Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan filmatisoinnissa alussa sotamies Vanhala (Leo Riuttu) asettaa kaatuneen haudalle haarautuneen oksan ristiksi.
”Usot sie?” – Viisi kuuluisaa Jumala-sutkautusta Tuntemattomasta sotilaasta
Konekivääripataljoonan puheessa vilisee tapakristillisyys ja keskustelut maailmankatsomuksesta. Tähän juttuun on kerätty kuuluisimpia velikultien Jumala-sitaattia.
Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.
Näillä sanoilla alkaa Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas (1954). Ennen kuin kertoja vie konekiväärijaoston sotaan, ihmisiä ihmetellään Jumalan tavoin korkeuksista.
Romaanin edetessä velikultien henkilökaarti tulee esitellyksi heidän omin sanoin ja teoin. Kuoleman läsnäolo vaikuttaa siihen, miten kukin reagoi tiukan paikan tullen. Reaktioista voi osittain päätellä, mihin kukin uskoo. Tähän juttuun on koottu konekivääripataljoonan jäsenen klassikkositaatteja ja tulkittu, mitä ne kertovat heidän maailmankuvastaan.
Varsinaissuomalaista alikersantti Urho Hietasta näyttelee Heikki Savolainen.
Mää ole sitä miält, et jos mää olisi ollu Jumal nii mää en olisis tehnyk koko tährei.
– Alikersantti Hietanen
Tuntemattoman sotilaan alussa jalkaväkiosaston nuorten miesten joukko viettää aikaa pientareella iskien korttia ja kertoen juttuja. Alikersantti Hietanen löytää vitsailun aihetta koetellessaan muita elämää suuremmilla kysymyksillä. Hän nostaa kaskuilussa itsensä Jumalan asemaan ja toteaa, että tähdet ovat täysin hyödyttömiä – sen sijaan auringon ja kuun Hietanen ymmärtää. Kaskuilu luomakunnasta päätyy hurjaan huulenheittoon ja Lahtisen evoluutioteorian herjaamiseen. Kesken kinan Hietanen julistaa itsensä ”hiilestä tehdyksi ahvenaksi”. Rupattelun lopuksi alikersantti toteaa, ettei usko yliluonnolliseen, mutta Jumalan on pakko olla olemassa ja luoneen maailman.
”Mut en mää anna perä siinäkä et paljo täs maailmas turha on“, sanoo Hietanen.
Suomalainen lausuja ja näyttelijä Veikko Sinisalo näyttelee alikersantti Yrjö Lahtista.
He-hei, niitä Jumala tehnyt ole. Se on semmosta puhetta vaan. Kouluissa opetetaan vaikka hyvin tiedetään että se on valetta. Ei ihmistäkään luotu ole. Meressä se on syntynyt.
– Alikersantti Lahtinen
Lahtinen on toista maata eikä usko Jumalaan. Alikersantti joutuu Hietasen pilkan kohteeksi esittäessään omaa käsitystään evoluutiosta. Lahtisen pohdinnat maailmansynnystä eivät saa muilta vastakaikua.
”Ihminen oli alkuansa kala. Kyllä sen on tunnustanut kapitalistinenkin tiedemies”, Lahtinen toteaa.
Lahtisen maailmankuvaa värittää vankka usko kommunistiseen järjestelmään. Siitäkin hän saa kuulla tovereiltaan useampaan kertaan. Hietanen vitsailee Lahtisen olevan “ratikaali”. Radikaalia on lopulta Lahtisen avoimuus, se kuinka hän puhuu Neuvostoliitosta ihaillen. Toimiva maailmanjärjestys rajan toisella puolella on Lahtisen unelma ja ideaali, johon hän turvautuu sodan keskellä. Järjettömyyden vastapainona täytyy olla jokin suunnitelmallinen systeemi.
Kuoleman jälkeiseen elämään Lahtinen ei usko. Kun hän lähtee hakemaan konekivääriä tantereelta alikersantti tokaisee vänrikki Koskelalle viimeisiksi sanoikseen:
”No hei sitten. Nahkurin orsilla tavataan.”
Toteamuksen voi tulkita niin, että Lahtisen mukaan kuoleman sattuessa kohdalle hänen sielunsa ei vilahda taivaaseen, korkeintaan hyötykäyttöön käsityöläiselle.
Sotamies Susi (Kale Teuronen) ja alikersantti Rokka (Reino Tolvainen) tulevat rintamalle täydennysmiehiksi kovekiväärikomppaniaan.
Jos hyö mitä syntilöitä ovat tehneet ni anna sie taivaan äijä heil anteeks. Mut piä kiirettä! Niit rupiaa tulemaa justii.
– Alikersantti Rokka
Näin Tikkakosken mannekiini, alikersantti Antero Rokka, tokaisee pelokkaalle lippaankantajalleen, ennen kuin aloittaa tulittamaan konekiväärillä vihollisia kuin ompelukone. Pokkuroiva ja lystikäs Rokka elää hetkessä, eikä juurikaan puhu hengellisistä asioista. Hänelle tärkeintä kotona odottava perhe, jonka puolesta hän taistelee rintamalla. Velikullan maailmankuvassa näkyy kriittinen sävy sodan mielettömyyttä kohtaan, jossa sotamies Rokka on vain olosuhteiden pakosta.
Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa sotamies Lehdon roolin tekee näyttelijä Åke Lindman.
Joka pelkää, se menköön! Minä en lähde.
– Alikersantti Lehto
Pataljoonan hartaustilaisuudessa sotamies Lehto seisoo suu viivana, kun vierellään laihialainen Mäkilä laulaa virttä ääni kirkkaana. Lehto ei usko Jumalaan ja näkee tulevaisuuden synkkänä. Hän ei välitä kenestäkään muusta paitsi itsestään. Syytä Lehdon kovuuteen voidaan löytää maininnasta, jossa kerrotaan hänen kasvaneen karuissa oloissa katupoikana. Perheen lämmön puute on tehnyt Lehdosta kovan ja katkeran.
”Pysykää paikoillanne… Älkää lähtekö!” Lehto huutaa pommeja paenneille.
Jyrkkyys ja turha kovuus näkyy hänen suorittaessa seisontarangaistusta. Pommien lyödessä niskaan Lehto ei peräänny, vaan asettaa itsensä mielummin hengenvaaraan. Hän ei halua näyttää pelkäävänsä sotaa tai kuolemaa. Se olisi heikkouden osoittamista, jota hän vihaa. Pelosta ja tunteista puhuminen hermostuttaa häntä. Erityisesti avoimesti peloistaan ja tunnoistaan kertova alaisensa Riitaoja saa Lehdon useaan kertaan raivonpartaalle.
Pelokkaan sotamies Riitaojan roolissa näyttelee Olavi Ahonen.
Mutta mitä varten yksi hoavoittunut yhtenään huus: Anteeksi... anteeksi. Sitä huus vähä päästä ja välillä puhu rumia. - - Jeesuksen Ristuksen perkele.”
– Sotamies Riitaoja
Riitaoja on hyväntahtoinen ja hymyileväisyydessään hiukan lapsellinen sotamies. Kun patruunankantaja kulkee kenttäsairaalan ohi, hän kertoo muille kuulleensa haavoittuneen kiroilevan ja pyytäen anteeksi samaan hengenvetoon. Kun Riitaojalta kysytään, mitä haavoittunut sadatteli, sotilas sanoo kirosanat hämmästyen sekä omasta kielenkäytöstään että kuolevan sanoista. Rahikainen kääntää tilanteen kylmään tapaansa vitsiksi:
”Kaipa tuo varmuuven vuoks pyytel anteeks molemmilta.”
Vaikka Riitaoja pelkää sotaa, hän yrittää tehdä parhaansa. Muut pataljoonan sotilaista suhtautuvat suopeasti häneen, koska näkevät sotilaan herkkyydessä osittain itseään.
Sen sijaan alikersantti Lehto ei voi sietää itkuista ja pelkurimaista Riitaojaa. Raivo saa Lehdon potkimaan maassa makaavaa Riitaojaa. Vasta molempien kaatuessa rintamalla heidän sielunsa tekevät jonkinlaisen sovinnon. Riitaojan ja Lehdon ruumiit asetetaan kaaduttua vieretysten. Siunauksen tavoin vänrikki Koskela laskee heidän ruumiinsa päälle manttelin peitoksi.
Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan.”
Viimeisillä Tuntemattoman sotilaan sivuilla kertoja ottaa sodan kauheudesta etäisyyttä ja tarkastelee hullua maailmaa korkeammalta käsin. Seesteisyyden ja anteeksiannon tuo mukanaan taivaankappale, jonka Hietanenkin hyväksyy.
Jutussa on hyödynnetty suomen kirjallisuuden emeritusprofessori Juhani Niemen haastattelua. Kirjallisessa aineistona on käytetty Juhani Laineen väitöskirjaa ”Henkilöhahmon sisäinen konflikti Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas” (2015) sekä Ilkka Malmbergin teosta ”Tuntemattomat sotilaat” (2007).
Tuntemattoman sotilaan hahmojen maailmankuvat ovat tänä kesänä teemana ohjaaja Antti Mikkolan Pyynikin kesäteatterin näytelmäversiossa. Tuntematon sotilas saa ensi-iltansa Tampereella 11. kesäkuuta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Bertha Simojoki lähti armeijaan, Vili Nurmi valitsi siviilipalveluksen ja totaalikieltäytymisen – kumpikin löysi tukea valinnalleen myös kristinuskosta
Hyvä elämäBertha Simojoen, 21, mielestä asepalveluksessa on kyse myös vastuusta ja epäitsekkyydestä. Vili Nurmi, 22, ei halua osallistua rakenteelliseen väkivaltaan, johon armeijakin liittyy.
