Liikutus ja haikeuden tunne saattavat yllättää elämän kauneimmilla hetkillä. Kristillisessä perinteessä tällaisessa hetkessä vuodatettuja kyyneliä kutsutaan pyhiksi kyyneliksi.
Vaikka herkkyyttä nykyään arvostetaan, kulttuuriset mallit istuvat syvässä: ”Kuulen helposti sisältäni kehotuksen, että älä itke”
Perinteisesti sureminen on ollut yhteisöllinen tapahtuma. Nyky-Suomessa julkinen itkeminen voi tuntua edelleen vaikealta.
Elämällä on haikea pohjasävy, joka toisinaan puhkeaa kukkaan, kirjoittaa ruotsalainen teologi, kirjailija ja pappi Owe Wickström kirjassaan Pyhyyden kaipuu: usko ja aikamme ihminen (Kirjapaja 2003). Sellainen hetki voi koittaa vaikka lapsen koulun kevätjuhlassa, kun Jo joutui armas aika täyttää tilan ja nostaa kyynelet silmiin. Koskettavassa hetkessä yhdistyvät kaipuu aikaan, jota ei enää ole, ja rakkaus omaa lasta kohtaan.
Keskiajan kirkolla oli oma nimitys, suspiria, tunteelle, joka kuristaa kurkkua ja saa kyynelet valumaan poskille. Kristillisessä perinteessä tällaisessa hetkessä vuodatettuja kyyneliä kutsutaan pyhiksi kyyneliksi.
Ihminen on ainoa eläin, jonka silmistä valuu nestettä tunneperäisen kokemuksen vuoksi.
Herkkyydestä on alettu puhua enemmän, ja empatiaa ja myötätuntoa arvostetaan.
Kyynelet ovat kyynelrauhasen tuottamaa kirkasta nestettä. Ihminen kyynelehtii tunnereaktioiden lisäksi siksi, että kyynelneste huuhtelee ja puhdistaa silmän pintaa. Kyynelet myös voitelevat silmää ja ehkäisevät silmän liikkeistä aiheutuvaa hankausta.
Kyynelnesteessä on proteiineja, jotka estävät bakteerien kasvua ja tappavat niitä. Tunneperäinen kyynelien vuodattaminen vapauttaa proteiineja enemmän kuin muut kyynelehtimisen tavat.
Itkuvirret ovat itkua esivanhemmille tuonilmaisiin
Kyynelillä on elämää ylläpitäviä, puhdistavia, suojelevia ja parantavia voimia myös erilaisissa kertomuksissa. Etelä-Italiassa viljellään viiniä pelloilla, joita tarinan mukaan ovat kastelleet Kristuksen kyynelet. 1100–1200-luvulla eläneellä italialaisella munkilla Franciscus Assisilaisella puolestaan kerrottiin olevan ”kyynelten lahja”. Franciscuksen mukaan kyynelet pitivät puhtaina hänen sisäisen silmänsä, ja näin hän kykeni näkemään, mikä elämässä on tärkeintä.
Myyteissä ja kansantaruissa kyynelillä saadaan aikaan hämmästyttäviä ratkaisuja. Ilmaan nakatut kyynelet säikäyttävät vorot pois ja saavat joet tulvimaan. Keholle vuodatetut kyynelet parantavat haavoja ja palauttavat kyvyn nähdä.
Itkemisen äänet ovat keskeinen osa itkuvirsiä. On sanottu, että hyvä itkijä saa muutkin paikallaolijat itkemään.
Rituaalisia kyynelehtimisen tapoja tunnetaan ympäri maailmaa. Itkuvirret ovat osa perinteistä ortodoksikarjalaista ja inkeriläistä kulttuuria. Nyky-Suomessa tunnetut itkuvirret juontuvat näistä perinteistä.
– Itkuvirret ovat rituaalista suremista, kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkija ja folkloristi Viliina Silvonen.
– Ne ovat puhetta tuonilmaisiin esivanhemmille ja muille läheisille. Niillä pyydetään muun muassa turvaa ja suojelua. Itkuvirsillä myös muistellaan vainajia.
Perinteisissä rituaaleissa itkuilla on ollut erityisiä tehtäviä. Hautajaisissa itkuvirsillä on saateltu vainaja tuonilmaisiin. Häissä itkuvirret ovat valmistelleet morsianta uuteen elämänvaiheeseen.
Itkuvirsiä on itketty myös silloin, kun yhteisön miehet ovat joutuneet lähtemään sotaan. Oman elämän itkuilla on ikävöity lähiyhteisöä tai sitä, että on jäänyt yksin puolison kuoleman jälkeen.
Sureminen oli aiemmin yhteisöllinen tapahtuma
Itkuvirsien itkemistä kutsutaan äänellä itkemiseksi erotuksena silmillä itkemiseen ja laulamiseen. Itkuvirsissä olennaista on teksti, joka on erityistä itkukieltä. Se on hyvin vertauskuvallista, ja siinä on paljon piilonimityksiä ja toistoa.
– Myös itkemisen äänet ovat keskeinen osa itkuvirsiä. On sanottu, että hyvä itkijä saa muutkin paikallaolijat itkemään.
Perinteisessä yhteisössä sureminen oli yhteisöllinen tapahtuma. Vastaavia kulttuurisesti koodattuja, yhteisön hyväksymiä tapoja surra ei nyky-yhteiskunnassa ole.
Kuulen helposti sisältäni kehotuksen ”älä itke”.
Asenteet julkista itkemistä kohtaan ovat kuitenkin Viliina Silvosen mielestä muuttuneet kuluneen kymmenen vuoden aikana sallivammiksi.
– Herkkyydestä ylipäätään on alettu puhua enemmän, ja empatiaa ja myötätuntoa arvostetaan.
Kulttuuriset ajatukset ja mallit istuvat silti edelleen syvässä. Itkuvirsitutkijallekaan itkeminen ei ole aina luontevaa.
– Vaikka yleisesti ajattelen, että itkeä saa silloin kun itkettää, kuulen helposti sisältäni kehotuksen ”älä itke”. Se on niin sisäistetty ohje.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Heli Hyttinen esittää itkuvirsiä Tuomiokirkon kryptan Itkujuhlassa isoisoisoäitinsä, karjalaisen itkijän Irinja Reijosen, innoittamana
AjankohtaistaItkujuhla-esitys sai alkusysäyksensä, kun Heli Hyttinen sai tietää isoisänsä isoäidistä, joka oli aikansa tunnetuimpia karjalaisia itkijänaisia.
