null ”Kuolema ei enää pelota minua”, sanoo lapsen menettämisen kahdesti kokenut Heidi Kjelin 

– Sain surevien äitien nettiryhmästä tosi paljon voimaa. Se oli tiivis joukko, jossa tuimme toisiamme, Heidi Kjelin sanoo.

– Sain surevien äitien nettiryhmästä tosi paljon voimaa. Se oli tiivis joukko, jossa tuimme toisiamme, Heidi Kjelin sanoo.

”Kuolema ei enää pelota minua”, sanoo lapsen menettämisen kahdesti kokenut Heidi Kjelin 

Kaksi lasta menettänyt Heidi Kjelin ammentaa voimaa luonnosta, vertaistuesta ja kirjoittamisesta.

Menetys oli vienyt koko elämältä pohjan. Heidi Kjelin istui nojatuolissa ja katsoi ikkunasta pihalle. Kaikki polut tuntuivat hävinneen, eikä hän enää tiennyt, mitä tekisi. Ainoa ajatus oli halu kuolla lapsen mukana.

Kjelin koki ensimmäisen kerran lapsen menetyksen hyvin nuorena keväällä 2003. Raskaus loppui kohtukuolemaan ja lopulta ennenaikaiseen synnytykseen viikolla 31.

– Synnytyksestä teki erityisen rajun ja järkyttävän kokemuksen se, että menehtynyt Miklas-­poika näytti jo täysin vauvalta. Kaikki haaveet vauvaperhe-elämästä katosivat odottamatta. Muutin takaisin lapsuudenkotiini, missä perhe piti minusta huolta.

Kjelin istui nojatuolissa kokonaisen vuoden. Muutaman kerran hän kävi äitinsä kanssa Käpy ry:n tilaisuuksissa, mutta surun alkuvaiheessa toisten vanhempien kokemusten kuunteleminen tuntui liian rankalta. Käpy ry tarjoaa vertaistukea perheille, jotka ovat kohdanneet lapsen kuoleman.

– Toipuminen alkoi yhdestä keväisestä päivästä, kun luonnon herääminen auttoi minua saamaan kiinni arjesta. Sen jälkeenkin sade, tuuli ja linnunlaulu ovat olleet elämässäni tärkeitä ja voimauttavia asioita.

Tämä on ollut minulle vahva selviytymiskokemus.

Vertaistuki tuli ajankohtaiseksi, kun Kjelin tunsi olevansa taas elävien kirjoissa. Käpy ry:stä löytyi aktiivinen surevien vanhempien verkosto, joka jutteli, leipoi ja vietti vapaa-aikaa yhdessä. Lopulta Kjelinin omat siivet alkoivat kantaa ja elämä jatkui.

Kiitollisuus omasta selviytymisestä auttoi jaksamaan

Toisen kerran Heidi Kjelinin elämä pysähtyi vuonna 2019, kun hän sai kaksi odottamatonta uutista. Hän odotti lasta ja sairasti vakavaa raskauskomplikaatiota, jollaista kukaan ei ollut sairastanut Suomessa ennen häntä.

Maailmalla tapauksia tunnettiin tuolloin vain muutamia kymmeniä, ja lääkärin mukaan lapsen mahdollisuus selviytyä oli marginaalisen pieni. Tilanne oli hengenvaarallinen myös äidille, sillä komplikaatio aiheutti muun muassa sydämen ja keuhkojen vajaatoimintaa.

Synnytys piti käynnistää nopeasti keväällä, kun Kjelinin oireet pahenivat merkittävästi.

– Synnytyksen jälkeen Valo oli hetken sylissäni, ja sitten minulta lähti näkö. Lopulta minua hoidettiin teho-osastolla lähes kolme viikkoa.

Tällä kertaa suruprosessi oli erilainen kuin nuoruudessa. Kjelin joutui huonojen ennusteiden varjossa pohtimaan myös omaa eloon jäämistään, ja toipuminen sairaudesta oli hidasta. Kjelin kuvaa sairautta prosessiksi, jossa lapsesta luovuttiin hiljaa.

– Toivoa ei menetetty, mutta sitä ei myöskään koskaan ollut, mikä teki tästä luopumisesta luonnollisemman, ehkä jopa helpomman.

– Olin kiitollinen siitä, että selvisin hengissä, ja se kantoi minua surun yli. Myös elossa olevat lapseni auttoivat jaksamaan eteenpäin.

Seuraavan vuoden ajan Kjelin oli mukana Käpy ry:n sivuilta löytämässään vertaistukiryhmässä. Etäyhteyksien välityksellä kokoontuneessa ryhmässä oli neljätoista äitiä, jotka olivat menettäneet lapsen samoihin aikoihin.

– Sain ryhmästä tosi paljon voimaa. Se oli tiivis joukko, jossa tuimme toisiamme.

Raskaat kokemukset ovat synnyttäneet Heidi Kjelinissä uudenlaista vahvuutta ja rohkeutta.

Raskaat kokemukset ovat synnyttäneet Heidi Kjelinissä uudenlaista vahvuutta ja rohkeutta.

Käsi kädessä surun kanssa

Äitien vertaisryhmän jälkeen Heidi Kjelin on jatkanut Käpy ry:n vertaistukihenkilönä. Hän on myös ilmoittautunut seurakunnan vapaaehtoiseksi, joka osallistuu hautajaisissa arkun kantamiseen, mikäli vainajan saattoväestä ei löydy riittävästi kantajia.

– Tuntuu luontevalta kulkea käsi kädessä surun kanssa. Tämä on ollut minulle vahva selviytymiskokemus. Kuolema ei enää pelota minua.

Raskaat kokemukset ovat synnyttäneet Kjelinissä vahvuutta ja rohkeutta. Hän ei enää jännitä vieraita ihmisiä, vaan tarttuu tilaisuuksiin ja sanoo aikaisempaa useammin uusille asioille kyllä.

Vertaistuen ja keskusteluavun ohella Kjeliniä ovat auttaneet päivittäinen kosketus luontoon ja kirjoittaminen. Kjelin ja samaan Käpy ry:n koulutukseen osallistunut tukihenkilö jakavat toisilleen raadollisia, syvälle luotaavia tekstejä, joita he kutsuvat surukylvyiksi.

Yksinkertaisimmillaan selviytyminen on ollut pysähtymistä ja hengittämistä.

– Istun usein kivellä ja kuuntelen lehtien huminaa. Pysähdyn, hengitän, olen vain siinä hetken aikaa. Joskus polun avautumista täytyy ­odottaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: