Vauvan kanssa oleminen on tärkeämpää kuin se, että kotona kaikki on ojennuksessa. Kuva: Minna Toivio
Äitiys ravistaa mieltä ja kehoa
Vauvan syntyminen perheeseen muuttaa elämän, tahtoi sitä tai ei.
Hiljakkoin Vauvan kanssa vanhemmiksi -kirjan (Kirjapaja) julkaissut psykologi Hannele Törrönen sanoo, että vanhemmuudesta puhutaan liian neutraalina asiana ja korostetaan usein työnjakokysymyksiä ja osallistumista.
”Äitiyden ja isyyden erilaisuutta ei ymmärretä erityisesti vauvan odottamisen ja syntymän aikana. Äiti tuntee raskauden ja synnytyksen niin mielessään kuin kehossaan, ja tätä äitiyden sisäistä maailmaa on sanallistettu hyvin huonosti. Huonosti tajutaan myös sitä, että aika moni äiti tarvitsisi synnytyksen jälkeen hoivaa ja huolehtimista.”
Vaikka valmistautuisi ja ottaisi asioista selvää, on synnytys raju kokemus. Se yllättää voimallaan, myös hyvällä tavalla.
”Naisten synnytystraumoista puhutaan liian vähän; niissä ei välttämättä ole kyse kivusta vaan hallinnan menettämisestä ja sen pelottavuudesta. Synnytystä ei voi tuosta noin vain keskeyttää ja sanoa, että nyt lähden kahville.”
Avuttomuuden tunnetta ei tarvitse hävetä, ei myöskään avun pyytämistä.
Äitiyden historiaa ymmärretään huonosti
Törrösen mielestä synnytystä pelkäävää pitäisi kuunnella herkällä korvalla, ottaa selville, mikä pelottaa ja ahdistaa. Pelokasta auttaa jo se, että tulee kuulluksi.
”Kaiken kaikkiaan äitiyden historiaa ajatellaan ja ymmärretään huonosti. Sieltä kuitenkin kumpuaa monta asiaa, joita olisi syytä miettiä ja myös ajatella uudella tavalla.”
Törrönen ruoskii tälle ajalle niin tavallista hallinnan vaatimusta.
”Hehkutetaan miten tuo ja tuo on saanut kroppansa niin pian ihan entiselleen ja että lapsen tulo ei ole muuttanut mitään. Raskaudessa ja synnytyksessä jylläävät isot tunteet, se on erikoinen olotila. Ei se mene ohi jälkiä jättämättä. Eikä lapsi mene siinä sivussa: lapselle on oltava tilaa ei vain kodissa vaan myös mielenmaisemassa.”
Savolaisilla naisilla ei ole synnytyskipuja
Meillä on vahva yksin pärjäämisen eetos, jota myös ruokitaan ahkerasti: ennen oli paljon vaikeampaa, ei ollut äitiyslomia ei kivunlievitystä eikä synnyttäminenkään ollut kovin turvallista. Mitä siinä valitat, nythän kaikki on paljon paremmin!
Olonsa ja mielialansa kanssa tuskailevaa ei auta tieto siitä, että ennen oli paljon huonommin. Menneen ajan vaikeuteen viittaaminen ei ole syy olla kehittämättä äidin ja koko perheen oloa.
”Niin äitiysloma kuin synnytyskipujen hoito ovat suhteellisen uusia asioita. Synnytyskipujen hoidon puolesta taistellut Riitta Jouppila sai vielä 1970-luvulla kuulla, että Itä-Suomessa ei tarvita kivunlievitystä, koska savolaisilla naisilla ei ole synnytyskipuja. Ne olivat äitien kannalta raakoja aikoja, moni äiti on jäänyt valtavan yksin näiden kurjien kokemustensa kanssa.”
Vauvan kanssa voi olla myös kivaa
Kehitystä on tapahtunut ja hyvä niin. Silti jokainen esikoistaan odottava äiti ja isä on ihan uudessa tilanteessa. Hannele Törrösen mielestä auttaa, jos ei mieti niin paljon sitä, mitä kaikkea kamalaa voisi tapahtua.
