Jean Sibelius tarttui keskellä intensiivistä elämänvaihetta haasteeseen: hän sävelsi melodian Kallion kirkon kelloille. Kellot soittavat melodiaa vielä nykyäänkin kello 12 ja 18.
”Sibeliuksen soitetuin sävellys” kajahtaa Kallion kirkon tornista kahdesti päivässä – harmistunut Jean Sibelius ei kuitenkaan saapunut kirkon vihkiäisiin
Kansallissäveltäjämme oli kiinnostunut kirkonkelloista, mutta erityislaatuinen työprojekti tuotti hänelle monta pettymystä.
Joka päivä kello 12 ja kello 18 Kallion kirkon kellot soittavat Jean Sibeliuksen säveltämää melodiaa. Mutta miten kansallissäveltäjämme päätyi tarttumaan näin erikoiseen sävellystyöhön? Tätä asiaa valottavat muun muassa Sakari Ylivuoren teos Sibeliuksen lampaanviulu: tarinoita sävelten takaa (Atena 2015) sekä Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät kirjeet, jotka kaivettiin hiljattain esiin osana laajempaa arkistomateriaalien digitointiprosessia.
Kirjeistä kaksi on itsensä Jean Sibeliuksen kirjoittamaa ja osoitettu Kallion kirkon rakennustoimikunnalle vuonna 1911. Arkistossa on myös säveltäjä Oskar Merikannon ja säveltäjä, kuoronjohtaja Heikki Klemetin lausunto Kallion kirkon kellolaitteesta elokuulta 1912 sekä samaisen kaksikon lausunto Kallion kirkon kellolaitteeseen tilatusta uudesta kellosta helmikuulta 1913.
Kallion kirkkoa rakennettiin 1908–1912. Rakennustoimikunta päätti, että kirkon torniin tilataan Saksasta pronssiset kellot. Kuva: Museovirasto / Finna.
Kuuntele, kuinka Kallion kirkon kellot soittavat Sibeliuksen säveltämää melodiaa.
Alkuperäinen ajatus oli, että kellot soittaisivat sinfoniaa
1800–1900-lukujen taitteessa Helsinki kasvoi niin nopeasti, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet sunnuntaiaamuna jumalanpalvelukseen. Vuonna 1901 Sörnäisten seurakunnan edustajat jättivät kirkkoneuvostolle anomuksen uuden kirkon rakentamisesta.
Hankkeen edetessä rakennustoimikunta päätti tilata kirkon torniin seitsemän pronssista kelloa saksalaiselta kellotehtaalta ja kelloja soittavan koneiston toiselta tehtaalta. Kolmannelta tehtaalta tilattiin sähkökello, jonka avulla kellot saataisiin soimaan aina puolen päivän aikaan ja iltakuudelta. Uruista ja kelloista vastaaviksi asiantuntijoiksi pyydettiin Jean Sibelius, Oskar Merikanto ja säveltäjänä ja musiikkitieteilijänä tunnettu Ilmari Krohn, josta sittemmin tuli myös Kallion kirkon ensimmäinen urkuri.
Kansalliskirjastossa työskentelevä musiikin tohtori, Sibeliuksen koottujen teosten päätoimittaja Timo Virtanen on Suomen tunnetuimpia Sibelius-tutkijoita. Hän ei ole varma siitä, kuka ensimmäisenä keksi pyytää juuri Sibeliusta säveltämään kirkonkelloilla soitettavan melodian, asiantuntijaryhmässä kun oli kaksi muutakin ansioitunutta säveltäjää.
– Myös Merikanto tai Krohn olisi tietysti voinut olla luonteva valinta. Merikanto oli tuottelias säveltäjä ja ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan Johanneksen kirkon urkuri, ja Krohn myös akateemisesti ansioitunut ja niin ikään kokenut kirkkomuusikko, Virtanen pohtii.
Se tiedetään, että Sibelius oli kiinnostunut kirkonkelloista ja niiden soittamista melodioista.
– Tällaisia tietoja on ainakin vuodesta 1901 lähtien. Tuolloin Sibelius oli matkalla Italiassa ja kirjoitti muistiin kuulemansa kellosävelmän.
