null Kun Janne Westerlund ei saa nukutuksi, hän tekee biisin

Janne Westerlund sanoo musiikkinsa olevan harvaa ja tietyllä tavalla rauhallista.

Janne Westerlund sanoo musiikkinsa olevan harvaa ja tietyllä tavalla rauhallista.

Kun Janne Westerlund ei saa nukutuksi, hän tekee biisin

Plain Ridessa ja Circlessä soittava muusikko julkaisee kolmannen soololevynsä Temppeliaukion kirkossa perjantaina 24.2.

Kylmät väreet menivät pitkin Janne Westerlundin kehoa, kun hänelle ehdotettiin kolmannen soololevyn julkaisupaikaksi Temppeliaukion kirkkoa.

– Voisiko konsertille toivoa mielenkiintoisempaa ja parempaa paikkaa? Temppeliaukion kirkko on niin ällistyttävä. Sen ilmapiiri natsaa täysin musiikkini kanssa, joka on harvaa ja tietyssä mielessä rauhallista. Kirkkotila voi tehdä musiikistani parempaa.

Vaihtoehtoisen rockin piireissä pyörivä Westerlund on viime vuosien varrella kiinnostunut entistä enemmän folkmusiikista ja bluesista. Hän säveltää ja sanoittaa itse kappaleensa. Nyt julkaistavan soololevyn nimi on There’s a Passage.

– En lähtisi siitä, että musiikissani on joku tietty tyyli, vaan haluan tarjota näkökulman: musiikki voisi olla vaikka tämän kuuloista. Yritän pyrkiä sellaista kohti, mitä ei ehkä vielä ole tehty.

– Jokainen voi tulkita musiikkiani omista lähtökohdistaan ja siitä, miltä tuntuu. En halua antaa biiseilleni käyttöohjeita.

Soolosoittamisessa ei ole mitään muuta kuin varaa kehittyä.

Soitin Appalakkien vuoristosta

Janne Westerlundin ensimmäisen bändin Sweetheartin ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1992. Sen jälkeen albumeita on ilmestynyt tasaisin väliajoin Circle ja Plain Ride -yhtyeiden ja muiden kokoonpanojen kanssa. Westerlundin ensimmäinen soololevy julkaistiin vuonna 2012.

Kitaran, baritonikitaran ja banjon lisäksi Westerlundin soittimena voi kuulla dulcimeria, joka on tullut hänelle tutuksi amerikkalaisesta folkmusiikista. Soitin on lähtöisin Appalakkien vuoristosta.

– Löysin nettikaupasta sattumalta dulcimerin halvalla. Ajattelin, että kokeilen sitä ja panen sen sitten komeroon, tai vaikka seinälle, kun soitin on niin kivannäköinen. Kun aloin limputella sitä, syntyikin biisi.

Westerlundia on alkanut entistä enemmän kiinnostaa soolomateriaalin teko. Hän haluaa yksinkertaistaa musiikkiaan, ja blues on antanut hyvän kehyksen aloittaa. Westerlund on kuunnellut bluesartisteja, jotka soittavat mies ja kitara -kokoonpanolla. Siitä saa kipinää ja rohkeutta.

– Yhden ukkelin ja kitaran esitys voi olla yhtä intensiivinen ja kokonaisvaltainen elämys kuin viiden ihmisen bändin. Soolosoittamisessa ei ole mitään muuta kuin varaa kehittyä. En tarkoita tällä niinkään soittotaitoa, vaan sitä, että ottaa haltuun sitä läsnäoloa ja rauhallisuutta, mitä se vaatii.

Luovuus ei katoa mihinkään

Varhaisteininä Janne Westerlund ajatteli maailman valloituksen sujuvan paremmin, kun laulaa englannin kielellä. Myöhemmin hän huomasi, ettei maailmaa niin vaan valloitetakaan, mutta Westerlund kokee pääsevänsä yhteyteen omien aavistustensa kanssa paremmin englannin kielellä kuin äidinkielellään.

– Biisiä tehdessäni minulla on siitä joku aavistus, vihi... todella vaikeasti selitettävissä oleva väreily. Joskus käy niin, että ymmärrän biisin täysin vasta vuosia myöhemmin. Sitten olen ihan, että no tästähän tässä oli kyse!

Kun Westerlund ei saa nukutuksi, hän tietää jotain olevan tekeillä. Hän pyöriskelee sängyssä tai herää aamuyöllä pohdiskelemaan. Päähän tulee joko sanoja tai säveliä.

– Jostain sanasta on pakko tehdä biisi. Tai toisinaan päässäni soi melodia, josta en pääse eroon. Viimeisimmät työn alla olevat sanat ovat talking lake. En yhtään tiedä, mitä 'puhuvassa järvessä' tapahtuu, mutta katsotaan vaikka vuoden päästä.

Joskus Westerlund mietti, että mitä hän tekee, jos luovuus yhtäkkiä loppuu.

– Nuorena luovuutta mystifioi tosi paljon. Nykyään ajattelen, että ei se minnekään häviä. Kyse on siitä, onko luovan puolensa kanssa kosketuksissa vai ei.

Rock voitti klassisen musiikin

Musiikin harrastaminen sai alkunsa Janne Westerlundin isän kotistereoista. Angloamerikkalainen rock oli perheessä lasten­musiikkia.

– Kotona tulin kylvetetyksi kaikenlaisessa musiikissa, mutta aikalailla rokkipainotteista se oli. Halu tehdä itse musiikkia heräsi, kun kuuntelin Paul Simonin biisiä. Ajattelin, että onpa makee.

Siitä alkoi into oppia soittamaan kitaraa. Westerlund kävi klassisen kitaran soittotunneilla musiikkiopistossa. Rock kuitenkin meni klassisen musiikin ohi, ja musiikkiopiston tunnit jäivät melko pian.

– En vaan päässyt yli siitä, että sähkökitara on niin hienon näköinen. Päätin, että ehdottomasti hankin sellaisen. Sitten säästin ja ostin. Poiminkohan mansikoita tai jotain, että sain rahaa siihen.

Ensimmäisen oma biisi Westerlundilta syntyi joskus kuusi–seitsemänvuotiaana. Aika nopeasti hän itsekin huomasi kappaleen olevan plagiaatti Paul Simonilta.

– Oli vähän nolo alku, mutta…, Westerlund sanoo ja nauraa muistolle.

Kipukynnys on kasvanut huikeasti, eikä ihan pikkuasioista jaksa enää mennä kyyryyn ja kieriskellä.

Maalaaminen jäi tauolle

Parikymppisenä Janne Westerlund muutti Haminasta Helsinkiin "oikeastaan tekemään ei mitään". Silloin vain kuului päästä isoon kaupunkiin. Muutaman vuoden ihmettelyn jälkeen hän päätti, mitä tekee.

– Hain Vapaaseen Taidekouluun. Opiskelin siellä öljyvärimaalausta kolmisen vuotta ja siinä sivussa soitin Sweetheart-bändissä, jonka perustimme yläasteikäisinä. Pikkuhiljaa musiikki jyräsi kuvataidepuolen. Maalaaminen on jäänyt aika hyvin takavasemmalle.

Westerlund laittoi maalaamisen tauolle huomatessaan, ettei puolihuolimattomasti tekeminen sovi hänelle.

– Jos en tee jotain tosi intensiivisesti ja keskittyneesti, jälki on huonoa. Voi olla, että palaan maalaamiseen joskus.

Nuorena Westerlund oli paljon vihaisempi ja ahdistuneempi kuin nykyään. Sen vuoksi hänestä on erittäin kiva vanheta.

– Eiväthän kurjat tunteet ole mihinkään menneet, niitä tulee ja menee. Kipukynnys on kuitenkin kasvanut huikeasti, eikä ihan pikkuasioista jaksa enää mennä kyyryyn ja kieriskellä. Kun näkee samojen asioiden ja reaktioiden tapahtuvan kerta toisensa jälkeen, niin kyllähän sitä oppii – tai ainakin pitäisi oppia.

Ei kristinuskon pohjimmaista ajatusta, että olkaa nyt kilttejä toisillenne, voi liikaa korostaa.

Perustyöntekoa musiikin lisäksi

Kun Janne Westerlund haluaa rauhoittua, hän katselee ikkunasta ulos. Ne ovat hetkiä, jolloin hän ei pyri ajattelemaan mitään.

– Se, mitä ikkunasta ulos katsellessa alkaa nousta mieleen, on varmaan yhteyden kaipuuta. En oikein osaa määritellä sitä, mutta ainakaan se ei ole mitään sosiaalisen yhteyden kaipuuta. Pikemminkin kyse on siitä, että ehkä me emme olekaan niin perustavanlaatuisesti erillisiä.

– En osaa sanallistaa tuota kaipuutani, pystyn ainoastaan käyttämään vertauskuvia. Niitä saattaa sitten ilmestyä teksteihini. Enkä edes pyri käsittämään, älyllisesti, mistä on kysymys. Tai jos joskus siitä jotakin tajuan, se on bonusta.

Kirkko edustaa Westerlundille sukupolvelta toiselle kantavia ikihumaaneja arvoja. Kellojen soitto Syyrian uhreille oli hänen mielestään kirkolta tärkeä kannanotto.

– Ei kristinuskon pohjimmaista ajatusta, että olkaa nyt kilttejä toisillenne, voi liikaa korostaa.

Marginaalimusiikin teolla ei Suomessa elä. Elääkseen Westerlund tekee tuntiliksalla töitä konttorissa.

– En millään tavalla väheksy perustyöskentelyä. Tietty tylsyys on ihan ok. Se on vastapainoa joskus repivällekin prosessille, jota biisien teko voi olla.

Westerlund kävi työväenopiston kurssin ja nyt hän tuunaa taloaan. Se on hänen virallinen harrastuksensa.

– Korjailen vanhoja ikkunoita todella hitaalla tyylillä. Se vie hirveästi aikaa, mutta tykkään siitä hommasta. Käsillä tekeminen on kivaa. Tuntuu hienolta, kun läväyttää valmiin ikkunan paikoilleen.

Kuka?

Janne Westerlund, 43, asuu avoliitossa Vantaalla. Säveltää ja sanoittaa biisejä ja käy konttorihommissa. Soittaa ja laulaa Plain Ride ja Circle -yhtyeissä, esiintyy soolona ja eri kokoonpanoissa pääasiassa rock-klubeilla.

Mitä?

Levynjulkaisukonsertti pe 24.2. klo 18 Temppeliaukion kirkossa, Lutherinkatu 3. Janne Westerlund, laulu, dulcimer, baritonikitara ja banjo, Anssi Hallio, rummut, Sirpa Järvenpää, laulu, ja Pekka Jääskeläinen, kitara ja koskettimet. Illan avaa Jean Ramsay. Liput ovelta 5 e käteisellä.

Motto?

"Täydellisyys on tylsää."

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: