12-vuotiaan Minni Korkalaisen mielestä parasta on se, että saa viettää aikaa vanhempien ja pikkusiskon kanssa
Minni Korkalainen harrastaa monia asioita, mutta tärkein niistä on piirtäminen.

Minni Korkalainen harrastaa monia asioita, mutta tärkein niistä on piirtäminen.

12-vuotiaan Minni Korkalaisen mielestä parasta on se, että saa viettää aikaa vanhempien ja pikkusiskon kanssa

Lapsella on yhteiskunnassa tietyt oikeudet. Espoolaiselle Minni Korkalaiselle tärkeintä elämässä ovat perhe ja piirtäminen.

Koululainen Minni Korkalainen, oletko kuullut YK:n yli 30 vuotta sitten julistamista lasten oikeuksista?

– Olen kyllä, sillä lasten oikeuksista on puhuttu koulussa uskonnon tunneilla. Mieleeni näiltä tunneilta on jäänyt, että lapsen etu on otettava huomioon erilaisissa päätöksissä ja että hänen mielipidettään pitää kuunnella ja kunnioittaa.

Mitkä asiat ovat sinulle itsellesi elämässä tärkeitä?

– On tärkeää, että on perhe, joka rakastaa, ja tietysti se, että on ystäviä. Myös se tuntuu hyvältä, että voi harrastaa kaikenlaista. Harrastuksiini kuuluvat piirtäminen, partio, tanssi, tennis, pianonsoitto, kuoro ja kokkaaminen.

– Tärkein on piirtäminen, jota teen kotona joka päivä. Tänä syksynä aloitin myös ­kuviskerhon. Piirustustyyliini kuuluu se, että sommittelen hahmoja paperille lyijykynällä ja sen jälkeen väritän ne puuväreillä.

Mikä lapsena olemisessa on parasta ja ärsyttävintä?

– Parasta on se, että saa viettää aikaa vanhempien ja pikkusiskon kanssa. On turvallista, kun vanhemmat huolehtivat asioista. Jos tulee ongelmia koulussa tai muualla, voi heiltä kysyä neuvoa.

– Ärsyttävintä on se, ettei voi päättää itse esimerkiksi nukkumaanmenoajasta. On pakko mennä kympiltä nukkumaan, vaikka haluaisi valvoa puoli yhteentoista. Onneksi viikonloppuna saa valvoa vähän pitempään. Siskokin välillä ärsyttää, ja hänen kanssaan pitää riidellä eri asioista.

Millaisena näet tulevaisuutesi?

– Enpä ole sitä tähän mennessä juuri ajattelut. Uskon kuitenkin, että kaikki menee jatkossakin hyvin koulussa ja muussa elämässä.

– Toivoisin kehittyväni yhä paremmaksi piirtäjäksi. Voisihan sitä ryhtyä isona vaikka kuvataiteilijaksi.

Mikä sinulle on pyhää?

– Piirtäminen ja musiikin kuuntelu tekevät minut iloiseksi ja onnel­liseksi. Kuuntelen usein jotain musiikkia piirtäessäni, ja saan siitä samalla ideoita piirtämiseen. Viime aikoina olen kuunnellut laulaja Ariana Grandea.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi