Kysymykset kirkkojen ja valtion suhteesta ja uskonnonvapauden luonteesta tulivat ajankohtaisiksi, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin.
Tuore tutkimus: EU-jäsenyys on vähentänyt kirkon ja valtion vastakkainasettelua – ”Muutos on huomattava”, sanoo professori Matti Kotiranta
Kristillisten arvojen ja yhteiskunnan vallitsevien arvojen vastakkainasettelu perustuu vanhakantaiseksi käyneeseen ajatteluun, sanoo uskonnon ja lainsäädännön suhdetta tutkinut professori Matti Kotiranta.
Ideologinen vastakkainasettelu kirkon ja valtion välillä on väistymässä. Samoin on käymässä kristillisten arvojen ja yhteiskunnan vallitsevien arvojen vastakkainasettelulle. Nämä samoin kuin vapautta uskonnosta korostava negatiivinen uskonnonvapaus ovat esimerkkejä vanhakantaisiksi muuttuneista ajattelutavoista.
Näin sanoo Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori Matti Kotiranta, jonka tuore tutkimusteos käy kattavasti läpi uskonnon ja lainsäädännön suhdetta Suomessa. Kotirannan mukaan uskonnonvapauden positiivinen tulkinta on noussut laajemminkin Euroopassa valtion ja uskonnon vastakkainasettelun tilalle. Muutos tulee esiin erityisesti toisen maailmansodan jälkeen syntyneissä kansainvälisissä uskonnonvapausasiakirjoissa.
– Yksilölle positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa luontaista oikeutta harjoittaa uskontoa julkisesti ja yksityisesti omantuntonsa, ymmärryksensä ja valintansa mukaan. Siihen kuuluu edelleen myös oikeus olla harjoittamatta uskontoa, vapaus elää ilman uskontoa ja oikeus pysyä minkä tahansa uskonnollisen yhteisön ulkopuolella, Kotiranta sanoo.
Lainsäädännön ja kansainvälisten velvoitteiden tasolla muutos on ollut huomattava, ja nimenomaan positiivisesti tulkitun uskonnonvapauden suuntaan.
Kysymykset kirkon ja valtion suhteesta ja uskonnonvapauden merkityksestä nousivat Kotirannan mukaan ajankohtaisiksi, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. EU:n syvenevään integraatioon liittynyt lainsäädännön kehittäminen on vaatinut myös Suomen lainsäätäjiltä uskonnonvapauden sisällön uudelleenarviointia. Samalla on arvioitu myös kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asemaa.
Suomessa uskonnonvapauden myönteinen tulkinta on Kotirannan mukaan heijastunut erityisesti vuoden 2000 perustuslakiin sekä vuoden 2003 Suomen uskonnonvapauslakiin. Kotiranta toteaa, että nämä muutokset ovat arkielämän tasolla osin vaikeasti nähtäviä.
– Useat kansalaiset ja monet juristit vannovat edelleen negatiivisen uskonnonvapauden nimiin nimenomaan vapautena uskonnosta, mutta Suomen lainsäädännön ja kansainvälisten velvoitteiden tasolla muutos on ollut huomattava, ja nimenomaan positiivisesti tulkitun uskonnonvapauden suuntaan, Kotiranta sanoo.
Positiivisen uskonnonvapaustulkinnan vahvistuminen näkyy Kotirannan mukaan myös uudenlaisena avoimuutena kirkon ja valtion suhteiden kehittämisessä. Perinteisiä näkökohtia kuten uskonnonvapautta ja valtion uskonnollista neutraliteettia pyritään nyt tulkitsemaan positiivisena uskonnonvapautena sellaisella tavalla, joka sopii modernin demokraattisen valtion ja kansalaisyhteiskunnan luonteeseen.
– Nyt tiedostetaan, että valtion, kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen on tehtävä yhteistyötä, koska kysymys on viime kädessä samoista kansalaisista. Muutoksella on ollut erittäin tärkeä vaikutus valtion, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen välisten suhteiden kehitykseen, Kotiranta sanoo.
Kurinpitoa, kanonista oikeutta ja perusoikeuksia
Kristillisten arvojen ja yhteiskunnan vallitsevien arvojen vastakkainasettelun tasoittuminen liittyy Matti Kotirannan mukaan perusoikeusajattelun voimistumiseen.
– Ihmiset haluavat pitää kiinni perusoikeuksistaan. Konkreettisesti tämä näkyy vuonna 2017 voimaan tulleen sukupuolineutraalin avioliittolain tuomana mies- ja naisparien vaatimuksena, että he saavat kirkollisen vihkimyksen samoin kuin muutkin vihkiparit.
Kotiranta toteaa, että avioliittolain muutos on ollut luterilaiselle kirkolle kipupiste, joka on jakanut sitä voimakkaasti. Erimielisyys on liittynyt paitsi vihkitoimituksiin myös niihin pappeihin, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja ja joutuneet tämän vuoksi tuomiokapitulien kurinpitomenettelyn kohteeksi.
– Kirkko voisi periaatteessa päättää suvereenisti, miten se haluaa toimia sukupuolineutraalin avioliittolain osalta, mutta se vaatii kirkolliskokouksen päätöksen, johon tarvittaisiin kahden kolmasosan määräenemmistö. Tällä hetkellä pappeihin kohdistuvissa kurinpitotoimissa on erilaisia käytäntöjä hiippakunnittain. Tämä perustuu tuomiokapitulien hallinnolliseen itsenäisyyteen, Kotiranta selvittää.
Maallinen oikeus on kävellyt kanonisen oikeuden ylitse ja sivuuttanut piispojen tekemät työsopimuslain vastaiset ratkaisut.
Ortodoksisen kirkon puolella muutos on Kotirannan mukaan kohdattu lukuisissa oikeustapauksissa, joissa pappeja ja kirkon työntekijöitä on erotettu tai pidätetty virasta kirkon kanoniseen oikeuteen vedoten. Esimerkiksi leskeksi jääneiltä papeilta on evätty mahdollisuus toimia virassaan uudelleenavioitumisen jälkeen. Työsopimuslain mukaan perusteettomat irtisanomiset ovat järjestään kaatuneet hovioikeuksissa, ja hävityistä oikeustapauksista on tullut ortodoksiselle kirkolle ja seurakunnille suuri taloudellinen rasite.
– Maallinen oikeus on kävellyt kanonisen oikeuden ylitse ja sivuuttanut piispojen tekemät työsopimuslain vastaiset ratkaisut. Edellä mainituissa tapauksissa näkyy hyvin konkreettisella tavalla, miten moderni perusoikeusajattelu on tasoittanut kristillisten arvojen ja yhteiskunnassa vallitsevien arvojen vastakkainasettelua, vaikka kivuliaastikin, Kotiranta sanoo.
Professori Matti Kotirannan mukaan ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, minkälaiseen käytäntöön uskonnonvapautta koskeva lainsäädäntö ohjaa kouluja. Kotiranta on kuvattu keskiaikaisessa Pyhän Ristin kivikirkossa Raumalla.
Koululaisella on oikeus harjoittaa uskontoa – ja olla harjoittamatta
Arjen tasolla positiivisen uskonnonvapauden merkitystä on punnittu erityisesti koulumaailmassa, missä koulujen ja seurakuntien yhteistyö on herättänyt vaatimuksia koulujen pitäytymisestä uskontoneutraaleina tiloina. Koululaisten vanhemmat ovat tehneet oikeuskanslerille useita valituksia aamunavausten uskonnollisista sisällöistä.
Kotirannan mukaan yksilön oikeus harjoittaa julkisesti uskontoa ja samalla olla harjoittamatta sitä koulussa on vaikea kysymys, johon on löydetty erilaisia ratkaisuja eri EU-maissa. Esimerkiksi Ranskassa kaikki uskonnot on siirretty tasavertaisesti yksityiseen tilaan.
– Tämän näkemyksen mukaan julkinen tila on puolueeton ja uskonnollisesti neutraali. Uskoa voidaan harjoittaa kotona tai uskonnollisissa tiloissa, mutta se ei kuulu valtiolliseen koululaitokseen, Kotiranta sanoo.
– Suomessa taas lähtökohtana on ollut positiivisen uskonnonvapauden edistäminen, ja siksi valtion velvollisuudeksi on nähty uskonnonvapauslain hengessä edistää kaikkien uskontojen tasavertaista kohtelua koulussa. Nykyinen monikulttuurinen tilanne on kuitenkin koulujen kannalta erityisen haastava.
Viime kädessä ratkaisut ovat koulujen rehtorien ja johtokuntien päätettävissä.
Suomessa tilanne on Kotirannan mukaan johtanut laajaan keskusteluun uskonnon kulttuurisesta merkityksestä. Pitäisikö uskontojen symbolit sulkea tasavertaisuuden nimissä julkisen tilan ulkopuolelle? Ovatko kansalliseen kulttuuriin kuuluvat joululaulut, joulukuvaelmat ja tavat mahdollisia julkisella paikalla? Sisältyvätkö ne uskonnolliseen vai kulttuuriperintöön, ja rikkooko niihin osallistuminen uskonnottoman henkilön oikeuksia?
Kotirannan mukaan ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, minkälaiseen käytäntöön lainsäädäntö ohjaa kouluja näissä kysymyksissä. Suomessa ei ole lainsäädäntöä, jossa nimenomaisesti kiellettäisiin uskonnollisten symbolien käyttö julkisissa tiloissa. Kouluilta ja julkishallinnolta voidaan kuitenkin edellyttää tietynlaista neutraaliutta ja tasapuolisuutta suhteessa uskontoihin.
Arkielämän ratkaisuja ohjaavat Kotirannan mukaan paitsi perustuslaissa turvattu positiivinen ja negatiivinen uskonnonvapaus, myös uskontoon perustuvan syrjinnän kielto sekä hallintolain vaatimus asioinnin järjestämisestä asianmukaisella tavalla. Näiden lisäksi merkityksellisiä ovat kansainvälisoikeudelliset normit, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö sekä se, että valtio ei ole Suomessa tunnustukseton, mutta ei myöskään tunnustuksellinen.
– Viime kädessä ratkaisut ovat koulujen rehtorien ja johtokuntien päätettävissä. Onneksi Suomessa osataan pääsääntöisesti käyttää tervettä harkintaa näissä asioissa, Kotiranta sanoo.
Professori Matti Kotirannan tutkimusteos Religion and Law in Finland tarjoaa kattavan tietopaketin muun muassa uskonnon roolista yhteiskunnassa, uskonnollisten yhteisöjen ja instituutioiden oikeudellisesta asemasta, uskonnon ja kulttuurin oikeudellisesta vuorovaikutuksesta, koulutuksesta sekä median ja uskonnon suhteesta. Teos on suunnattu erityisesti kansainväliselle yleisölle, joka haluaa tietää, millainen asema uskonnolla, kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on Suomessa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus muistuttaa päättäjiä siitä, ettei kyseessä ole mikä tahansa työ – tilaisuudessa saarnannut piispa Seppo Häkkinen valoi eduskuntaan tulevaisuudenuskoa
AjankohtaistaValtiopäivien avajaisiin liittyvän jumalanpalveluksen juuret ulottuvat 1700-luvulle. Perinteen taustalla on syitä, jotka ovat yhä ajankohtaisia.
”Pahin uhka uskonnonvapaudelle Suomessa on itsesensuuri”, sanoo professori Ilkka Huhta
Hengellisyys Ajankohtaista
