null Auschwitzin komendantti väärensi elämänsä – satuun uskottiin vuosikymmenien ajan

Arbeit macht frei eli työ tuo vapauden -kyltti Auschwitzin portilla. Todellisuudessa ainakin 1,1 miljoonaa ihmistä surmattiin leirillä. Suuri osa heistä vietiin suoraan kaasukammioon, osa näännytettiin hengiltä pakkotyössä leirin yhteydessä toimineilla tehtailla. Kuva on otettu tämän vuoden tammikuussa. Neuvostoliiton joukot vapauttivat Auschwitzin 25.1.1945. 

Arbeit macht frei eli työ tuo vapauden -kyltti Auschwitzin portilla. Todellisuudessa ainakin 1,1 miljoonaa ihmistä surmattiin leirillä. Suuri osa heistä vietiin suoraan kaasukammioon, osa näännytettiin hengiltä pakkotyössä leirin yhteydessä toimineilla tehtailla. Kuva on otettu tämän vuoden tammikuussa. Neuvostoliiton joukot vapauttivat Auschwitzin 25.1.1945. 

Auschwitzin komendantti väärensi elämänsä – satuun uskottiin vuosikymmenien ajan

Muistelmissaan Rudolf Höss, teollisen massamurhan johtaja, kertoi onnellisesta lapsuudestaan ja sotasankaruudestaan. Totuus oli toinen. Entä mitä tapahtui hänen viime hetkillään?

Pikku-Rudolfilla oli poni, joka oli hänen paras ystävänsä. Ponilla oli nimikin: Hans. Hiilenmustalla Hansilla oli säkenöivät silmät ja pitkä harja. Kerran Rudolf vei ponin omaan huoneeseensa, kun muu perhe oli poissa. Palvelijat eivät kertoneet Rudolfin tempauksesta vanhemmille – niin hyväksyviä he olivat.

Pikku-Rudolf ei ollut kuka tahansa henkilö. Jälkimaailma tuntee hänet Auschwitzin keskitysleirin komendanttina, jonka tunnolla oli yli miljoonan ihmisen henki. Rudolf Höss kirjoitti kuolemantuomionsa edellä vuonna 1947 muistelmat, joiden lapsuus- ja nuoruuskuvaukset paljastuivat vasta äskettäin lähes täydelliseksi sepitteeksi.

Säkenöiväsilmäinen Hans oli satua onnellisesta lapsuudesta, jota ei koskaan ollut.

Auschwitzin keskitysleirin kehittäneen Rudolf Hössin muistelmista tuli bestseller. Vasta vuosikymmenien jälkeen paljastui, miten systemaattisesti hän valehteli menneisyydestään.

Kun viimeiset keskitysleirin kokeneet siirtyvät pois keskuudestamme, esiin nousee uusia lähteitä ja uusia arvioita ja uusi kirjoja kirjoitetaan. Niitä on ilmestynyt tänä vuonna jo useita. Hössin muistelmien kriittinen uudelleen arviointi muuttaa kuvaamme hirmutöiden taustasta.

Hössin kertomuksiin uskottiin, kunnes totuus paljastui

Rudolf Höss syntyi 1901 Baden-Badenissa Saksassa vanhempiensa esikoiseksi, mutta perhe muutti pian Mannheimiin. Muistelmissaan hän kertoo lähteneensä 15-vuotiaana ensimmäiseen maailmansotaan ja kuvaa kokemuksiaan Lähi-idän rintamilla.

Höss kertoo, kuinka hän yleni Saksan armeijan nuorimmaksi aliupseeriksi. Rauhan tultua vuonna 1918 hän väitti johtaneensa joukkueensa omin päin Saksaan halki vihamielisen Balkanin. Mikään muu joukko ei pystynyt samaan, Höss kehaisee.

Rudolf Höss kuvattuna oikeudenkäynnissä Varsovassa 1946. Keskitysleirin komendantti tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin 16.4.1947.

Rudolf Höss kuvattuna oikeudenkäynnissä Varsovassa 1946. Keskitysleirin komendantti tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin 16.4.1947.

Hössin muistelmat julkaistiin 1950-luvulla ja käännettiin pian usealle kielelle. Saksassa kirjasta on otettu liki kolmekymmentä painosta ja Suomessakin useita. Tutkijat ovat ottaneet muistelmat totena. Floridan valtionyliopiston etiikan professori Sumner B. Twiss julisti kymmenisen vuotta sitten, että muistelmat ovat evidently truthful, ilmeisen totuudenmukaisia.

Hössin muistelmien lumous murtui vasta 2018. Tuolloin kaksi mannheimilaista tutkijaa, historianprofessori Wilhelm Kreutz ja kaupunginarkistossa työskentelevä Karen Strobel, julkaisivat arkistolähteisiin perustuvan tutkimuksen, josta tehtiin myös elokuva.

Paljastui, että Höss oli 1920-luvulta alkaen systemaattisesti vääristellyt taustojaan. Muistelmat olivat tämän kehityksen huipennus.

Kreutz ja Strobel ihmettelivät, miten edes ilmeisen tarumainen retki Lähi-idästä Saksaan ei ole herättänyt kenenkään epäluuloja. Hössin saduilla oli ilmeistä lumovoimaa.

Sotasankari olikin todellisuudessa koulupudokas

Arkistolähteisiin nojaten Kreutz ja Strobel piirtävät uuden kuvan Hössistä. Hän asui Mannheimissa koko ensimmäisen maailmansodan ajan, joskin saattoi palvella armeijassa aivan sodan lopussa. Todisteita siitä ei kuitenkaan ole. Seikkailut Lähi-idässä ovat joka tapauksessa vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Sotilasansioiden lisäksi Höss paranteli työläistaustaansa. Isoisä oli kutomotyöläinen, mutta Hössin muistelmissa hänestä tuli Ranskan-sodassa vuonna 1870 kaatunut ratsuväen eversti. Isä tosin syntyi vasta 1875, mitä Höss ei tietenkään mainitse. Isoäidin viisivuotinen raskausaika olisi ollut liian epäuskottavaa jopa Hössin saduissa.

Asuinosoitteista näkyy, ettei Hössin perheellä voinut olla paikkaa ponille eikä työläisasunnoissa palvelijoitakaan ollut. Isällä oli kuitenkin vakaa pyrkimys yhteiskunnalliseen nousuun. Hän vuokrasi tilat pienelle kaupalle, ja Rudolf pantiin oppikouluun.

Opintomenestys oli niin huono, että poika sai koulusta potkut. Tämä tapahtui silloin, kun hän omien sanojensa mukaan taisteli Lähi-idässä. Peitetarinan hän oli kehittänyt varhain.

Valheella on pitkät jäljet

Höss vangittiin vuonna 1923 syyllisenä murhaan. Tuolloin hän saneli oikeuden pöytäkirjaan kertomuksen Lähi-idän palveluksestaan ratsuväessä. Sodanjälkeisessä levottomassa Saksassa oli epäilemättä parempi esiintyä sotasankarina kuin koulupudokkaana.

Freikorpsin sotilaita Berliinissä 1924.

Freikorpsin sotilaita Berliinissä 1924.

Höss kuului ensimmäisen maailmansodan jälkeen oikeiston freikorps-joukkoihin, jotka vuoroin tukivat Saksan sosiaalidemokraattista hallitusta kommunisteja vastaan ja vuoroin uhkasivat samaa hallitusta. Freikorpsit huolehtivat tarvittaessa Saksan eduista myös rajojen ulkopuolella – tai taistelivat siellä omaan laskuunsa.

Höss väitti kuuluneensa Gerhard Rossbachin yksikköön, joka syksyllä 1919 niitti mainetta sotaretkellä Baltiassa. Höss kuvaa muistelmissaan sotaretken ennen näkemätöntä julmuutta, mikä muiden lähteiden valossa pitää paikkansa. Kreutz ja Strobel eivät kuitenkaan löytäneet todisteita hänen osallistumisestaan retkeen. Mahdollista se silti on.

Rossbach mainitsee omissa muistelmissaan, miten hän nimitti Hössin aliupseeriksi joukkonsa kahakoidessa puolalaisten kanssa Sleesiassa vuonna 1921.  Höss kohosi siis aliupseeriksi vasta tällöin eikä ensimmäisessä maailmansodassa, kuten muistelmissaan väitti.

Freikorps avasi tien väkivaltaan

Freikorpsilla oli merkittävä vaikutus Hössiin. Sleesian levottomuuksissa vuonna 1921 pettureita ja sellaiseksi luuloteltuja ryhdyttiin runsain mitoin murhaamaan ”porukan päätöksellä”. Rikollinen toiminta oikeutettiin tarunhohteisella muinaissaksalaisella feme-oikeudella.

Seuraavina vuosina niin sanottuja feme-murhia tapahtui ympäri Saksaa. Sellaiseksi Höss esitti myös murhan, johon hän osallistui 1923. Todellisuudessa kyse oli velkariidasta. Nousevan äärioikeiston keskuudessa feme-murha kuulosti kuitenkin paremmalta. Tie väkivaltaan oli avattu.

Höss vapautui kuritushuoneesta 1928 ja liittyi artamaaniliikkeeseen. Artamaanit työskentelivät maanviljelystöissä vähentääkseen vierastyövoiman tarvetta. Maahanmuuttoa pidettiin silloinkin tietyissä piireissä ongelmana.

Artamaanina Höss solmi avioliiton Hedwig Henselin kanssa, ja pari sai viisi lasta. Auschwitzin komendanttina Hössillä lienee ollut suhde yhteen naisvankiin. Muistelmissaan hän tietenkin vakuutti olleensa aina uskollinen aviomies.

Artamaaneista Hössin tie vei Schutzstaffelin eli SS-joukkojen palvelukseen vuonna 1934. SS oli armeijan rinnalle rakennettu natsien oma sotilasjärjestö, jonka papereihin Höss tallensi kuvitellut ansionsa maailmansodasta. Niistä oli viimeistään tässä vaiheessa tullut oleellinen osa hänen identiteettiään.

Muistelmissaan Höss väitti liittyneensä SS:ään, koska sotilaselämä veti puoleensa. Kyse oli kuitenkin raakaotteisen vanginvartijan työstä. Hössistä tuli Dachaun keskitysleirin henkilökuntaa. Feme-murhat olivat olleet pikkurikollisuutta verrattuna siihen, mitä leirillä puuhattiin. Ohjenuorana oli ehdoton kovuus vankeja kohtaan.

Dachaun vuosista tuli Hössille keskitysleirin pitämisen peruskoulu, joka tarjosi hänelle pohjan luoda vuodesta 1940 alkaen Auschwitz, kaikkien aikojen kuuluisin keskitysleiri. Siellä hän kehitti ihmisten piinaamisen ja tuhoamisen teolliseen huippuunsa.

SS:n henkilökuntaa viettämässä vapaa-aikaa tappamisen lomassa. Rodolf Höss on eturivissä kolmas vasemmalta.

SS:n henkilökuntaa viettämässä vapaa-aikaa tappamisen lomassa. Rodolf Höss on eturivissä kolmas vasemmalta.

Teki sitä mitä ei tahtonut?

Muistelmia kirjoittaessaan Höss vakuutti, että hänelläkin oli sydän. Väite on vähintäänkin uskomaton mieheltä, jonka tunnolla oli yli miljoona ruumista.

Toisen maailmansodan jälkeen Hannah Arendt loi käsitteen pahuuden arkipäiväisyydestä. Sen mukaan ihmiset eivät välttämättä ole täysin pahoja. He vain tulevat edistäneeksi hirmutöitä täyttäessään kuuliaisesti määräyksiä ja seuratessaan byrokratian vaatimuksia.

Höss kuvaa itsensä Arendtin esittämässä valossa. Höss ei kiistänyt vastuutaan, mutta sälytti syyn piittaamattomille ja raaoille alaisilleen sekä yläpuolellaan oleville käskijöille. Hän väitti kammonneensa julmuuksia, vaikkei komendanttina voinutkaan paljastaa tunteitaan. Kovuus olisi siis ollut vain virkarooli, jos muistelmia on uskominen.

Sodan jälkeisissä kuulusteluissa Höss vastasi avoimesti ja auttoi parhaansa mukaan selvittämään, miten ihmisiä tuhottiin. Tässä hän poikkesi muista kuulustelluista natseista. Höss kuitenkin kertoi tuhotyönsä yksityiskohdista viileästi ja välinpitämättömästi, mikä hämmästytti kuulustelijoita ja psykiatreja. Kärsikö hän sittenkään julmuuksista, vaikka väitti niin?

Muistelmissaan Höss tunnustautui edelleen kansallissosialistiksi. Juutalaisten joukkotuhontaa hän tosin piti vääränä – taktisista syistä. Juutalaisia vastaan olisi pitänyt toimia toisin keinoin, hän väitti.

Höss ei sittenkään vaikuta Arendtin kuvaamalta kuuliaiselta byrokraatilta. Kirjoitustyön jälkeen tapahtui kuitenkin muutos, väittää Hössin persoonasta ja uskonnollisuudesta väitöskirjan tehnyt Manfred Deselaers.

Reilua viikkoa ennen teloitustaan, pitkäperjantaina 1947 Höss pyysi saada puhua papille. Käänne oli yllättävä.

Usko Jumalaan oli säälittävää

Höss sanoi eronneensa kirkosta vuonna 1922. SS-kantakortissa hänet oli aluksi merkitty uskonnottomaksi, mutta merkintä vaihtui myöhemmin kategoriaan gottgläubig. Se tarkoitti epämääräisesti lähes mitä tahansa uskonnollisuutta, ja ilmensi pikemminkin poliittista kuin uskonnollista vakaumusta.

Käytännössä gottgläubig ilmoitti kunnon natsina erottautuvansa sekä materialistisesta bolševismista että kristinuskosta. Jälkimmäinen oli juutalaistaustaisena uskontona ilman muuta epäilysten kohde. Sitä paitsi kovuutta ihannoineet natsit vieroksuivat rakkautta ja armoa – synnintunnosta puhumattakaan.

Tässä neuvostojoukkojen ottamassa kuvassa näkyy Auschwitzin lapsivankeja.

Tässä neuvostojoukkojen ottamassa kuvassa näkyy Auschwitzin lapsivankeja.

Höss uskoi korkeintaan Kohtaloon. Kotona hänen lapsensa oppivat, että usko Jumalaan on lähinnä naurettavaa ja säälittävää. Muistelmissaan Höss kuitenkin selittää kristinuskosta vieraantumistaan kohtaamillaan väärinkäytöksillä, jotka olivat – ja ovat – tyypillisiä uskontokriittisiä aiheita.

Ensimmäinen tapaus on petollinen pappi. Höss kertoi pikkupoikana uskoutuneensa ripissä papille, joka laverteli asiat eteenpäin. Ripin syy, koulussa annettu vakava rangaistus, ei näy koulun papereissa tai Hössin käytösnumerossa. Kreutz ja Strobel pitävät tapausta keksittynä.

Maailmansodassa Höss väitti nähneensä, miten Lähi-idän pyhillä paikoilla uskontoa käytettiin häikäilemättä tulonlähteenä. Tämän täytyi perustua toisen käden tietoihin, koska Höss ei todellisuudessa koskaan käynyt Lähi-idässä.

