Sirkku Ingervo (vas), Tarja Kantola (sd), Lotta Keskinen (rkp), Pia Kopra (ps) ja Timo Laaninen (kesk) mietteliäinä diakoniatyön kuntavaali-illassa.
Diakoniatyöntekijät kysyivät ehdokkailta eriarvoisuuden lisääntymisestä
Kirkko Helsingissä järjesti kuntavaali-illan, jossa aiheena oli eriarvoisuus. Helsingissä se näkyy erityisesti vanhustenhoidon, asumisen ja lapsiperheiden tilanteissa.
Helsinkiläisten kasvava eriarvoistuminen tulee päivittäin esiin seurakuntien diakoniatyössä. Diakoniatyöntekijät ovat tekemisissä samojen vaikeisiin tilanteisiin joutuneiden ihmisten kanssa, joiden elämään kaupungin päättäjät vaikuttavat.
Kirkko Helsingissä järjesti Tuomiokirkon kryptassa 16.3. kuntavaali-illan teemalla Inhimillisyyttä! Illassa eri puolueiden ehdokkailta kysyttiin, kuinka Helsingistä saataisiin parempi paikka asua myös heikommassa asemassa oleville. Keskustelussa nostettiin esiin kolme teemaa, jotka näkyvät diakoniatyössä erityisen selvästi: vanhustenhoito, asuminen ja lapsiperheiden köyhyys.
– Haluamme tarjota kuntapäättäjien työn tueksi kokemusta ja tietämystä, jota olemme työn kautta saaneet, ja tuoda esille niiden ihmisten ääntä, jotka eivät saa sitä itse kuuluviin, diakoniatyön päällikkö Kirsi Rantala sanoi.
Diakoniatyöntekijät ovat erityisen huolissaan kotona asuvista yksinäisistä ja huonokuntoisista vanhuksista sekä heikentyneistä kotihoidon resursseista.
Vanhustenhoitoon tarvitaan lisää aikaa
Vanhustenhoidossa diakoniatyöntekijät ovat erityisen huolissaan kotona asuvista yksinäisistä ja huonokuntoisista vanhuksista sekä heikentyneistä kotihoidon resursseista.
Vuoden 2016 alussa Helsingissä asui noin 104 000 yli 65-vuotiasta, joista yli 85-vuotiaita oli lähes 13 000. Vajaan viidentoista vuoden päästä yli 65-vuotiaita ennustetaan olevan noin kolmannes enemmän, yli 85-vuotiaita yli puolet enemmän.
Ehdokkaat olivat samoilla linjoilla diakoniatyön ratkaisuehdotusten kanssa: tarvitaan riittävästi ammattitaitoisia hoitajia, erilaisia vaihtoehtoja ikäihmisten asumiseen ja hoitoon sekä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Vaihtoehdoiksi nostettiin muun muassa yhteisöasuminen, eritasoiset palveluasumisen muodot sekä perhehoito.
Anna Munsterhjelm (kok) ja Maria Ohisalo (vihr) kuuntelevat Tuulikki Vuorisen (kd) kommenttia kuntavaali-illassa.
– Aika on välittämisen tärkein mittari. Se on kotihoidossa pantu liian tiukaksi. Tarvitaan henkilöstömitoitusta, jossa on enemmän aikaa per käynti, Sirkku Ingervo (vas) sanoi.
– Vuosikymmeniä on totuttu siihen, että vanhuksista huolehditaan kotona niin kauan kuin mahdollista. Ehkä taustalla on ollut laitoksen pelko, joka kertoo siitä, missä tilassa vanhustenhuoltomme on ollut. Uudenlaisten asumismuotojen kehittäminen saattaisi olla kaikkein tärkein asia, Timo Laaninen (kesk) kommentoi.
Lisäresursseja vanhusten palveluihin ehdokkaat hakisivat kolmannelta sektorilta. Kulttuuri- ja viriketoimintaan nähtiin ratkaisuksi yhteistyön lisääminen vapaaehtoisten ja oppilaitosten kanssa. Lotta Keskinen (rkp) ehdotti, että 18-vuotiaat voisivat suorittaa vuoden pituisen yhteiskuntapalveluksen ja etsiä samalla itselleen kiinnostavaa alaa.
– Meillä kaikilla on velvollisuus huolehtia vanhuksista. Yhteisöllisyys ja omista vanhemmista ja isovanhemmista huolehtiminen ovat asioita, joissa emme Suomessa ole hirveän hyviä. Siinä voitaisiin jokainen katsoa peiliin ja muuttaa asenteita, Pia Kopra (ps) sanoi.
Asuntopolitiikalla eroon vuokravelkaantumisesta
Helsingissä asumisen hinta on kasvanut vuosi vuodelta, kun tulotaso on pysynyt samana. Asumisen kalleus näkyy diakoniatyössä ihmisten kyvyttömyytenä maksaa vuokriaan ja hoitaa talouttaan.
Viime vuonna Kirkko Helsingissä tuki vuokrarästien maksua yhteensä lähes 58 000 eurolla, yli kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna. Helsingin kaupunki maksoi vuonna 2015 vuokrarästejä harkinnanvaraisena toimeentulotukena yli 2,2 miljoonaa euroa.
Ehdokkaat pitivät Helsingin vuokratasoa aivan liian korkeana. Ratkaisuksi ehdotettiin rajoituksia vuokratasoon. Maria Ohisalon (vihr) mukaan asuntopolitiikka on tärkein ennaltaehkäisevä toimi. Hänestä pitäisi uskaltaa rakentaa enemmän kohtuuhintaisia pieniä asuntoja, mutta myös perheasuntoja ja yhteisöllisen asumisen mahdollisuuksia.
– Valtion tasolla menee vuotuisesti kaksi miljardia euroa asumistukiin. Mitä jos laitettaisiin kaksi miljardia pottina asumiseen? Kyllä varmasti alkaisi tukien määräkin vähentyä, jos olisi enemmän tarjontaa ja vuokrat pääsisivät laskemaan, Ohisalo sanoi.
Ehdokkaat pitivät Helsingin vuokratasoa aivan liian korkeana.
Tarja Kantola (sd) nosti esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymän rakennushankkeen Vantaan Lipstikassa. Siinä tavoitteena on, että asuminen olisi kymmenen prosenttia halvempaa kuin muissa vastaavissa kohteissa.
– Jos siinä onnistutaan, seurakuntayhtymä pystyy näyttämään esimerkkiä ja olemaan edelläkävijä, kun ryhdytään todella paljon enemmän rakentamaan ja voidaan kokeilla erilaisia ratkaisuja, Kantola sanoi.
Diakoniatyössä toivotaan, että sosiaalityössä autettaisiin nykyistä enemmän ihmisiä heidän taloudellisten taitojensa kehittämisessä. Myös asumisneuvonnan kehittäminen nähtiin tärkeänä. Kirkko Helsingissä on alkanut kouluttaa vapaaehtoisia tueksi taloudellisten ongelmien selvittelyssä.
– Syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä on tärkeää, että sosiaalityössä priorisoidaan elämänhallinta ja taloudellisten taitojen kehittäminen. Ylisukupolviseen syrjäytymiseen on vaikea tarttua. Tarvitaan juuri tämänkaltaista neuvontatyötä sosiaalityön lisäksi. Vika on rakenteissa, ei siinä, että köyhät olisivat tyhmiä, Tuulikki Vuorinen (kd) kommentoi.
Jokaisella lapsella on oikeus harrastukseen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa elää 100 000 köyhää lasta. Joka kymmenes lapsiperhe on köyhä. Lapsiperheiden eriarvoistumista ja syrjäytymisvaaraa lisää myös se, ettei perheellä ole varaa lasten harrastuksiin.
Kuntavaaliehdokkaat pitivät erityisen hyvänä diakoniatyön ehdotusta pienituloisten perheiden lapsille tarkoitetusta harrastesetelistä. Harrastesetelillä saataisiin varmistettua, että tukirahat kohdentuisivat todella lasten harrastuksiin. Helsingissä harkinnanvaraista toimeentulotukea voidaan myöntää lasten harrastuksiin vuodessa maksimissaan 350 euroa, Espoossa 500 euroa ja Vantaalla 420 euroa.
Kuntavaaliehdokkaat pitivät erityisen hyvänä diakoniatyön ehdotusta pienituloisten perheiden lapsille tarkoitetusta harrastesetelistä.
Muiksi ratkaisuiksi diakoniatyöntekijät esittivät ilmaisten harrastuskerhojen lisäämistä koulun jälkeen sekä koulujen liikuntasalien ilmaisvuorojen tarjoamista harrastetoimintaan. Anna Munsterhjelm (kok) haluaisi kuntalakiin kunnan tehtäväksi sen, että jokaiselle lapsella ja nuorelle mahdollistettaisiin vähintään yksi harrastus.
– Se ei vaadi edes hirveästi rahaa. Tällä hetkellä valtio, kunnat ja erilaiset järjestöt tukevat harrastamista, mutta tuki ei jakaudu tasaisesti, hän sanoi.
Maria Ohisalo piti tärkeänä tarkastella köyhyyskysymyksiä laajasti, ei vain taloudellisen niukkuuden vähentämisen näkökulmasta. Hän painotti, että ihmisille pitää pystyä tarjoamaan myös kulttuurista ja sosiaalista pääomaa.
– Niitä rakennetaan vaikkapa sillä, että kirjastot pysyvät jatkossakin kaikille maksuttomina. Tein aloitteen Kaiku-kortista, joka on käytössä Espoossa ja Kainuussa. Sen ideana on tuottaa pienituloisille ilmaiset kulttuuripalvelut. Samanlaisia malleja voisi tehdä myös harrastuksiin laajemmin, Ohisalo sanoi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Seurakuntien ruoka-apua tarvitsee paljon enemmän kuin 100 000 suomalaista
AjankohtaistaKirkon tuore tiedote kertoo 106 000 suomalaisen turvautuneen seurakuntien ruoka-apuun. Itse asiassa määrä on vielä tätäkin isompi.
