Turun piispa Mari Leppänen on Hiljaisuuden Ystävien hallituksen puheenjohtaja. Hänen omaan vuodenkiertoonsa kuuluu osallistuminen retriittiin syksyisin ja keväisin. Kuva: Suvi Elo
40-vuotias Hiljaisuuden Ystävät on vahvistanut lempeää jumalakuvaa ja uudistanut kirkon kasvoja, arvioi piispa Mari Leppänen
Yhdistyksen alkuvaiheissa kyseltiin, sopivatko retriitit luterilaiseen kirkkoon. Viime vuosina keskustelua on herättänyt hiljaisuuden jooga.
Jos olet osallistunut retriittiin, käynyt hiljaisuuden joogassa tai ohjatulla pyhiinvaelluksella, harjoittanut sydänrukousta tai hakeutunut hengellisen ohjauksen piiriin, olet luultavasti päässyt nauttimaan Hiljaisuuden Ystävien työn hedelmistä
Yhdistys perustettiin 40 vuotta sitten edistämään retriittitoimintaa, ja se onkin kouluttanut yli tuhat retriitinohjaajaa. Vuosien varrella sen toiminta on laajentunut käsittämään monia muitakin kristillisen spiritualiteetin muotoja ignatiaanisista harjoituksista luontohengellisyyteen ja meditatiivisesta valokuvauksesta labyrinttityöskentelyyn. Yhdistyksen toiminnan keskus on Poitsilan retriittikartano Haminassa.
– Toiminta heijastelee sitä, miten yhdistyksessä on nähty ihmisten kaipuu kokonaisvaltaiseen hengellisyyteen. Nykyisin ymmärretään koko ajan paremmin ja paremmin, että hengellisyyttä eletään mielen lisäksi myös kehossa, sanoo Turun piispa Mari Leppänen, joka on Hiljaisuuden Ystävien hallituksen puheenjohtaja.
Kun retriittitoiminta 1970- ja 1980-luvuilla Suomessa alkoi, moni kyseli, sopiiko tällainen hengellisyys luterilaiseen kirkkoon. Enää retriittejä ei ihmetellä, mutta Leppäsen mukaan samat kysymykset saattavat tulla vastaan uusien hengellisyyden muotojen kohdalla.
– Siinä pitää vain olla kärsivällinen, ettei säikähdä tai hermostu.
Esimerkiksi hiljaisuuden jooga on alkuun herättänyt vastustusta ja pelkoa. Leppänen kertoo, että Hiljaisuuden Ystävät on kouluttanut toistasataa hiljaisuuden joogan ohjaajaa ja ryhmät täyttyvät seurakunnissa välittömästi.
– Itsekin käyn välillä hiljaisuuden joogassa, ja siellä ryhmässä usein joku sanoo, että tämä on juuri sitä, mitä hän on kaivannut ja odottanut kauan, Leppänen sanoo.
– Usein niillä, jotka kritisoivat joogaa, ei ole omaa kokemusta eikä syvällistä ymmärrystä siitä, mistä siinä on kysymys. Minä toivoisin, että ei oltaisi esteenä sille, että ihmiset löytävät tätä tietä hengellisyyden pariin ja kirkkoon, eikä demonisoitaisi sitä.
Tämän vuoden toukokuussa Poitsilan retriittikartanossa järjestettiin Viiisauskoulu, jonka ohjelmaan kuului muun muassa sydänrukousta, luentoja ja talkootyötä. Kuva: Kaisa Halonen
Leppänen arvioi, että Hiljaisuuden Ystävät on koulutustoimintansa kautta onnistunut vahvistamaan lempeää jumalakuvaa ja uudistamaan kirkon kasvoja.
– Uusi voi joskus tuntua vähän vieraalta, mutta silti sille voisi antaa arvon. Kaiken ei tarvitse sopia kaikille. Uusikin kasvaa samoista ikiaikaisista kontemplatiivisen rukouksen juurista, ja uusien rukouksen muotojen rinnalla elävät vahvoina perinteiset retriitit ja esimerkiksi hengellinen ohjaus.
Kun Hiljaisuuden Ystäviä 1980-luvulla oltiin perustamassa, liikkeen aktiivit toivat esiin sitä, miten aika on muuttunut sellaiseksi, että ihmiset tarvitsevat rauhaa. Leppänen naurahtaa, että tämän päivän mittapuulla elämä 40 vuotta sitten oli kyllä aika rauhallista. Nyt sitä rauhaa ja kykyä olla läsnä vasta tarvitaankin.
Hiljaisuuden Ystävien 40-vuotisjuhlamessu Poitsilan retriittikartanossa Haminassa su 25.10. klo 12. Messun jälkeen kirkkokahvit, yhdistyksen historiaa ja ajankohtaisia kuulumisia. Ilmoittautumiset 15.10. mennessä toimisto@hiljaisuudenystavat.fi, p. 0400 318456.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Rukous on Jumalan läsnäololle avautumista”, sanoo Päivi Huuhtanen-Somero, joka ohjasi ensimmäiset retriittinsä yli 40 vuotta sitten
HengellisyysPäivi Huuhtanen-Someron mukaan rukouksesta ei pitäisi tehdä tikapuita Jumalan luo, sillä suhde Jumalaan on jo koko ajan olemassa.
