null Diakoniatyön avustuksia myönnettiin viime vuonna noin miljoonalla eurolla enemmän kuin edellisenä vuonna 

Ihmiset ovat alkaneet ottaa yhteyttä kirkon diakoniatyöhön ennakoivasti. He haluavat selvittää, millaista apua on mahdollista saada, jos tarve niin vaatii. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun. Kuva: Elina Manninen / Keksi Agency.

Ihmiset ovat alkaneet ottaa yhteyttä kirkon diakoniatyöhön ennakoivasti. He haluavat selvittää, millaista apua on mahdollista saada, jos tarve niin vaatii. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun. Kuva: Elina Manninen / Keksi Agency.

Ajankohtaista

Diakoniatyön avustuksia myönnettiin viime vuonna noin miljoonalla eurolla enemmän kuin edellisenä vuonna 

Diakoniatyön asiakkaista aiempaa useampi oli työssäkäyvä.

Alustavien tietojen mukaan evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyön myöntämien avustusten määrä kasvoi vuonna 2024 noin 30 prosentilla. Marraskuun loppuun mennessä avustusten yhteenlaskettu summa oli noin miljoona euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhteensä diakonia-avustuksia annettiin yli 9,2 miljoonaa euroa. Luvut tarkentuvat vielä maaliskuussa tilinpäätöksen jälkeen.  

Myös diakoniatyön asiakasmäärät kasvoivat viime vuonna. Diakoniatyön kohtaamisia oli viime vuonna 633 000, kun vuonna 2023 määrä oli 592 000. Myös työssäkäyvien määrä diakoniatyön asiakkaissa lisääntyi. Työssäkäyvien määrä viime vuonna oli kaikista asiakkaista 16 prosenttia. Vuonna 2023 heidän osuutensa oli vain 9 prosenttia. 

– Tässä voivat näkyä hallituksen tekemät leikkaukset suojaosuuksiin sekä yleinen hinta-tason nousu, Kirkkohallituksen diakonian asiantuntija Anita Salonen sanoo.

Työssäkäyvien määrän kasvuun voi vaikuttaa myös se, että ihmiset kertovat omasta tilanteestaan aiempaa avoimemmin. 

Kirkon diakoniatyöstä voi saada yksittäisiä avustuksia. Avustuksen voi saada osto-osoituksena tai muuna apuna. Kuva: Esko Jämsä.

Kirkon diakoniatyöstä voi saada yksittäisiä avustuksia. Avustuksen voi saada osto-osoituksena tai muuna apuna. Kuva: Esko Jämsä.

Suurin osa diakoniatyön asiakkaista on eläkkellä tai pitkällä sairausjaksolla. Toiseksi eniten asiakkaina ovat työttömät ja lomautetut. Yli puolet asiakkaista on yksinasuvia. Suurin osa diakoniatyön asiakkaista on 30–65-vuotiaita.

Diakoniatyössä näkyy, että yhä useampi on huolissaan toimeentulostaan. Anita Salosen mukaan ihmiset saattavat ottaa yhteyttä diakoniatyöhön ennakoiden tulevaa ja kysyä, millaista apua on mahdollista saada. 

Noin 35 prosenttia diakoniatyön myöntämistä avustusrahoista tulee yksityishenkilöiltä, yhdistyksiltä tai yrityksiltä. 

– On tottakai hienoa, että ne, jotka pystyvät lahjoittamaan rahaa, tekevät niin. Toisaalta yhteiskunnan pitäisi pystyä pitämään huolta kaikista ihmisistä, eikä ole toivottavaa, että heikommassa asemassa olevat ovat yksityishenkilöiden lahjoitusten varassa, Salonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.