Arvio: Kuolemantanssi saa pohtimaan, mihin jalat Euroopassa marssivat
Heikki Aittokosken Kuolemantanssi selvittää nationalismin kaikkia sävyjä.
Ulkomaantoimittaja, tietokirjailija Heikki Aittokosken kirja Kuolemantanssi on yhtä aikaa sukellus historiaan ja mukaansatempaava reportaasi siitä, mitä eri puolilla Eurooppaa tapahtui vuoden aikana. Aittokosken kieli on erinomaista, joten kirja on lukuelämys, jota ei malta laskea käsistään.
"Historiassa on kyse alaraajojen liikkeestä. Jalat nousevat ja jalat laskevat." Ensimmäiset lauseet määrittävät, mitä tuleman pitää. Lause viittaa keskiaikaiseen maalaukseen, Kuolemantanssiin. Se kuvaa sitä, miten niin historiassa kuin nykypäivässä nationalismin uhossa on marssittu toisten yli.
Lisäksi lause kertoo siitä, miten kirja on tehty: jalkatyönä, kiertämällä kaksikymmentä maata Euroopan joka kolkalta. Matkalla Aittokoski on pitänyt silmänsä ja sydämensä auki ja löytynyt paikkoja, ihmisiä, tarinoita, kertomuksia ja tapahtumia, jotka näyttävät nationalismin jäljet. Hyvässä ja pahassa, sillä kirja ei ole mustavalkoinen teos. Miksi olisikaan, sillä ilman nationalismia ei olisi edes Suomea.
Hautausmaiden kertomaa
Kirjan nimi Kuolemantanssi tulee keskiaikaisista maalauksista, joissa kuvattiin kuoleman kutsuvan viimeiseen tanssiin niin piispaa, kuningasta kuin köyhää kansaa. Säädyllä ei ollut väliä. Tunnetuin Kuolemantanssi, Danse Macabre, maalattiin Pariisin Viattomien hautausmaan etelämuuriin 1524. Hautausmaa puolestaan sai nimensä Raamatun kertomuksesta Betlehemin surmatuista poikalapsista.
Muuri on aikaa sitten purettu, mutta puukaiverrus teoksesta on olemassa. Itse teos puolestaan löytyy monista paikoista eri puolilta Eurooppaa. Viimeiset askeleensa kirjoittaja ottaa Inkoossa, jonka kivikirkosta löytyy Kuolemantanssi. Suomi ei ole saari, vaan maailmantapahtumat ja niitä muokkaavat aatteet löytävät kyllä tiensä tänne. Siitä kertoo karua kieltään Inkoon Västankvarnin "Hauta 1918". Itsenäistysjulistusta 1917 seurasi sisällissota ja koston kesä – sitä ei saa unohtaa.
Samanlaisia historian hautoja, kansallisuusaatteiden yhteentörmäysten tai kansallisvaltioiden repeämien synnyttämiä on joka puolella Eurooppaa. Aittokoski käy muun muassa Srebrenicassa, jossa serbit tappoivat Bosnian sodassa 8 000 muslimia. Serbejä ja muslimeja asuu yhä samalla seudulla. Ystäviäkin voidaan olla, mutta jos kahden sijasta kokoontuu kolme, on parempi vaieta menneestä.
Pakolaiskriisin jäljillä
Aittokoski käy matkallaan myös serbikenraali Ratko Mladicin oikeudenkäynnissä Haagissa, joka tuo mieleen toisen oikeudenkäynnin Nürnbergissä. Samassa kaupungissa, jossa natsit sodan jälkeen tuomittiin, he ennen sotaa juhlivat valtaannousuaan. Kuvauksessa Zeppelin-kentästä, jossa natsien puoluekokoukset pidettiin, Aittokoski lainaa silminnäkijää Olavi Paavolaisen vuonna 1936 kirjoittamaa kirjaa Kolmannen valtakunnan vieraana.
Historian tuntemus on tärkeää nykypäivän ymmärtämiseksi, mutta aina sekään ei riitä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana on tapahtunut niin yllättäviä asioita, että kokenutkin journalisti joutuu hämmästelemään kohtaamaansa. Miljoonan pakolaisen vyöry Eurooppaan lisäsi kierroksia monen kansallismielisen rattaisiin. Terrori-iskut löivät lisää vettä myllyyn ja järkyttivät koko Eurooppaa. Suomessakin mielipiteet polarisoituivat. Lisäksi tulivat vielä Brexit ja Trump. Mitä seuraavaksi? Puolassa kansa on syvästi jakautunut, Ranskassa Marine Le Pen saattaa yllättää.
Aittokoski tapaa kierroksellaan erilaisia nationalisteja Kreikan Kultaisesta aamunkoitosta sympaattiseen Skotlantilaiseen itsenäisyysliikkeeseen. Nationalismi ei ole yhtä ja samaa, mutta jos se kytkeytyy rasismiin ja äärikonservatiivisuuteen, se on pelottava voima.
Oleellinen juttu on, onko nationalismi kansalaisnationalismia, jossa maahanmuuttajakin hyväksytään kansalaiseksi vai etnistä nationalismia, joka hyväksyy kansalaisiksi vain tiettyyn ryhmään kuuluvat. Ensin mainitussa nationalismissa voi olla tilaa myös kovia kokeneelle afganistanilaisperheelle, jonka elämää Aittokoski seuraa Kreikasta Saksaan ja johon hän pitää vieläkin yhteyttä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Maailman kenties ainoa tulevaisuustoimittaja Heikki Aittokoski, mihin maailma on menossa?
AjankohtaistaHelsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski puhuu maailman tulevaisuudesta Myyrmäen kirkolla. Häntä kiinnostaa, miten ihmiskunnalla menee.
