”Täällä papin tehtävä on julistaa syntejä anteeksi” – kaltereiden taakse joutuminen voi joskus jopa pelastaa hengen, kertoo vankilapappi Tuomas Pitkänen
Vangit asettavat usein liian suuret vaatimukset uskossa olemiselle. Uskon pitäisi olla voimavara, ei vaatimus, sillä synnitöntä ihmistä ei ole, sanoo vankilapappi Tuomas Pitkänen.
Kun Vantaan vankilan ovi kolahtaa vankilapappi Tuomas Pitkäsen selän takana, hän jättää taakseen asiat ja ihmiset, joita hän on päivän aikana kohdannut. Se, että osaa rajata omassa päässään työn ja vapaa-ajan, auttaa jaksamaan.
– Jostain syystä mieleni on sillä tavoin rakennettu, että asiat jäävät tänne. Olen täällä koko persoonallani läsnä ihmisille, joita tapaan. Olennaista on, että ymmärrän sen, että minä olen minä, ja hän on hän. Ja että lopulta itse kukin on vastuussa itsestään. En kanna ihmisiä täältä mukanani, paitsi rukouksessa, Pitkänen sanoo.
Ilman tuota ominaisuutta Pitkänen, 42, ei ehkä olisikaan vankilapappi, jonka päätyö on raskaitakin rikoksia tehneiden vankien sielunhoito. Pappisura ei ollut hänen mielessään edes silloin, kun hän lähti lukemaan teologiaa.
– Vaikka nykyään eläkeläinen isäni olikin kirkkoherra, en aikonut papiksi. Ajattelin, että olen liian kapinallinen tai radikaali. Pappi minusta silti tuli. Toimin pitkään pappina Helsingin Mikaelin seurakunnassa. Vuodenvaihteessa 2018–2019 olin välillä viransijaisena Helsingin vankilassa, Pitkänen kertoo.
Pitkästä kiehtoo ihmismieli
Helsingin vankilan vakituinen pappi sanoi Tuomas Pitkäselle, että tämä kyllä nopeasti huomaa, onko hänestä tähän työhön. Nyt hän on ollut Vantaalla pappina viime syksystä alkaen, ensin virkaa tekevänä ja maaliskuusta alkaen viranhaltijana. Pitkäsen mielestä mikään ei ole mielenkiintoisempaa kuin ihmisen mieli ja vankilassa mielet ovat monimutkaisia.
185-paikkainen Vantaan vankila poikkeaa Helsingin vankilasta monella tavalla. Se on nimittäin tutkintavankila, jossa vangit odottavat mahdollista tuomiotaan. Vankien vaihtuvuus on suurta, vaikka vaikeissa tapauksissa tutkinta saattaa kestää pitkään.
– Täällä on myös enemmän ulkomaalaisia kuin missään muussa vankilassa, ja erilaisia kulttuureita. Aiemmassa työssäni loin yhteyksiä Mellunmäen moskeijaan, mistä on paljon hyötyä, kun juttelen muslimien kanssa, Pitkänen kertoo.
Vankilapapin työ perustuu uskonnonvapauslakiin. Pappi toimii aina vangin ehdoilla hänen vakaumustaan kunnioittaen. Vankilassa käy eri kirkkokuntien väkeä, imaami sekä usein pääkaupunkiseudun luterilaisten seurakuntien diakoniatyöntekijöitä. Vankilapapin tehtävä on koordinoida näitä vierailuja.
– Toivoisin luterilaisen kirkon paikallisseurakunnilta vielä nykyistä aktiivisempaa otetta siinä, että kun ihminen vapautuu vankilasta, hänestä otettaisiin koppi. Pyrimme ehkäisemään rikosten uusimista ja tässä on olennaista, että vangille löytyy hänen halutessaan yhteisö, joka ottaa hänet vastaan. Muuten kun vanki vapautuu vaikkapa Sörnäisten vankilasta, siitä on lyhyt matka Kurviin ja entisille poluille, Pitkänen sanoo.
Pappi on vankien sielunhoitaja
Kun tavallisessa vankilassa vanki tietää tuomionsa pituuden, tutkintavankilassa hän elää tuomion odotuksessa, mikä on monelle hyvin stressaavaa.
– Se on tosi ahdistavaa. Jos jokin rukous on tässä tilanteessa tärkeä, se on rukous, jossa ihminen pyytää, että oppisi erottamaan toisistaan ne asiat, joihin pystyy vaikuttamaan niistä, joihin ei pysty, Tuomas Pitkänen sanoo.
Papin työpari vankilassa on psykologi, jota pappi tarvittaessa sijaistaa. Monista asioista, kuten vaikkapa perhesuhteista tai päihteidenkäytöstä, voi puhua kumman kanssa vain.
Jokainen kuitenkin tietää, että olen Jumalan mies.
Papissa erityistä on hengellinen ulottuvuus, hän on vankien sielunhoitaja.
– Itse en kovin paljon puhu Jumalasta, jos vanki ei ensin puhu Jumalasta minulle. Joskus saatan sanoa, että Jeesuksella oli tällainen ajatus tästä asiasta. Jokainen kuitenkin tietää, että olen Jumalan mies. Jumala on tapaamisissa läsnä, joskus sanattomalla tavalla, vaikka kumpikaan ei asiaa sanoittaisi, Pitkänen sanoo.
Vankilapapin tapaaminen on usein ainoa paikka, jossa voi hellittää roolistaan ja laskea kulisseja sekä olla oma, usein herkkä, itsensä.
– Kun tätä ennen hain vankilapapiksi Riihimäelle, minulta kysyttiin, mikä on sinun teologiasi. Vastasin, että ei kovin erikoinen. Ajattelen nimittäin niin, että vankilassa käsitellään syyllisyyttä ja papin tehtävä on julistaa syntejä anteeksi.
Uskon pitäisi olla voimavara, ei vaatimus
Tutkintavankilassa syyllisyyskysymyksiin liittyy se, että vankeja ei ole vielä tuomittu ja lain edessä ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Osa vangeista tuntee katumusta teoistaan, osa ei. Myös häpeästä puhutaan paljon.
Pitkäsen mukaan sekä syyllisyyttä että häpeää voidaan tuntea myös asioista, joista ei pitäisi, ja olla tuntematta niistä, joista pitäisi.
– Olen toiselle ihmiselle peili. Keskustelu voi auttaa löytämään uusia näkökulmia asioihin, Pitkänen kuvaa ja lisää, että rippisalaisuus on ehdoton.
Onko vankilaan joutuminen elämän tarkoituksen kyselyn ja jopa hengellisen etsinnän paikka?
– Hyvinkin monelle vankila merkitsee juuri tätä. Se voi merkitä myös pitkän päihdekierteen katkeamista. Kun monin tavoin kierteessä oleva ihminen päätyy välillä vankilaan, se voi jopa pelastaa hengen.
Pitkäsen mukaan vankilassa löydetyn uskon ongelma on usein ehdottomuus.
– Moni vanki ajattelee, että uskovaisen pitää elää täysin synnitöntä elämää. Se on ihmiselle liian raskas vaatimus, johon kukaan meistä ei kykene. Jos sitten tältä tieltä lipsahtaa, alamäki voi viedä suoraan pohjalle.
– Itse yritän johdattaa tielle, jossa usko on voimavara, ei vaatimus.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vantaan seurakuntien perheneuvojat tarjoavat tukea vankilasta vapautuville naisille – myös vankilasta pääsy voi olla kriisi ihmissuhteelle
AjankohtaistaPerheneuvonnan asiakkaina vangit ovat uusi ryhmä. Heidän kanssaan käsiteltävät teemat voivat silti olla ihan samoja kuin muidenkin kanssa.