Arvio: Imettävät puut ja muita metsän salaisuuksia
Kuva: Kuvapankki

Kuva: Kuvapankki

Arvio: Imettävät puut ja muita metsän salaisuuksia

Syksyn metsä- ja puuaiheisten kirjojen jälkeen ruskaretki metsään ei tunnu samalta kuin ennen.

 

"Puut eivät jätä koko tiedotusta ilman varaan, koska osa naapurustosta ei siinä tapauksessa saisi vihiä vaarasta. Ne lähettävät viestinsä varmuuden vuoksi myös juuriin, jotka muodostavat säästä riippumattoman verkoston kaikkien yksilöiden välille. Yllättävää kyllä, viestejä välittyy paitsi kemiallisesti myös sähköisesti, yhden senttimetrin sekuntivauhtia."

Tietokirja Puiden salattu elämä esittelee tammet, pyökit, kuuset ja muut puut aivan uudessa valossa. Metsänhoitaja Peter Wohlleben kertoo, että ne viestivät keskenään esimerkiksi hyönteisten myrkyistä, alkavat hyvin janoisina huutaa, oppivat ja muistavat oppimansa sekä ovat varsin sosiaalisia – erakkoyksilöitä lukuun ottamatta.

Emopuut auttavat varjossaan kituvaa jälkikasvuaan luovuttamalla niille juurten välityksellä sokeria ja muita ravintoaineita. "Asian voisi ilmaista niinkin, että puut imettävät vauvojaan." Puut saattavat myös pitää aikoja sitten kaadetun naapurikannon hengissä syöttämällä sille ravinteita. Wohlleben vertaa järjestelmää sosiaalitoimeen.

Puiden salattu elämä esittelee häkellyttäviä tutkimustuloksia, joiden jälkeen metsään on vaikea suhtautua samalla lailla kuin ennen. Kirjan käännösoikeudet on myyty lyhyessä ajassa yhdeksääntoista maahan, ja alkukielellään saksalla se oli yksi vuoden 2014 kirjasensaatioista.

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Suomentanut Pirkko Roinila. Gummerus 2016.

 

 

"Monille tulee yllätyksenä, että tammi on meille suomalaisille pyhä puu. Se on keskeinen osa suomalais-ugrilaista maailmanpuukertomusta, joka yhdistää myös monia muita alkuperäiskansoja ympäri maailman."

Luontoretkeilykirja Metsien kätkemä tarjoaa kovien kansien välissä samat suomalaiset luontokohteet, joihin Reetta Ranta ja Antti Huttunen veivät Yle TV1:n samannimisessä sarjassa viime kesänä. Sarja on nähtävissä Yle Areenalla.

Kirja tarjoaa kansallisromanttisen nojatuolimatkan isänmaan kuvankauniisiin luontokohteisiin. Suomalaiskansallisia maisemia täydentävät kuvissa tiuhaan esiintyvät kirjoittajat norjalaisvillapaidoissaan sekä ruotsalaisen Fjällrävenin takeissa ja repuissa. Hyttysiä, roskia tai turistiryhmiä ei näy.

Luontoa lähestytään myös vanhojen kansantarujen ja mytologioiden kautta. Ranta ja Huttunen jättävät itsekin suklaata uhrilahjaksi Paasveen paholaiskivien väliin ja osallistuvat suomenuskoisen Karhun kansan rituaaliin Julma-Ölkyllä.

Kirjassa annetaan niukat tiedot kohteiden palveluista ja tavoitettavuudesta. On helpompi selvittää reittinsä vaikkapa Ukonsaarelle, kun tietää, että sinne mennään Inarin kirkonkylän venesatamasta. "Kunnioita pyhää paikkaa, tule hiljaisuudessa", retkikirja opastaa.

Metsien kätkemä houkuttelee luontoon ihmisiä, joille lyhyen lentomatkan päässä olevat ulkomaankohteet ovat tutumpia kuin kotimaan hienot paikat. Huttunen ja Ranta lähestyvät Kolin kansallismaisemia Pielisjärveltä käsin: "Nyt maisema on kuin keskieurooppalaisella Alppijärvellä – ei ollenkaan tyypillinen suomalainen näkymä taustalla kohoavine vaarajonoineen ja violetteine auringonlaskuineen".

Reetta Ranta ja Antti Huttunen: Metsien kätkemä. Opas Suomen kauneimpiin kohteisiin. Gummerus 2016.

 

 

 

Korpeen pakoon surua ja maailmanloppua

"Olisiko kaikki asumisen jäljet hävitettävä, naamioitava pihapiiri aition näköiseksi. Jätettävä itsekin kaikenlainen sivilisaatiohömpötys kuten vaatteiden peseminen tai tuvan lämmittäminen. Juostava villieläimen tavoin metsässä."

Yhdestä näkökulmasta Korpisoturi-romaanin päähenkilö Ahma on syrjäytynyt nuori mies, joka kärsii mielenterveysongelmista, eikä juuri poistu kotoaan, kunnes katoaa kaupungista. Toisesta näkökulmasta hän on survivalisti, yksi niistä harvoista, jotka ymmärtävät varautua tulevaan systeemin romahdukseen. Hän aloittaa näkkileipien, energiapatukoiden ja muiden kotitarvevarastojen keräämisen yksiössään, mutta ymmärtää internetin samanhenkisten keskustelupalstalla, että ainoa kestävä ratkaisu on oma piilopirtti ja mahdollisimman suuri omavaraisuus ruoantuotannon suhteen. Kun mummu vielä jättää Ahmalle pienen perinnön, hän muuttaa sen turvin erakoksi korpeen.

Ahma kuuntelee sähköttömässä ja vesijohdottomassa vanhassa mökissään radiouutisia siitä, kuinka Lähi-itä ja Afrikka vyöryvät Suomeen. Hän kasvattaa härkäpapua ja alkuvehnää spelttiä, saa kylällä asuvalta suomenhevosharrastajalta apua pellon muokkaamiseen ja kompostoi jätöksensä lannoitteeksi.

Kun järjestäytynyt yhteiskunta alkaa todella romahtaa, Ahmalla on kotitarvevarastot kunnossa. Moni hakee ruokaa lähinnä kirkolta.

Asiat eivät silti mene niin kuin mies on suunnitellut, koska hän ei ole päässyt erakkonakaan irti myötätunnostaan muita kohtaan. Vaikeissa oloissa riittää vaikeuksissa olevia pelastettavaksi.

Tarinan ympärillä tuoksuu ja kahisee suomalainen metsä. Esikoisromaanillaan Huorasatu (2011) julkisuuteen noussut Laura Gustafsson on kirjoittanut vetävän ja ajankohtaisen romaanin, joka sopii myös ensiavuksi yksinkertaisemman elämän kaipuuseen. Jos urbaanius ei maistu, niin Suomessa riittää vielä korpea.

"Luomakunta, Ahma ajattelee ja tuntee jalkansa maassa kuin kasvaisi siitä. Hän on ekosfäärin osanen, ei enää ulkojäsen. Hän kuuluu joukkoon."

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016.

 

 

 

"Kirkkaampaa vihreää ei varmasti ole missään, hän ajattelee. Tämä on Alkumetsä, metsä kirjasta jota veljet lukevat toisilleen tajuamatta siitä mitään. Metsä, joka sulkee ulkopuolelleen kaiken muun."

Inkeri Markkulan esikoisromaani Kaksi ihmistä minuutissa on ehjä tarina metsästä, sen yltäkylläisestä kauneudesta ja hengenvaarallisista pienistä malariahyttysistä. Se on tarina suuresta rakkaudesta ja siitä, mitä voi tapahtua, kun sen menettää. Se on myös ajankohtainen tarina naisen lapsuudenkaipuusta, joka saa täyttymyksensä lopulta puolison kohdun avulla, ja omistautuvasta vanhemmuudesta, joka kituu siinä olemattomassa tilassa, jonka ympäristö sille sallii.

Päähenkilö Alina on malariaa tutkiva nainen, joka on kiinnostunut asioista, joita moni ei havaitse: tuulen kantamista lepakoiden ultraäänistä, hyttysten levittämistä malarialoisista, pikkuruisista karhukaisista.

"Tälläkin hetkellä saattaa tuuli kantaa mukanaan karhukaisia. Tyynellä ilmalla ne sitten sataa meidän päälle. Eikä me tiedetä siitä mitään." Näin Alina sanoo pyrkiessään tutkimusavustajaksi Astridille, johon on salaa rakastunut.

Kirja kuljettaa lukijaa mukanaan niin kaljuksi syödyssä tunturikoivikossa, Saariston lasten idylliä muistuttavalla kesäsaarella kuin trooppisessa metsässä. Luonto on kirjassa paljon enemmän kuin tapahtumien tausta.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa. Gummerus 2016.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: