen, että yhtäkkiä vain perustetaan jotakin.
Kallioniemen mielestä uuden katsomusaineen pitäisi sisältää tietoa kaikista suurista uskonnoista ja katsomuksellisista järjestelmistä ja niiden kulttuurivaikutuksista. Opetettaviin katsomuksiin kuuluisivat myös uskonnoton elämänkatsomus ja humanistinen elämänasenne. Opetuksessa käsiteltäisiin myös arvokasvatusta, etiikkaa sekä lasten ja nuorten elämänkysymyksiä.
Yhteinen katsomusaine pohjautuisi suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin arvoihin kuten demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Kristinuskon laaja käsittely olisi perusteltua, koska kristinusko on vaikuttanut keskeisesti suomalaiseen kulttuuriin. Kallioniemi nostaa esiin myös sen, että Suomessa elää noin 150 000 taustaltaan islaminuskoista ihmistä.
– He asuvat, elävät ja kotiutuvat täällä ja ovat koko ajan vuorovaikutuksessa muun väestön kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy välttämättä tuntea islamia ja olla selvillä siihen liittyvistä kysymyksenasetteluista.
Uuden oppiaineen kehittäjät joutuvat pohtimaan myös sitä, minkä tieteenalan alle uusi katsomusaine sijoittuisi.
– Uskonnon opetuksessa vastaus on ollut helppo: sen taustatieteitä ovat teologiset aineet ja uskontotiede. Yhteisessä oppiaineessa taustatieteiden kirjo kasvaa, kun mukaan tulevat ainakin filosofia, aatehistoria, kulttuuriantropologia ja sukupuolentutkimus.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vantaan kouluissa opiskellaan kuutta eri uskontoa – katolisen uskonnon opettaja näkee opetuksen merkityksen lasten identiteetille
Ajankohtaista HengellisyysEvankelis-luterilaista uskontoa opiskelee enää noin 53 prosenttia vantaalaislapsista. Elämänkatsomustiedon ja muiden uskontojen oppilasmäärät ovat kasvussa.
