null ”Usko ei milloinkaan saisi keskittyä vain siihen, mitä minä haluan”, sanoo islamintutkija Mona Siddiqui

Pakistanissa syntynyt Mona Siddiqui, 59, on Isossa-Britanniassa suosittu kommentaattori, joka toimii myös Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n uskontoja koskevan neuvoa-antavan komitean puheenjohtajana.

Pakistanissa syntynyt Mona Siddiqui, 59, on Isossa-Britanniassa suosittu kommentaattori, joka toimii myös Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n uskontoja koskevan neuvoa-antavan komitean puheenjohtajana.

”Usko ei milloinkaan saisi keskittyä vain siihen, mitä minä haluan”, sanoo islamintutkija Mona Siddiqui

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin Jane ja Aatos Erkko -professorina uusinta kirjaansa valmisteleva Mona Siddiqui pitää suomalaisten koululaisten joulu- ja pääsiäiskirkkoja hyvänä asiana.

– Oletteko tulossa tapamaan Monaa? kysyy Mona Siddiqui.

Professori Siddiqui laskeutuu kiviportaita alas Fabianinkadulla Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin rappukäytävässä. Tutkijakollegium on humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen keskittynyt yksikkö.

Siddiqui on viime elokuusta alusta toiminut Jane ja Aatos Erkko -professorina. Pesti kestää vuoden.

Sen aikana Siddiqui työstää uusinta kirjaansa Faith and Fidelity in Islamic Thought. Häneltä on ilmestynyt myös suomeksi yksi teos, Kuinka Koraania luetaan (Like 2007).

Kristittyjen ja muslimien välisen teologisen ja moraalifilosofisen vuoropuhelun lisäksi Siddiquin tutkimusalaa on islamilainen oikeustiede, fiqh. Uskonnollisen lain ja etiikan suhteen tutkiminen on aiheena sikäli omakohtainen, että Siddiqui on muslimi.

Muukalaiselle on osoitettava vieraanvaraisuutta ja tarjottava suojaa, ruokaa ja vettä, tai muuten hän on vaarassa kuolla.

Akateemisten islamintutkijoiden keskuudessa Siddiqui on maailmalla todella iso nimi. Kun Isossa-Britanniassa vuonna 2016 kohistiin sharia-tuomioistuimista, joiden epäiltiin hyväksyneen maan lainsäädännön vastaisesti jopa pakkoavioliittoja, hallitus asetti riippumattoman komitean tutkimaan asiaa. Tuota komiteaa johti juuri Mona Siddiqui, Edinburghin yliopiston uskontojen välisten suhteiden professori ja Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsen eli OBE.

Haastattelua jouduttiin eri syistä siirtämään lukuisia kertoja, mutta siinä Siddiqui nyt laskeutuu alas portaita.

– Minä olen Mona, hän esittäytyy.

Tässä haastattelussa on yksi iso teema: uskonnon suhde politiikkaan. Vaikuttaa siltä, että joka puolella maailmaa politiikka on uskonnollistunut tai uskonto politisoitunut, ihan kuinka päin vain. Tämä näkyy vaikkapa Iranin hallinnossa, amerikkalaisten valkoisten kristittyjen nationalismissa tai Venäjän ortodoksikirkon Kremlin-suhteissa.

– Intian piti olla maailman suurin demokratia, mutta valtaan onkin noussut uskontoon vetoava hindulainen nationalismi, joka jakaa väestöä, Siddiqui lisää.

Alkutilanne on usein vilpitön, sillä uskonnoille on hyvin ominaista korostaa lähimmäisenrakkautta ja sosiaalista vastuuta eli etiikkaa. Yhdenkään maailmanuskonnon jäsenet eivät elä eristyksissä muista ihmisistä, vaan usko eletään todeksi siinä, miten lähimmäinen kohdataan. Siksi kirkot keräävät kolehteja ja moskeijat zakat-almuja.

Islamintutkija Mona Siddiquin mielestä ranskalaisessa uskonnon ja julkisen vallan erottavassa laïcité-periaatteessa on enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Islamintutkija Mona Siddiquin mielestä ranskalaisessa uskonnon ja julkisen vallan erottavassa laïcité-periaatteessa on enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Joudumme aina moraalisen valinnan eteen kohdatessamme toisen ihminen

On järkevää aloittaa haastattelu tuhansien vuosien takaa Lähi-idän aavikoilta.

– Kuivissa olosuhteissa ihmisyhteisöjen henkiinjäämisen elinehdoksi tulee vieraanvaraisuus. Muukalaiselle on osoitettava vieraanvaraisuutta ja tarjottava suojaa, ruokaa ja vettä, tai muuten hän on vaarassa kuolla, Mona Siddiqui sanoo.

Vieraanvaraisuus toimii kuin vakuutusturva. Siddiquin mielestä tästä lähtötilanteesta johtuen eri uskontoihin on upotettu käsky rakastaa lähimmäistä.

– Olennainen kysymys on, kuka on lähimmäiseni. Tämä on erityisen polttava kysymys länsimaalaisille ihmisille, jotka usein eivät edes tunne naapuriaan tai saman kadun asukkaita, Siddiqui sanoo.

Englannissa lähimmäinen eli neighbour tarkoittaa myös arkisesti naapuria. Siddiquin suuri kysymys on, mitä siis tarkoittaa käsky rakastaa naapuria niin kuin itseä, jos ei tunneta edes saman rappukäytävän asukkaita.

Tarkoittaako uskonnonvapaus sitä, että voidaan uskonnonvapauden nimissä tehdä ja sanoa ihan mitä tahansa yksityisesti tai julkisesti? Tietenkään ei! 

– Kaikki asuinalueet rakentuvat aina paikallisesti. Olen sidottu aivan erityisesti omaan maahani sekä niihin ihmisiin, joiden kanssa elän eli sukuuni, perheeseeni ja ystäviini Skotlannissa. En voi olla moraalinen yksin, koska vasta sitten, kun edessäni on toinen ihminen, joudun ratkaisemaan, miten toimin suhteessa häneen. En myöskään jaa ihmisiä sen mukaan, ovatko he kristittyjä tai muslimeja, vaan heidät on kohdattava ihmisinä, jotka omalla tavallaan suuntaavat kohti Jumalaa, Siddiqui sanoo.

Maailmassa on pian lähes kaksi miljardia muslimia, jotka yhdessä muodostavat maailmanlaajan muslimien yhteisön umman. Siddiqui ei kuitenkaan identifioidu ensisijaisesti mihinkään abstraktiin yhteisöön.

– Olen kiinnostunut siitä, mitä syvästi eettiset käskyt tai teologiset ja filosofiset käsitteet voidaan kääntää tosielämää koskeviksi. Tällöin hyvän kansalaisen käsite on minulle se, mikä luo hyvän yhteisön, hän sanoo.

Lähdettiin aavikolta, mutta kun alettiin puhua kansalaisesta, tultiin jo yhteiskuntapolitiikkaan.

”Oikeus harjoittaa omaa uskontoa on ihmisoikeus, mutta sama ihmisoikeus tarkoittaa myös monimuotoisuuden tunnustamista ja uskonnottomien kunnioittamista”, sanoo Mona Siddiqui.

”Oikeus harjoittaa omaa uskontoa on ihmisoikeus, mutta sama ihmisoikeus tarkoittaa myös monimuotoisuuden tunnustamista ja uskonnottomien kunnioittamista”, sanoo Mona Siddiqui.

Moniarvoisuuden ratkaisuksi laïcité

Nyt kun päästiin puhumaan kansalaisista, niin pysytään tässä. Kussakin valtiossa väestö muodostaa uskonnollisia voimasuhteita. Yhteiskunnan joustavuutta osoittaa se, että ainakin tietyt valtauskonnon juhlapyhät ovat vapaapäiviä.

Mutta kuinka pitkälle yhteiskunnan olisi uskonnonvapauden nimissä joustettava? Voidaanko Suomessa järjestää koululaisten joulukirkkoja, tai pitäisikö muslimien saada ratkaista perintö- ja avioliittoasioita islamilaisissa sharia-tuomioistuimissa? Ja missä kohtaa vaakakuppi kallistuu toiseen päähän, valtionuskonnon suuntaan?

Mona Siddiquin mielestä koululaisten joulukirkko on täysin ok, mutta olennaista on käsittää, että ihmisten henkilökohtaisella vapaudella on aina rajat.

– Tarkoittaako uskonnonvapaus sitä, että voidaan uskonnonvapauden nimissä tehdä ja sanoa ihan mitä tahansa yksityisesti tai julkisesti? Tietenkään ei! Oikeus harjoittaa omaa uskontoa on ihmisoikeus, mutta sama ihmisoikeus tarkoittaa myös monimuotoisuuden tunnustamista ja uskonnottomien kunnioittamista, Siddiqui sanoo.

Hänen mukaansa nykymaailmassa täytyy hyväksyä lähtökohta, että juuri lisääntyneen maallistumisen seurauksena erilaiset julkiset instituutiot on erotettu uskonnollisesta vallasta.

Kun Charlie Hebdo julkaisee loukkaavia pilakuvia, moni kysyy, eikö länsimaalaisella ihmisellä ole enää mitään pyhää. 

– Uskonnollinen usko ei milloinkaan saisi keskittyä vain siihen, mitä minä haluan. Uskoon sisältyy olennaisesti muiden olemassaolon tunnustaminen. Uskonnonvapauden rajat tulevat siinä, kun lähestytään jonkun toisen vapautta harjoittaa hänen uskontoaan. Silloin arvot voivat törmätä, Siddiqui sanoo.