”Oloa voi helpottaa, jos kääntää ajatukset toiseen suuntaan. Kukahan sieltä syntyy? Mitä kiinnostavaa elämässämme nyt on tapahtumassa? Vauvan kanssa voi olla myös kivaa, vaikka totta on sekin, että haastava lapsi vie mehut kenestä tahansa.”
Vauva herättää vanhemmissaan avuttomuuden tunteen ja opettaa myös sietämään sitä.
Törrönen kritisoi sitä tuttua puhetta, jonka mukaan erityisesti äitiyteen kuuluvat myös negatiiviset tunteet ja että väsymys on ihan normaalia. Sellaisen puheen taakse on helppo mennä piiloon.
”Väsymyksen takana voi olla monenlaisia tunteita: ahdistusta, pelkoa, vihaa – tai ihan vain väsymystä. Äitiä pitäisi tässäkin kuulla ja myös äidin olisi kuunneltava itseään. Jos väsymys alkaa olla niissä mitoissa, että se estää normaalin toiminnan, on apua haettava ja saatava.”
”On tärkeää tajuta, että vanhempi on aikuinen ja vastuussa lapsesta. Jos on isoja ongelmia, on haettava apua, se on vastuu itseä ja vauvaa kohtaan”, korostaa Törrönen.
Älä häpeä ottaa apua vastaan
Vaikka nykyään äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyvistä tunnoista puhutaan vapaammin ja avoimemmin, neljän seinän sisälle jämähtäminen on tuttua monelle äidille. Yksinäisyyden kanssa ovesta sisään astuu usein myös epävarmuus ja ajatukset siitä, onko hyvä tai edes riittävän hyvä äiti.
”Vauva herättää vanhemmissaan avuttomuuden tunteen ja opettaa myös sietämään sitä. Avuttomuuden tunnetta ei tarvitse hävetä, ei myöskään avun pyytämistä.”
Jos apua tarjotaan, Törrönen kehottaa ottamaan sen auliisti vastaan.
”Konkreettinen apu on tärkeintä, sillä ykkösjuttu on se, että jaksaa. Huushollin puunaamiseen voi käyttää voimia sitten, kun niitä on enemmän. Kun on väsynyt, on hyvä mennä siitä, mistä aita on matalin. Pienen lapsen väsyneelle vanhemmalle on tärkeintä saada levätä aina kun siihen on mahdollisuus.”
Lapsen kehitysvaiheista on olemassa jos jonkinmoista listaa, mutta arjen käytäntöön liittyvää kirjallisuutta ei juuri löydy.
Kun nostaa yhä uudestaan lapsen lattialle heittämää lusikan, yksi jos toinenkin vanhempi miettii, kuinka kauan tätä ohjelmanumeroa pitää jaksaa.
”Vanhemman täytyy sietää aika tavalla toistoja, mutta kaikki kehitysvaiheet menevät ohi aikanaan. Mitään varmoja aikamääriä ei voi edes antaa, sillä lapset ovat erilaisia. Ja jos asia käy hermoon, voi lapsen kanssa taistelun sijaan ihailla uutta taitoa”, vinkkaa Törrönen.
Kirjassaan Törrönen kehottaa turvaamaan itsensä.
”Kun vauvaperheessä on raskasta, on hyvä pysähtyä ja rauhoittua. Mitä on tärkeää tehdä, mitä voi jättää tekemättä? Mieti, mikä tuo sinulle turvaa, kun tulee vaikeita hetkiä. Elämä vauvan kanssa on tässä ja nyt. Ja jo syntyessään vauva on valmis kiintymään läheisiin ihmisiinsä ehdoitta.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Hyvältä se tuntuu, että piispakin huomioi” – Erja Lindholm sai Teemu Laajasalolta vauvan päivän erityismaininnan
AjankohtaistaHelsingin piispa antoi 28.9. Korson seurakunnan perhekerhotyöntekijälle vauvamyönteisen seurakunnan erityismaininnan.
