Diakoniatyön asiakasmäärä on kasvanut rajusti – moni seurakunta jakaa 40 euron maksukortteja ruokaostoksiin
Valtaosa pääkaupunkiseudun seurakunnista osallistuu valtakunnalliseen hankkeeseen, jossa vähävaraisille jaetaan ruokakaupoissa käytettäviä maksukortteja. Seurakuntien avunhakijoissa korostuvat lapsiperheet.
Vuosaaren seurakunta on yksi yli kahdestasadasta seurakunnasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen aineellisen avun hankkeeseen. Sen tavoitteena on tarjota apua ihmisille, joiden taloudellinen tilanne on ajautunut kriisiin. Hankkeessa jaetaan vuosina 2025–2027 yhteensä 125 000 maksukorttia, joiden kokonaisarvo on viisi miljoonaa euroa.
Näillä maksukorteilla avustetaan ruuan ja muiden välttämättömien perushyödykkeiden hankintaa ihmisille, joiden toimeentulo on heikentynyt. Yhden ruokakortin arvo on 40 euroa, ja korttien jakaminen perustuu seurakuntien omaan harkintaan ja diakoniatyöntekijöiden avuntarpeen arvioon.
Kirkon diakoniatyön asiakkaiden määrä on lisääntynyt joissain seurakunnissa jopa 40 prosenttia kahdessa vuodessa. Avuntarve on jatkanut kasvamistaan ja seurakuntien diakoniatyö on paikoittain ollut erittäin ruuhkautunut. Vuosaaren seurakunnan diakoniatyöntekijä Pia Nordlundin mukaan ero on huomattava myös heillä.
– Kyllä avunhakijoiden määrä on lisääntynyt. Jos ajattelen vaikka viime kesää tai edellisiä kesiä, niin meillä ne ovat aiemmin olleet ehkä vähän hiljaisempia, mutta ei enää. Meillä on ajanvaraukset täynnä, ja nytkin on ensi viikkokin täynnä, mikä on poikkeuksellista.
Taloudellista ja aineellista tukea tarvitaan arjen perusasioihin, kuten ruokaan, lääkkeisiin ja hygieniatarvikkeisiin. Yhä useammin kriittisen ja viimesijaisen avun antaa seurakunta. Maksukortin voi saada diakoniatyöntekijän kanssa pidettävän tapaamisen yhteydessä vastaanotolla, eikä sillä pysty ostamaan alkoholi-, tupakka- tai veikkaustuotteita.
Nordlundin mukaan uusien asiakkaiden joukossa korostuvat lapsiperheet.
– Apua tarvitsevien joukossa on paljon lapsiperheitä, niin yksinhuoltajia kuin kahden huoltajan perheitäkin.
Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoittamaa ruoka-apua on Suomessa jaettu maksukortteina aiempien ruokakassien sijasta vuodesta 2023 alkaen. Hankkeessa on mukana kaiken kaikkiaan noin 220 suomenkielistä evankelis-luterilaista seurakuntaa sekä noin 20 ruotsinkielistä seurakuntaa Församlingsförbundetin kautta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Lapsilta pyydetään lainaan heidän säästörahojaan” – Näin köyhyys rikkoo tavallisten suomalaisperheiden arjen
Hyvä elämäPuuroa jatketaan kuivilla leivillä, lapset eivät saa syntymäpäivälahjoja ja teinit pelkäävät ottaa opintolainaa. Kirkko ja kaupungin kyselyyn vastanneet vanhemmat kertovat, mitä he toivovat muiden ihmisten ymmärtävän lapsiperheköyhyydestä.