Nette Kiviranta on 24-vuotias espoolainen, joka osallistuu ensimmäisiin paralympialaisiinsa Italiassa maaliskuussa. Hänen kilpailupäivänsä ovat 12.3. ja 14.3. Kiviranta kilpailee istumaluokassa LW11. ”Istumakelkassa on vähän vastaavalainen ilmajousi kuin motocross-pyörissä.” Kuva Mathias Mandl.
”Toivon, että ymmärretään paralympialaisiin osallistuvien olevan yhtä lailla urheilijoita kuin olympialaisiinkin osallistuvien” – alppihiihtäjä Nette Kiviranta lähtee kisoihin haastajan roolissa ja toivoo palkintoa kovasta työstä
Espoolainen alppihiihtäjä Nette Kiviranta osallistuu maaliskuussa ensimmäisiin paralympialaisiinsa.
Alppihiihtäjä, paraurheilija Nette Kiviranta, olet harjoittelemassa Itävallassa ennen siirtymistäsi Italiaan Milano-Cortinan talviparalympialaisiin. Millaisia päiviä urheilijan elämässä viimeiset päivät ennen arvokilpailuja ovat?
– Nämä ovat ensimmäiset isot arvokilpailut minulle, vaikka MM-kilpailuissa olenkin ollut. Minua on varoitettu siitä, että nyt on kyseessä isommat karkelot ja siellä on enemmän hässäkkää. Paikan päällä on myös mediaa, mitä en ole kokenut aikaisemmin ja jos kierrosten välissä pyydetään haastatteluun, niin onhan se uusi kokemus.
– Totta kai odotukset itselläkin on kovat, kun olen odottanut paralympialaisiin pääsyä niin pitkään. Elämäntyylini on go with the flow, päivä kerrallaan ja sellaiset negatiiviset jännitysajatukset olen saanut pidettyä pois. Kun näihin arvokisoihin on mahdollisuus osallistua vain kerran neljässä vuodessa, se tuo tietynlaista jännitystä ja halua onnistua.
– Aika moni on viime päivinä harmitellut olympialaisten loppumista. Olen muistutellut ihmisiä, että hei, älkää unohtako, paralympialaiset tulee seuraavaksi. Yleensä minunkin kisoja voi seurata vain livetulospalvelusta, mutta nyt on kiva, että laskuja voi katsoa tv:stäkin.
Miten rauhoitat mieltäsi isoihin arvokilpailuihin liittyvässä hälinässä?
– Nuorempana ennen halvaantumista FIS-kilpailuja kiertäessäni en juurikaan jännittänyt. Koen, että vasta paraurheilu toi minulle kilpailutilanteisiin jännitystä ja luulen, että se tuli silloin uusien asioiden kautta. Tällä kaudella on ollut ilo huomata, että en ole jännittänyt enää starteissa.
– Kisapäivän aamuna pyrin laskemaan monta vapaalaskua lämmittelyradalla, jossa haen tuntumaa ja luottoa sukseen ja tekemiseeni. Sitä kautta pääsen flow-tilaan. Cortina on onneksi tuttu paikka, olen laskenut siellä monta kisaa ja pidän rinteestä. Olosuhteistahan ei voi tietää etukäteen, mutta se on asia, johon en pysty vaikuttamaan. Toivon, että rinne ei olisi umpijäässä. Lasken paljon lämmittelylaskuja ja pyrin hakemaan tuntuman kulloisenkin päivän olosuhteeseen.
– Olen saanut myös uudet sukset tälle kaudelle ja päässyt niiden kanssa hyvin sinuiksi.
Yksilölajeissakin urheilijan lisäksi työtä tekevät myös muut ihmiset. Keitä kuuluu sinun joukkueeseesi?