Nyt päästään siihen, mitä Siddiqui tarkoitti sanoessaan, että hyvän kansalaisen käsite on se, mikä rakentaa toimivaa yhteisöä. Hän tarkoittaa ranskalaista julkisen vallan ja uskonnon erottavaa niin sanottua laïcité-periaatetta.

– Monet kristityt ja muslimit vastustavat laïcitéa. Käsittääkseni ranskalaiset yrittävät vain sanoa, että jokainen voi pitää oman uskontonsa, mutta kun tullaan julkiseen tilaan, kuten valtionvirastoihin, ne ovat jaettuja julkisia tiloja, joissa on huomioitava, että täällä kaikki eivät jaa samaa uskoa kuin minä. Tällöin ranskalainen identiteetti tulee terävämmäksi kuin oma uskonnollinen identiteetti, Siddiqui sanoo.

– Toki voidaan kysyä, voiko ranskalainen identiteetti sitten olla muuta kuin vain yhdenlainen länsimaalainen identiteetti, hän sanoo.

Mona Siddiquin mielestä länsimaissa on uskonnollisesta ja etnisestä taustasta riippumaton ongelma, kun tietty nuorten vihaisten miesten ryhmä ei jaa eurooppalaisia arvoja. 

Mona Siddiquin mielestä länsimaissa on uskonnollisesta ja etnisestä taustasta riippumaton ongelma, kun tietty nuorten vihaisten miesten ryhmä ei jaa eurooppalaisia arvoja. 

Vapaudelle ei ole korvikkeita

Palataan vielä aavikolle, jossa lähimmäinen kohdataan ilman ismien ja dogmien filttereitä perustarpeiden äärellä. Tällöinkin lähimmäisen rakastaminen perustuu arvoihin. Mitkä siis ovat kaikkein tärkeimmät arvot, ja mihin ne perustuvat?

– Kysyn tätä joka vuosi opiskelijoiltani Edinburghissa. Kun minä olin nuori, arvot tulivat omilta vanhemmilta ja omasta uskonnosta. Sen sijaan nuoremmat sukupolvet eivät oikeastaan koskaan viittaa uskontoon tai vanhempiinsa. Nykynuoret kertovat saavansa arvonsa ystäviltään ja sosiaalisesta ryhmästään. Asiat ovat muuttuneet ihan yhdessä sukupolvessa, Mona Siddiqui sanoo.

Iän myötä Siddiqui sanoo huomanneensa, että myös omat arvot ovat elämänkokemuksen kertyessä muuttuneet. Yksi asia on kuitenkin kirkas: länsimaissa arvojen johtotähti on vapaus.

– Luulen, että länsimaalaiset vapausarvot ovat kehittyneet, kun olemme huomanneet, että vapaudella on aina hintansa, mutta mikään ei korvaa itse vapautta, Siddiqui sanoo.

Hänen mielestään eurooppalaisten täytyy myös käsittää, että kaikille vapaus ei ole näin tärkeä arvo.

– Kun Charlie Hebdo julkaisee loukkaavia pilakuvia, moni kysyy, eikö mikään ole enää pyhää länsimaalaiselle ihmiselle. On vaikea selittää, että länsimaissa erityisesti sananvapaus on kiistanalainen asia, mutta samalla siitä on tullut lähes pyhä oikeus, Siddiqui sanoo.

Todellisuudessa meillä on ongelmana ylipäänsä nuorten vihaisten miesten ryhmä, joka haluaa kehittää yhteiskuntaa pois moniarvoisuudesta. 

Tilanne vaikuttaa myös Euroopan muslimiväestöön, jota toistuvasti epäillään siitä, ettei se jaa eurooppalaisia arvoja.

– Terrorismia selitetään väittämällä, etteivät muslimit ole integroituneet. Todellisuudessa meillä on ongelmana ylipäänsä nuorten vihaisten miesten ryhmä, joka haluaa kehittää yhteiskuntaa pois moniarvoisuudesta. Eurooppa on rikas, moni-ilmeinen, kutsuva ja vieraanvarainen, mutta mielestäni ääri-islamistit tai äärioikeiston ylivaltaa kannattavat ryhmät eivät jaa eurooppalaisia arvoja. Kummankin ryhmän ideologia on tuhoisa, ja ne molemmat käyttävät uskontoa ideologiansa edistämiseen, Siddiqui sanoo.

Asia vain on niin, että vaikka monia ihmisiä vapaus pelottaa, vain juuri sen turvin ihmiset voivat uskoa tai olla uskomatta Jumalaan. Siddiquille itselleen brittiläisyyden, eurooppalaisuuden ja islaminuskon yhdistäminen on luonnollinen asia.

– Mutta meidän ei koskaan tule ottaa eurooppalaisia vapauksia itsestäänselvyyksinä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: