Yksi pieni katukoira sai Susheela Danielin silmät avautumaan, ja niin hän löysi elämäntehtävänsä kaukaa Intiasta
Susheela Daniel on omistanut elämänsä katukoirille. ”Meillä on velvollisuus toimia silloin, kun voimme”, hän sanoo.
Tapaan Susheela Danielin häikäisevän aurinkoisella Lasipalatsin aukiolla. Siitä lähtien kun löysin hänet Instagramista, olen halunnut kuulla hänen tarinansa. Miksi tämä kolmekymppinen suomalainen nainen antaa aikansa ja energiansa intialaisille katukoirille?
Daniel on viettänyt ison osan tätä vuotta Chennaissa, Intian kuudenneksi suurimmassa kaupungissa. Haastattelun aikaan hän on tullut Helsinkiin saattamaan isoäitinsä uurnaa Hietaniemen uurnalehtoon.
Helsingissä syntynyt ja kasvanut Daniel vietti lapsuuskesinään paljon aikaa hänelle läheisen, Lontoosta Suomeen lomailemaan tulleen serkkunsa kanssa.
– Silloin nuorena en ollut erityisen innostunut koirista. Lontoon-serkkuni pelkäsi niitä. Ehkä hänen pelkonsa vaikutti myös minuun, miettii Daniel, joka on suomenruotsalaisen äidin ja intialaisen isän tytär.
Myöhemmin elämä kuljetti Danielin hänen isänsä synnyinmaahan Intiaan, missä hän alkoi viettää aikaa säännöllisesti.
– Elämä Intiassa toi minut lähemmäksi sekä ihmisiä että koiria – ja erityisesti katukoiria.
Intiassa eläinten asema ei ole helppo. Kulkukoiria on arviolta 30 miljoonaa, ja useimmat niistä elävät ilman minkäänlaista huolenpitoa tai suojelua. Niitä vammautuu tai kuolee liikenteessä päivittäin. Koirien kaltoinkohtelu, sairaudet ja aliravitsemus ovat yleisiä ongelmia. Danielin elämä sai uuden suunnan, kun hän pelasti ensimmäisen koiransa ja näki, millaisissa oloissa katukoirat todella elävät.
– Olin juuri palannut Intiaan ja osallistuin silloisen poikaystäväni hotellin ja ravintolan pyörittämiseen. Eräänä päivänä italialainen joogaryhmä toi hotellille alle kuukauden ikäisen, hylätyn pienen koiranpennun, joka oli itkenyt kadulla ilman emoa.
Pariskunnan suunnitelmiin ei tuolloin kuulunut koira, mutta he päättivät ottaa pikkuisen orvon hoiviinsa. Koira, joka sai nimekseen Yazhini, muutti Danielin elämän.
– Aloin nähdä ympäröivän maailman uudella tavalla. Aloin huomata, kuinka paljon katukoiria Intiassa on ja ymmärtää heidän kärsimystään, hän sanoo.
Koirat opettavat empatiaa
Susheela Danielin pelastamat koirat eivät ole yksittäisiä tapauksia, vaan osa laajempaa eettistä kysymystä eläinten oikeuksista ja myötätunnosta niitä kohtaan, jotka ovat puolustuskyvyttömiä.
– Koirien kautta olen oppinut valtavasti empatiasta. Se, kuinka moni ihminen sulkee silmänsä kärsimykseltä, oli se sitten eläimen tai ihmisen, on surullista. Minun on vaikea katsoa sivusta, kun tiedän, että voin auttaa.
Eläinsuojelutyö Intiassa on äärimmäisen haastavaa. Koiria on paljon, ja niiden auttaminen vaatii resursseja, joita on usein rajallisesti.
– Vuonna 2020 tein päätöksen, että keskityn pelastustyöhön täysipäiväisesti. Perustin järjestön, jonka nimesin ensimmäisen koirani mukaan: Yazhini Love & Rescue. Sen kautta aloin systemaattisesti auttaa kadun koiria – leikkauttaa, rokottaa ja hoitaa heitä.
Danielin tämänhetkiseen perheeseen Intiassa kuuluu yhdeksän rakasta, hänen kanssaan elävää entistä kadun kasvattia ja useita kymmeniä kodittomia katukoiria, joista hän huolehtii.
Välillä Daniel kokee hetkiä, jolloin toivo on koetuksella.
– On aikoja, jolloin tuntuu, että en jaksa enää. Näen paljon kärsimystä, ja tiedän, etten voi pelastaa kaikkia. Silti jatkan, koska ne pienet onnistumiset – se, että pystyn auttamaan edes yhtä koiraa – antavat minulle voimaa.
Moraalinen kompassi ei välttämättä vaadi uskontoa
Intia ja Suomi ovat kaukana toisistaan – myös maantieteellisesti. Susheela Daniel kuitenkin pyrkii pitämään tiivistä yhteyttä läheisiinsä.
– Olen asunut sekä Suomessa että Intiassa, ja ero näiden kahden maan välillä on valtava. Suomessa ihmiset voivat keskittyä omaan elämäänsä ja omiin ongelmiinsa, mutta Intiassa sekä ihmisten että eläinten kärsimys on näkyvää joka hetki.
Koirien asema on ristiriitainen. Hindulaisuudessa koiria pidetään pyhinä, mutta silti niiden kohtelu on usein välinpitämätöntä.
– Ihmiset ajavat niiden yli liikenteessä, ja ne jätetään kärsimään kadulle ilman apua. Tässä on moraalinen ristiriita, jota en ole pystynyt ratkaisemaan.
Daniel ei itse koe olevansa uskonnollinen, mutta on nähnyt, miten uskonto tarjoaa monille ihmisille merkityksen ja suunnan elämään.
– Moraalinen kompassi ei välttämättä vaadi uskontoa. Tärkeintä on, miten kohtelemme toisiamme ja miten suhtaudumme ympäröivään maailmaan. Ihmiset keskittyvät usein uskontonsa dogmeihin, mutta unohtavat lähimmäisenrakkauden.
Susheela Danielin tarina on paitsi kertomus koirien pelastamisesta, myös syvempää pohdintaa siitä, mitä tarkoittaa elää moraalisesti merkityksellistä elämää. Hänen työnsä pohjautuu vahvasti myötätuntoon ja haluun auttaa niitä, jotka eivät voi auttaa itseään.
– Uskon, että jokainen meistä voi tehdä jotain hyvää. Olipa kyseessä ihminen tai eläin, meillä on velvollisuus toimia silloin, kun voimme. Vaikka maailma on täynnä kärsimystä, jokainen pieni teko myötätunnon puolesta on askel parempaan.
Susheela Daniel Instagramissa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”On paljon asioita, joita voisimme oppia eläimiltä, jos antaisimme niille mahdollisuuden” – Villieläinsairaalassa työskentelevä Maiju Kupiainen haaveili jo lapsena eläinten pelastamisesta
Hyvä elämäKun Korkeasaaren eläinsairaalassa työskentelevän Maiju Kupiaisen hoidossa ollut kuutti palaa takaisin mereen, hän tuntee saaneensa aikaan jotain hyvää.