Sävellystyö oli varmasti Sibeliukselle poikkeuksellinen ja haastavakin. Rakennustoimikunnalle kirjoitetusta kirjeestä käy ilmi, että Sibeliuksella oli useita vaihtoehtoja sille, millaista sävelmää kellot voisivat soittaa.
– Seurakuntien arkistossa olevasta kirjeestä näkee mielenkiintoisesti sen, että Sibelius kaavaili aluksi kellosävelmäksi teemaa toisen sinfoniansa viimeisestä osasta. Jossakin vaiheessa hän sitten kuitenkin päätti säveltää kirkonkelloille tuoreen sävellyksen.
Ote Jean Sibeliuksen kirjeestä rakennustoimikunnalle. Kuva: Helsingin seurakuntayhtymän arkisto.
Tietokatkoksia ja vireongelmia
Kun kellot sitten saatiin paikoilleen vuonna 1912, Heikki Klemetti ja Oskar Merikanto kuulostelivat kellojen sointia eri puolilla Kalliota. Lopputulos oli pettymys: vain neljä kelloa seitsemästä soi puhtaasti. Myös Sibelius kävi kuuntelemassa kellojen soittoa ja kertoi päiväkirjassaan olevansa hieman pettynyt lopputulokseen.
Yksi kelloista lähetettiin Saksaan uudelleenvalettavaksi. Kun sen tilalle tullut kello oli saatu paikalleen, Klemetti ja Merikanto tarkastelivat jälleen sen soiton puhtautta. Vieläkään he eivät olleet täysin tyytyväisiä, mutta kello sai jäädä. Sibelius puolestaan päätti muokata säveltämäänsä melodiaa.
Kun Lars Sonckin suunnittelema kirkko vihittiin juhlamenoin käyttöön 1. syyskuuta 1912, Sibeliusta ei nähty kirkonpenkissä. Säveltäjä koki, että kellofirman edustaja oli loukannut häntä syvästi yhdessä kelloihin liittyneessä kokouksessa. Päiväkirjassaan Sibelius ei avaa syytä tarkemmin, mutta kirjoittaa, että ”saavat nähdä, ketä ovat pistäneet”.
Pettymykset ja epäonniset sattumat eivät päättyneet tähän. Kirkkoherra Julius Engström oli inspiroinut Sibeliuksen sävellyksestä ja psalmista 100 ja laatinut näiden pohjalta tekstin, joka laulettiin yhteislauluna vihkiäisissä. Jostakin syystä sekä Helsingin Sanomat että Huvudstadsbladet kuitenkin kirjoittivat, että varsinaisen kellomelodian oli säveltänyt Heikki Klemetti.
Sekaannus harmitti Sibeliusta ja hän päätti ryhtyä toimeen, jotta saisi melodian julkaistua omissa nimissään. Hän laati kellomediasta sovitukset pianolle ja sekakuorolle. Kuoroversiota varten tarvittiin myös sanat. Koska Sibelius ei tiennyt, että kirkkoherra oli jo kirjoittanut sellaiset, hän pyysi tehtävään Heikki Klemettiä.
Tietokatkosten sarja jatkui tämän jälkeenkin. Kallion kirkon urkuri Krohn ei tiennyt Sibeliuksen kuorosovituksesta, joten hän teki sellaisen itse. Kuorosovituksesta on näin ollen julkaistu kaksi erilaista versiota, kaksilla eri sanoilla.
Yksi kelloista palautettiin Saksaan ja tilalle saatiin uusi kello vuonna 1913. Oskar Merikanto ja Heikki Klemetti tarkistivat, soiko kello nyt puhtaammin. Ges-kellon ääni oli yhä hieman matala, mutta se sai jäädä. Kuva: Helsingin seurakuntayhtymän arkisto.
Keskellä intensiivistä elämänvaihetta
Timo Virtasen mukaan Jean Sibeliuksen tunteenpurkaukset eivät olleet mitenkään tavattomia. Säveltäjämestarin tunteiden ailahtelut välittyvät hänen päiväkirjoistaan.
Kun Kallion kirkko vuonna 1912 vihittiin käyttöön, Jean Sibelius oli 46-vuotias ja eli intensiivistä elämänvaihetta sekä työssään että perheen kesken Järvenpään Ainolassa. Perheen kuudes tytär oli syntynyt vuonna 1911, samana vuonna oli valmistunut myös neljäs sinfonia. Mielessä oli monenlaisia sävellysprojekteja, oopperaa ja varmasti jo viides sinfoniakin.
– Hän oli tuossa vaiheessa jo maailmankuulu säveltäjä. Neljättä sinfoniaa esitettiin ulkomailla, mutta se sai varauksellisen vastaanoton ja onkin tietysti aika hätkähdyttävä teos. Sibelius ei voinut olla mitenkään varma siitä, että hänen teoksensa otetaan aina avosylin vastaan.
Kun Kallion kirkko vihittiin käyttöön syyskuussa 1912, Jean Sibelius oli 47-vuotias ja jo maailmankuulu säveltäjä. Kuva on julkaistu samana vuonna. Kuva: Paul Heckscher / Sibelius-museon arkisto.
Kelloprojektin puuhamiehet vaikuttivat monipuolisesti musiikin saralla
Kallion kirkon kelloihin liittyy suomalaisen musiikin historian kannalta siis varsin ansioitunut nelikko – Sibelius, Merikanto, Klemetti ja Krohn – joiden nimet kytkeytyvät myös toisiinsa. Klemetti työskenteli kuoronjohtajana useiden Sibeliuksen teosten parissa ja Krohn sai Sibeliukselta vinkkejä orkesterin käsittelyyn sävellyksissään.
– Näiden herrojen välillä ei vaikuta olleen minkäänlaista kilpailuasetelmaa. Kukin oli omalla tavallaan erikoistunut, Timo Virtanen luonnehtii.
Osa ihmisistä saattaa muistaa Sibeliuksen ja Merikannon myös Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Symposion, jossa herrat nuokkuvat ravintolan pöydässä. Mitä heidän väleistään tiedetään?
– Merikanto suhtautui Sibeliukseen erittäin kunnioittavasti. Hän oli myös kriitikko, joka kirjoitti sanomalehtiin arvioita konserteista ja kantaesityksistä, ja hänen kirjoituksensa Sibeliuksen musiikista olivat poikkeuksetta ylistäviä Kullervosta alkaen. Hän oli yksi niistä harvoista, jotka olivat varauksettoman ymmärtäväisiä Sibeliuksen uutuuksillekin.
Symposion on Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1894. Siinä näkyvät herrat ovat vasemmalta lukien Akseli Gallen-Kallela eli tuolloin Axel Gallén, Oskar Merikanto, Robert Kajanus ja Jean Sibelius.
Virtasen mukaan Kallion kirkon yksinkertainen kellosävelmä vastaa hyvin yleisiä käsityksiä siitä, mitä kirkonkellojen soittama melodia voi olla. Jos Sibeliuksen alkuperäinen ajatus toisen sinfonian teemasta olisi toteutunut, helsinkiläiset varmasti kiinnittäisivät kellojen soittoon nykyistä enemmän huomiota.
Omalle sävellykselleen Sibelius vaikuttaa ennustaneen pitkää ikää. Päiväkirjaansa hän kirjoitti hieman ennen kirkon vihkiäisiä ”Måtte den står för seckler! Ett klockornas amen!” (Seisköön se vuosisatoja! Kellojen amen!)
Kuuntele, kuinka Kallion kirkon kellot soittavat Sibeliuksen säveltämää melodiaa.
Lähteitä:
Sakari Ylivuori: Sibeliuksen lampaanviulu: tarinoita sävelten takaa (Atena 2015)
Helsingin Sörnäisten suomalainen seurakunta, vuosikertomus 1906–1931.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Tämä kierros oli kokemus, jota en edes tiennyt tarvitsevani”– Kallion kirkon tornikierrokset ovat hurmanneet ihmisiä
Hyvä elämäKallion kirkon torni on ollut avoinna yleisölle toukokuusta saakka. Tornikierrokset ovat olleet kesän aikana erittäin suosittuja, ja yleisö on jopa toivonut, että kierroksia lisättäisiin.