– Suurin merkitys minun urheilemiseeni on perheelläni ja erityisesti isälläni, joka tekee rankkoja 10–12 tunnin päiviä avustajan ja valmentajan roolissa, kun harjoittelen. Hän kantaa ensin sukset ja kelkat rinteeseen, sen jälkeen lähtee kepit olalla laittamaan radan pystyyn ja alhaalla vielä huoltaa sukset sekä kuljettaa minua ympäriinsä. Tällä kaudella siskoni on ollut jonkin verran treenikaverina, mikä on ollut tosi kivaa – ja äiti auttaa monissa, monissa asioissa. Alppihiihto on ollut pienestä pitäen koko perheen harrastus, jossa matkan varrella tavoitteet ovat muuttuneet korkeammiksi.
– Lisäksi seurani GrIFK Alpinen valmentaja Mikko Heiskanen auttaa paljon lajiteknisissä asioissa usein etäyhteyksien kautta ja välillä leireillä paikan päällä ja tulee nyt myös kisoihin mukaan. Näissä kisoissa taustatukea on tavallista enemmän, kun mukaan tulee paralympiakomitean kautta joukkueenjohtaja, lääkäri, fysioterapeutti ja psyykkinen valmentaja.
Urheilijan isä Petri Kiviranta kantoi radan merkkauskeppejä Itävallan Hinterreitissa 27. helmikuuta. Kuva Nette Kivirannan kotialbumi.
Millainen hetki harjoittelussa tai kilpailussa saa sinut tuntemaan, että kaikki sinun tekemäsi kova työ on ollut sen arvoista?
– Oi, ihana kysymys! Mä varmaan vähän haen sitä voimakkainta tunnetta siitä, että nyt on oikeasti kova työ palkittu ja toivon todellakin, että se paralympialaisissa tulee. Lähden kisoihin haastajan roolissa, mutta lähden myös tavoittelemaan mitalia.
– Viime aikoina moni on tullut sanomaan minulle, että en ole koskaan nähnyt sinun laskevan noin hyvin. Toivon, että treeneissä tehty alkaa näkyä myös kilpailun puolella. Harjoituksissa radalla on joskus vaikea kohta, jossa vauhti yleensä hyytyy. Kun siitä pääsee sujuvasti läpi ja saa vielä kellosta sekunteja pois, se tuo onnistumisen tunnetta ja lisämotivaatiota. Kyllä parhaat hetket tulee rinteestä, kun virheet jäävät minimiin.
Liittyykö rukous tai hengellisyys kokemaasi tai tekemiseesi urheilussa?
– Minulla ei ole mitään tiettyjä tai samana toistuvia rituaaleja tai uskomuksia ennen startteja. Monella kilpailijalla on. Jonkun pitää saada aina sama aamupala, jonkun on saatava startissa aina lunta niskaan, toista pitää läimäyttää selkään ennen lähtöä.
– Olen nähnyt, että moni urheilija tekee ristinmerkkejä, mutta itselläni ei ole niin vahvaa sidosta. Kuulun kyllä kirkkoon, ja näen, että se on osa meidän kulttuuria, johon on kasvatettu ja varmasti sieltä jonkinlainen arvopohja tulee. Kävin aikanaan urheilurippikoulunkin Kuortaneella. Joulun alla menen mielelläni kirkkoon laulamaan Kauneimpia joululauluja, kuten moni muukin. Tapa muistuttaa perusarvoista ja siitä, että kirkossa voi myös rauhoittua.
Alppihiihtäjä, paraurheilija Nette Kiviranta on muistutellut olympialaisten loppumista harmitelleille ihmisille, että paralympialaiset alkavat ihan pian ja että siellä näkee kovasti töitä tehneiden urheilijoiden huimia kisakamppailuita. Kiviranta halvaantui autokolarissa vuonna 2018. Kuva Roni Rekomaa.
Mitä toivoisit ihmisten ymmärtävän paremmin paraurheilusta ja paralympialaisista?
– Ennen kaikkea toivon, oli kyse urheilijasta tai kenestä tahansa, jolla on jokin vamma, että hänet osataan kohdata ihmisenä katsoen silmiin, eikä paperia tai apuvälinettä tuijottaen. Toivoisin, että ymmärrettäisiin paralympialaisiin osallistuvien olevan yhtä lailla urheilijoita kuin olympialaisiinkin osallistuvien. He tekevät ihan valtavasti työtä urheilun takia, antavat kaikkensa, ja sama pätee muussakin elämässä.
– Tiedän lentokoneturmassa palaneen, joka laskee raajapuutteidensa kanssa. Olen kuullut onnettomuudesta, jossa tiputtiin humaltuneena sillalta alas. On kolaria moottoripyörällä ja ilotulitusraketin viemiä sormia ja syntymästään saakka vammaisia.
– He kaikki tekevät ihan yhtä lailla töitä kuin vammaton urheilija. Valitettavasti vain rahallinen tuki ja näkyvyys on pienempää. Nostan itse hattua monelle, monelle heistä. Onhan se nyt siistiä, että miesten para-alppihiihdossa syöksylaskuun osallistujat vetää yli 100 km/h istuen ihan samaa rinnettä alas Cortinassa kuin naiset olympialaisissa!
Millainen Nette olet silloin, kun et ole urheilija? Mikä sinussa on säilynyt samana läpi vuosien?
– Tähän vastaus olisi kiinnostavaa kuulla läheisiltä, poikaystävänkin kanssa ehdittiin seurustella jo ennen loukkaantumistani ja palattiin yhteen myöhemmin. Minulle on monta kertaa sanottu, että olen se ihan sama Nette kuin ennenkin. Olen aina elänyt minuuttiaikataululla kalenterin täyteen tunkien. Välillä meinaan vaan unohtaa, että nyt aikatauluihin olisi varattava enemmän aikaa. Varsinkin talvella Suomessa tulee haasteita, kun pyörätuoli jää loskaan jumiin, enkä pääsekään ilman apua liikkeelle. Elän opiskelijaelämää ja totta kai joskus harmittaa, kun muut menevät vaikka opiskelijatapahtumaan, enkä pääse mukaan.
– Tavoitteellisuus ja halu pitää omasta hyvinvoinnista huolta on aina ollut osa minua. Kun moni opiskelukaveri Hankenilla alkoi hakea kesätöitä, minäkin päätin hakea ja olen saanut tehdä työtäni pankissa urheilun ja opiskelujen ohessa. Työssä tykkään analysoida ja ratkoa ongelmia. Nyt olen ollut pitkään reissussa, mutta kotona tykkään laittaa ruokaa ja leipoa. Ja pitkät päiväunet on ihan parasta. Pyrin elämään omaa elämääni sellaisena kuin haluan sen olevan ja millaista nuoren elämän pitäisi olla. Parhaillaan on menossa remonttiprojekti, ja tällä hetkellä unelmoin siitä, että pääsen pian muuttamaan vanhempien luota omaan kotiin.
Talviparalympialaiset kilpaillaan 6.–15.3.
Vuoden 2026 talviparalympialaiset järjestetään 6.–15. maaliskuuta Italiassa Milanon ja Cortina d'Ampezzon alueella.
Suomea kilpailuissa edustaa neljä urheilijaa ja yksi opashiihtäjä.
Appihiihdossa kilpailevat Maiju Laurila (14.3.) ja Nette Kiviranta (12.3. ja 14.3.) kilpailevat alppihiihdossa, Matti Sairanen (14.3.) kilpailee lumilautailussa ja Inkki Inola (10.3.,11.3. ja 15.3.) kilpailee maastohiihdossa opashiihtäjänsä Reetu Inkilän (10.3.,11.3. ja 15.3.) kanssa. Joukkueenjohtajana toimii Kimmo Mustonen.
Nette Kiviranta harjoitteli Itävallan Hinterreitissa helmikuun viimeisellä viikolla. Kuva Nette Kivirannan kotialbumi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Olympiakomitea päätti luopua käytännöstä, jossa kisapappi on joukkueen yleisjohdon mukana automaattisesti – ”Se että mukana on vain yhden uskonnon pappi ei ehkä ole nykyaikaa”, sanoo huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen
AjankohtaistaKansainvälinen olympiakomitea toivoo, että joukkueilla olisi nykyään urheilijoiden hyvinvointia tukevat henkilöt.