Kolmas teema on klassinen vapautumiskertomus uskonnollisen auktoriteetin vallasta. Höss väitti kiihkokatolisen isänsä kasvattaneen hänestä väkisin pappia. Tämäkin lienee valhe, sillä ainevalinnat oppikoulussa eivät valmistaneet teologian opintoihin. Höss kuitenkin luo kuvan, jossa isän kuolema vapautti hänet löytämään oman elämänsä sotilaana.

Muistelmissa kristinusko edustaa sitä, mitä Höss ei halunnut olla. Kirjoituksen laatimisesta meni kuitenkin vain muutama kuukausi, kun hän yhtäkkiä halusikin puhua papille.

Vähän ennen hirsipuuta Höss ripittäytyi papille

Viimeisinä elinviikkoinaan Hössin puheisiin ja kirjoituksiin tuli uusi sävy. Hän ilmoitti kadottaneensa ihmisyytensä palvellessaan natsipuoluetta. Vaimolleen Hedwigille hän kirjoitti, että natsi-ideologia ja hänen elämäntyönsä sen palveluksessa oli ollut perusteissaan väärää. Puolan kansalle hän kirjoitti: ”Kunpa Jumalani antaisi minulle kerran toimintani anteeksi.”

Kesti päiviä ennen kuin puolalaisessa vankilassa vartioidulle Hössille löydettiin saksaa taitava pappi. Keskiviikkona 10. huhtikuuta 1947 sellainen vihdoin saatiin paikalle. Sellissään Höss puhui papin kanssa tuntikausia, luki lopuksi uskontunnustuksen ja ripittäytyi. Niin hänestä oli taas tullut kristitty.

Seuraavana päivänä pappi palasi. Kuulusteluissa viileänä säilynyt komendantti polvistui lattialle ja ehtoollista saadessaan puhkesi itkuun. Keskiviikkona 16. huhtikuuta Höss kuljetettiin Auschwitziin, jossa hänet luovutettiin mustahuppuiselle pyövelille. Viimeisenä hän näki luomansa kuolemantehtaan.

Näky, jonka Auschwitziin saapuneet ensimmäiseksi näkivät: Auschwits-Birkenaun leirien portti.

Näky, jonka Auschwitziin saapuneet ensimmäiseksi näkivät: Auschwits-Birkenaun leirien portti.

Pojanpoika jäi kiinni vääristelystä

Hössille annettua synninpäästöä on arvosteltu. Ei kai rakkaus ja armo ihan tällaiselle ennenkuulumattomalle suurmurhaajalle kuulu?

Manfred Deselaers on hyvin tietoinen siitä, miten vaikea ihmisten on hyväksyä Hössin synninpäästöä. Deselaersin mielestä synninpäästö ei ole vain Hössin ja Jumalan suhteen korjaamista, vaan se velvoittaa myös synnin yhteiskunnallisten seurausten parantamiseen. Höss ei kuitenkaan ole enää toimimassa sen eteen. Siksi Deselaersin mukaan kirkolla on velvollisuus toimia.

Deselaers on katolinen pappi, joka itse työskentelee Auschwitzin laidalla instituutissa, joka on omistettu rukoukselle ja ihmisten välisen dialogin edistämiseksi.

Työtä riittää. Rudolf Hössin pojanpoika Rainer Höss nousi julkisuuteen kampanjoiden fasismia vastaan. Hänestä tehtiin Suomessakin iso ja koskettava artikkeli, kunnes kaikki paljastui vain lumoavaksi saduksi.

Kesällä 2020 paljastui, että Rainerilla oli useita tuomioita isoisänsä maineen ja antifasismin varjolla tehtailluista petoksista. Hänen kuvauksensa lapsuudesta ja nuoruudesta osoittautuivat kyseenalaisiksi. Jatkuuko kirous todella kolmanteen ja neljänteen polveen?

Kirjoittaja on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi